Paavo Ihalainen

Society (1989)

Ohjaaja:

• Brian Yuzna

elokuva arvostelu

Ohjaus: Brian Yuzna

Käsikirjoittaja Woody Keith oli todella paranoidi kalifornialaista juppiunelmaa kohtaan. Hän ei kokenut kuuluvansa hedonistiseen pikkusievistelyyn perustuviin seurapiireihin, mutta lähiympäristöstä ei ollut löytyä vaihtoehtoja. Kaikki tuntuivat olevan häntä vastaan. Society on Keithin mukaan hänen omaelämäkertansa.

Brian Yuznaa kiinnosti elokuvassa satiirin sijaan enemmän ulkopuolisuuden tunne, joka on tietysti yleismaailmallista. 80‑luku tunnetusti oli myös teinielokuvien kulta-aikaa, mikä tietysti oli omiaan kasvattamaan kulutuskulttuuria kun finninaamat bongailivat valkokankaalta tyylikkäitä vaatteita ja kuumimpia kampauksia suosikkinäyttelijöidensä yllä. Societyn päähenkilö Bill Whitney (Billy Warlock) käyttää korostetun tylsiä wifebeatereita, koriskuteita ja villapaitoja elokuvassa.

Alkuperäinen ajatus Societyssä oli luoda kauhuelokuva, joka pohjautuu luokkayhteiskuntaan ennemmin kuin normaaleihin kauhun pohja-ajatuksiin, kuten uskontoon ja seksiin. Lopputulos ei kuitenkaan Yuznan mukaan oikeastaan edes ole kauhua. Hän nimittää elokuvan genreä termillä "psycho-fiction". Yuzna pitää Societyn avaimena alkupuolen kohtausta, jossa päähenkilö haukkaa omenaa ja se on täynnä matoja. Asiat esitetään liioiteltuina ja surrealistisina, mutta se juontaa juurensa ahdistuneen päähenkilön henkilökohtaisesta näkökulmasta.

Teinielokuvalle sopivalla tavalla Societyn keskeinen kiinnostuksen aihe on lisääntyminen. Oman seksuaalisuutensa kanssa kamppaileva teini-ikäinen Bill näkee seksin erittäin houkuttelevana asiana, mikä näkyy kuolaavana suhtautumisena luokkatoveriinsa Clarissaan (Devin DeVasquez). Toisaalta monet seksiin liittyvät asiat suorastaan kuvottavat häntä, etenkin liittyen oidipaalisesti hänen vanhempiensa ja sisarensa seksuaalisuuteen.

Yuznan sanoin aristokratialla on aina ollut sisäsiittoisuusongelma. Kun kaikki naivat ristiin, geenipooli kutistuu nopeasti liian pieneksi. Tähän liittyy Societyn keskeinen oivallus ja sen muistettavin kohtaus. Rikas yhteisö rankaisee ulkopuolisia ja käy keskenään orgioita samalla kertaa. Seksuaalinen kyvykkyys on vanhoilla rikkailla suorassa yhteydessä siihen, miten paljon alempaa luokkaa kyetään kurittamaan.

Billin kauhun hetket seurapiirin orgioissa lihallistavat monet hänen pelkonsa, sukurutsasta aina jätetyksi tulemiseen asti. Luotettavaksi oletetut ihmiset terapeutista uuteen tyttöystävään ovat kaikki mukana juonessa ja muuttuvat sen kautta myös otuksiksi, jotka kuvastavat päähenkilölle aiheuttamaansa piinaa. Yuznan hupia on olla ihastuttavan kirjaimellinen. Jos isä (Charles Lucia) vaikuttaa persreiältä, niin hän myös esiintyy sellaisena loppukohtauksessa.

Inho reaganismin huippuvuosien aiheuttamaa varakkaiden pinnallisuutta kohtaan puhkesi 80‑luvun loppupuolella muutenkin elokuvissa. Helppo vertailukohta olisi esimerkiksi John Carpenterin They Live (1988), jossa jupit ja omistava luokka paljastuvat samalla tavalla toismaailmallisiksi olennoiksi. Carpenterilla on kuitenkin enemmän nyansseja ja metaforia elokuvassaan. Hänellä on ajatuksenaan ideologinen kansan nostatus, jota kannattaa visio paremmasta tulevaisuudesta, jossa ihmiset näkevät juppihirviöt sellaisina kuin ne ovat. Yuznan elokuva on kyynisempi, ja seurapiireiltä ei ole pakenemista.

Mutta sikäli kun Carpenterin elokuvasta paistaa katkeruus ja suuttumus, Yuznalla on Societyn houreisessa huipennuksessa jotain veikeää elokuvan tekemisen riemua. Kuten hän itse asian ilmaisee:

"Riisu ihmiset alasti, ja kaada limaa heidän päälleen. Tämän takia me teemme elokuvia!"