Julkaistu:


The Untold Story (1993)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 4/5

Ohjaus: Danny Lee, Herman Yau

On hienostuneita kokkauselokuvia, höpönlöpöä suklaapuotiromantiikkaa, mustia kannibaalikomedioita ja sitten on CAT III ‑klassikko The Untold Story.

Muunnellusti tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa Wong Chi‑hang (Anthony Wong) tarjoilee Macaossa sijaitsevassa kuppilassaan kuumille kiville meneviä "possuleivoksia". Todellisuudessa ei ole varmuutta tehtailiko aito Wong Chi‑hang ihmisistä jauhelihaa vai ei, mutta murhamiehenä hän jätti jälkensä historiaan. Hongkongin elokuvateollisuuden ja CAT III ‑genren vakionaamoihin kuuluvalle ohjaajapari Danny Leelle (Dr. Lamb, 1992) ja Herman Yaulle (Ebola Syndrome, 1996) tarina oli eksploitaation saralla kultakaivos, sillä se antoi vapaat kädet sikailla kaiken hyvän maun vastaisesti.

kuvituskuva a
kuvituskuva b
NSFW-materiaali on piilotettu (voit vaihtaa asetusta sivun ylä­reunasta tai klikkaamalla kuvaa)

The Untold Story muistetaan parhaiten Anthony Wongin säälimättömästä, intensiivisestä ja tinkimättömästä roolityöstä. Stylisti on tehnyt hyvää duunia, sillä paksujen linssien takaa irvistelevän hahmon voisi jo epämiellyttävän ulkonäkönsä puolesta laittaa näytille mihin tahansa kauhugalleriaan. Esimakua tämän tulisieluisesta luonteesta saadaan heti avauskohtauksessa, jossa uhkapeliriippuvainen Wong polttaa hävityn mahjong-pelin johdosta vastustajansa elävältä.

Henkilökuvana elokuva valaisee suosikkikokkimme mielenmaisemaa hyvin konkreettisesti. Kylmänviileän ja älykkään psykopaatin sijaan Wong on impulsiivinen ja vallanhimoinen räyhähenki, joka teurastaa tekemisiinsä puuttuvat kanssaeläjät kuin siat. Vastoinkäymiset tietävät väistämättä jonkun joutumista lihaveitsen alle. Wong tosin hankkiutuu perkausjätteistä eroon ajattelemattomasti, jolloin poliisit pääsevät hänen jäljilleen.

kuvituskuva c
kuvituskuva d
NSFW-materiaali on piilotettu (voit vaihtaa asetusta sivun ylä­reunasta tai klikkaamalla kuvaa)

Wongia jahtaava leppoisa poliisipäällikkö (poliisia koko uransa näytellyt Danny Lee) käyttää rikoksia selvitellessään tavallista omalaatuisempia menetelmiä. Ammattitaidottomat ja seksistiset poliisit (mielessä käy Memories of Murder, 2003) lähinnä luuhaavat laitoksella ryhmän ainoaa, muilta hyväksyntää hakevaa naista nälvien. Pomo taasen ruokkii alaistensa persefetissiä heilastellen toimistolla lanteita keinuttelevien huorien kanssa. Alkupuoli onkin kuin impotentin Tinto Brassin (The Voyeur, 1994) painajaisista, sillä seksuaaliset patoumat vellovat valtoimenaan.

Lopullinen rakenne muovautuu Wongin ja poliisien välisen kissa ja hiiri ‑leikin myötä, jolloin saalistajan ja saaliin roolit heittävät kuperkeikkaa. Tinanapit epäilevät jo varhain Wongin saaneen raflan käyttöönsä kyseenalaisin keinoin, sillä edellisestä omistajasta ja tämän perheestä ei näy jälkeäkään. Käänteitä on vaikea kutsua jännittäviksi, sillä katsoja on kaikkitietävä ja Wongin otsassa lukee alusta asti "Syyllinen".

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Elokuvaa hallitsevaan epähauskaan perseilyhuumoriin voinee suhtautua kahdella eri tavalla: joko se vahingoittaa likaista tunnelmaa merkittävästi tai sitten se pakottaa läpitunkevan löyhkän sieraimiin asti tasapainottaen samalla taustalla vaanivia kauhun elementtejä. Pelleily myös valmistelee pahaa-aavistamattoman katsojan huippukohtauksiin, jotka esittelevät pöyristyttävää ja ahdistavaa väkivaltaa. Muutamia efektejä lukuun ottamatta katsojan mielikuvitukseen luotetaan, mikä lisää yksittäisten otosten tehokkuutta.

Tiukimmin asiaan menevässä kohtauksessa Wong loukkaa törkeästi erään virkavallalle liian rehelliseksi ryhtyneen naistyöntekijänsä yksityisyyttä. Tavaramerkkinsä mukaisesti Wong alistaa uhrin valtaansa riistäen tältä mahdollisuuden paeta, pahoinpidellen tätä samalla niljakkaasti. Lopulta Wong penetroi naisen vaginan rajusti syömäpuikkonipulla veren roiskuessa. Kaikkein pyhimmän häpäisevä kohtaus säilyttää iskuvoimansa lukuisista katselukerroista huolimatta.

kuvituskuva g
kuvituskuva h
NSFW-materiaali on piilotettu (voit vaihtaa asetusta sivun ylä­reunasta tai klikkaamalla kuvaa)

Kokonaisuutena The Untold Story on kuin täysin omalla polttoaineellaan toimiva misogynistinen ja misantrooppinen ekosysteemi, joka rypee mässäillen kusessa ja paskassa. Genrelleen tyypillisestä nuhjuisuudesta huolimatta elokuva on kuitenkin esteettisesti varsin huolellista tekoa. Voisi jopa todeta, että se on lajissaan taiteellisesti poikkeuksellisen kunnianhimoinen pyrkiessään jatkuvasti järisyttämään katsojan tunteita – tavoitteessaan usein onnistuen.

Versioinfo (päivitetty: 11.10.2022)

Paras saatavilla oleva versio elokuvasta on Unearthed Filmsin Blu‑ray-julkaisu, joka sisältää muun muassa kolme eri kommenttiraitaa sekä Calum Waddellin ohjaaman Category III: The Untold Story of Hong Kong Exploitation Cinema (2018) ‑dokumentin.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria