Paavo Ihalainen

We Are Still Here (2015)

Ohjaaja:

• Ted Geoghegan

elokuva arvostelu

Ohjaus: Ted Geoghegan

Ohjaaja Ted Geogheganin pienimuotoinen We Are Still Here tapahtuu pääasiassa yhdessä talossa. Kyseessä on kunnianosoitus Lucio Fulcin elokuville, joten tunnelmanrakennus, vanhan koulukunnan splatter ja aluksi monimutkaiselta vaikuttavan juonen jääminen lopulta toissijaiseksi ovat keskeisiä elementtejä. The House by the Cemetarystä (1981) on lainattu jopa henkilöhahmojen nimiä.

Anne (Barbara Crampton) ja Paul Sacchetti (Andrew Sensenig) muuttavat pikkukaupunkilaiseen omakotitaloon. Surun murtama vanhempi pariskunta kaipaa itsemurhan tehnyttä poikaansa. Pian kuitenkin alkaa hahmottua, että talossa on läsnä toismaailmallisia henkiä. Kyseessä saattaa olla oman pojan henki, tai talon aikaisemmat omistajat. Viikonlopuksi kylään kutsutaan ystäväpariskunta (Larry Fessenden ja Lisa Marie), joilla on spiritistisiä taipumuksia.

Geoghegan on roolittanut elokuvansa tutuilla kasvoilla, joiden joukossa on kauhuikoneja ja luonnenäyttelijöitä. Parhaiten We Are Still Heren maailmaan tuntuvat sopeutuvan enviromentalististen kauhuelokuven ohjaajana tunnettu Fessenden, sekä Baywatchista (1989–2001) tuttu Monte Markham, jonka rooli on kotikylän vanhempi patriarkka Dave McCabe. Molemmilla roolisuorituksilla on kaksi puolta, ystävällinen ja reilu julkisivu, sekä verenhimoinen, pimeä puoli. Pahuuden syyt lähtevät vain eri lähtökohdista.

We Are Still Heressä edukseen esiintyvät myös todella häiritsevän näköiset hirviöhahmot. Alkupuolella niitä käytetään säästeliäästi, joten aina ilmestyessään ne jättävät todella karmivan olon katsojan selkäpiihin. Lopussa ikävä kyllä hirviöt nähdään aivan liian selvästi pitkissä otoksissa, joten niihin liittyvä mystisyys haihtuu savuna ilmaan.

Loppupuoli on muutenkin hieman liian epäloogista mellastusta. Ihmisiä kaatuu kuin heinää, eikä kukaan pääparia lukuun ottamatta näytä välittävän enää vakavasta kuolemanuhasta talon vieraille. Elokuvan tehosteet ovat laadukkaasti tehtyä käsityöjälkeä, joka paikkaa lievästi halvan näköistä lavastusta.

Esikoisohjaaja Geoghegan onnistuu alussa luomaan uhkaavaa tunnelmaa pari kertaa todella mallikkaasti, joten on sääli, että lopulta rymistelyinto vesittää touhun. Ohjaajalla on taitoa myös kertoa ilman dialogia, sillä We Are Still Heren ensimmäiset 10 minuuttia esittävät jo runsaasti informaatiota ilman sanoja. Kokonaisuus ei silti nouse osiensa summaa isommaksi. Toivottavasti seuraavassa elokuvassa tärppää paremmin.