Tapani Maskula

Waterborne (2005)

Ohjaaja:

• Ben Rekhi

elokuva arvostelu

Ohjaus: Ben Rekhi

Tällä vuosituhannella digitaaliset tallennusvälineet ovat kehittyneet tekniikaltaan niin korkeatasoisiksi, että kuka tahansa voi lähes ilmaiseksi tehdä pitkän näytelmäfilmin. Kokonaan eri asia on saada teelmyksensä julkisuuteen yli äyräidensä tulvivissa, kaupallisten tahojen valvomissa mediaverkostoissa. Suomessakin valmistetaan vuosittain varmaan kymmeniä pelkästään suppean kaveripiirin näkemiä viritelmiä, Yhdysvalloista edes puhumattakaan. Esimerkiksi amerikkalainen omakustanne Waterborne ei ole tietääkseni missään päässyt teatterilevitykseen (ja rajallinen dvd‑painoskin lienee loppunut) vaikka sen pääosiin kiinnitettiin oikeita ammattinäyttelijöitä. Tätä kirjoittaessani IMDb:n sivustollakin vain runsaat 700 katsojaa on pisteyttänyt elokuvan.

Noin tunnin ja vartin mittainen Waterborne on ilmeisesti kuvattu teräväpiirtovideona alle 200 000 dollarin budjetilla. Tuotantoon osallistuneiden nimien perusteella olettaisin tekijät intialaistaustaisiksi, mikä selittää elokuvan sisältöä. Siinä Los Angelesin käyttövesi havaitaan eräänä aamuna tappavan myrkylliseksi ja uutisissa kaupunkilaisia kielletään juomasta hanavettä tai peseytymästä suihkussa. Epäilykset arkisen hankaluuden aiheuttajasta kohdistuvat heti ulkomaalaisiin terroristeihin, ja tilanteen kärjistyessä rasistiset yhteenotot ovat väistämättömiä. Erityisesti turbaaneihin pukeutuneita aasialaisia kohdellaan kaltoin. Juonen keskushenkilö on intialainen leskivaimo Heera (Shabana Azmi), joka omistaa elintarvikekaupan. Oitis hän nostaa siellä myytävien vesikanisterien hintaa 300 prosenttia, mikä tietysti närästää amerikkalaisia asiakkaita.

Veden puute johtaa pian kaaokseen ja pakokauhuun. Sitä ei tosin huomaa elokuvasta, jossa niukan budjetin takia ei ole yhtään joukkokohtausta. Paniikkia pyritään sommittelemaan yksilösuhteiden välityksellä. Heeran aikamiespoika Vikram (Ajay Naidu) seurustelee vastoin äitinsä tahtoa juutalaistytön Lillianin (Mageina Tovah) kanssa, mutta rakkaus joutuu kovalle koetukselle uskonnollisten erilaisuuksien ja rotuvihan takia. Lisäksi lyhyeen filmiin on tungettu kaksi turhaa sivuhaaraa, joissa seurataan järjestyspartioon komennetun sotilaan perheen ja LA:sta autollaan pois pyrkivien serkusten vaiheita. Lopussa kaikkien roolihahmojen kohtalot risteytyvät Heeran putipuhtaaksi ryöstetyssä liikkeessä.

Waterborne on kiertänyt joillakin vähäpätöisillä filmijuhlilla ja kerännyt niillä yllättävän runsaasti kehuja. Hollywoodin satoja miljoonia taaloja maksaneisiin häikäiseviin katastrofispektaakkeleihin kyllästyneiden kriitikkojen silmissä vaatimaton Waterborne ymmärrettävästi vaikuttaa virkistävältä, mutta sen ilmeisiä puutteita ei silti voida sivuuttaa. Janoon nääntyvän suurkaupungin sekasortoa Ben Rekhi ei kykene luonnehtimaan hajanaisilla tuokiokuvillaan, ja se syö paljon filmin uskottavuutta. Epäloogisuus henkilöiden yhä primitiivisemmäksi muuttuvassa käytöksessä ihmetyttää myös katsojaa – olutta riittää kaikkien kitattavaksi, mutta miksi hitossa kukaan ei tappele vesipullojen ohella limuautomaattien tyhjentämisestä?

Kiinnostavimmin ohjaaja onnistuu rotupoliittisissa painotuksissaan, jakamatta ketään syntyperänsä perusteella susiin tai lampaisiin. Tarpeeksi kiristyneissä tilanteissa meistä jokainen karistaa hartioiltaan sivistyksen painolastin ja muuttuu reviiristään kamppailevaksi alkukantaiseksi eläimeksi. Kiihkon purkautumista verrataan nopeilla leikkauksilla buddhalaisen jumalanpalveluksen hurmokseen osoittelevalla, mutta yhtä kaikki tehokkaalla tavalla.