Tapani Maskula

Tombstone (Kaupunki nimeltä Tombstone, 1993)

Ohjaaja:

• George P. Cosmatos

elokuva arvostelu

Ohjaus: George P. Cosmatos

Villin lännen kuuluisin sheriffi Wyatt Earp kohosi 1990‑luvun westernien suosituimmaksi sankarihahmoksi Lawrence Kasdanin vuonna 1994 leipoman mammuttimaisen elämäkertaelokuvan myötä, jossa Kevin Costner tulkitsi nimiroolia. Vain vuotta sitä ennen valmistunut, edesmenneen italialaissyntyisen George P. Cosmatosin ohjaama Tombstone on lähtökohdiltaan paljon ansiokkaampi eepos. Se osoittaa kiinnostavasti miten lahjomattomasta lainvartijasta kehkeytyy nykyviihteessä häikäilemätön liikemies ja hymytön tappokone.

Kumpikaan moderni visio ei silti tyrmää perinteistä mytologiaa vaikka hyvän ja pahan taistelusta puuttuukin entisaikojen romantiikka. Uudempien näkemysten pohjalla siintää silti sama legendaarisen kamppailun historiallinen hohto kuin John Fordin klassikossa Erämaan laki (My Darling Clementine, 1946) tai John Sturgesin värikylläisessä jäljittelyssä Kuolemanloukku O.K. Corral (Gunfight at the O.K. Corral, 1957).

Nimensä mukaisesti Cosmatosin muunnelma kalutusta aiheesta keskittyy pölyiseen arizonalaiseen kaivoskaupunkiin, jonne sheriffin tehtävistä luopunut Earp (Kurt Russell) vetäytyy vaimoineen ja veljineen viettämään eläkepäiviään. Hän saapastelee "teurastamona" tunnettuun saluunaan, heittää kadulle sen pelipöydän hoitajan ja omii tämän tehtävät sievoisella provisiolla. Seutua hallitsee raakoihin verilöylyihin syyllistynyt rosvojengi, mutta Earp ei halua sekaantua sen mellasteluun tai asettua ratkaisijaksi yhteisöä repivässä valtataistelussa. Vasta hänen veljensä Virgilin (Sam Elliott) suostuttua Tombstonen sheriffiksi joutuu Earp tarttumaan pistooliin puolustaakseen perhettään.

Filmi käynnistyy tehokkailla vyörytyksillä. Roistojen paatuneisuus paljastetaan heti alkujaksoissa, meksikolaisen hääseurueen säälimättömässä joukkomurhassa. Wyatt Earpin henkinen yliote aikalaisistaan kuvataan vähintään yhtä vaikuttavasti. Kun hänet vielä ympäröidään heikoilla läheisillä – vaimo on narkomaani ja paras ystävä Doc Holliday (Val Kilmer) keuhkotautinen alkoholisti – Earpin suoraselkäisyys kasvaa musertaviin mittoihin. Kuvasommitteluista ja kamerakulmista huomaa ohjaajan opiskelleen huolella eeppisten westernien vähäeleiset tyylikeinot.

Suuren budjetin spektaakkelina elokuvan kallishintaisuus loistaa lavasteissa, puvuissa, avustajien lukumäärässä ja reikärautojen paukuttelussa. Vaikka filmin vahva ja taiten ladattu perusta kestää verenkarvaiset auringonlaskut tai salamoita sinkoilevat ukkosmyrskyt, niin hempeilyä se ei silti siedä. Imelän rakkauden myötä Wyatt Earp eksyy harhapoluille, joissa hän kohtalokkaasti menettää miehisen karismansa. Samalla Earpin teräksinen ote kirpoaa paikkakunnan tapahtumista.

Loppuaan kohden elokuva kadottaa muutenkin johdonmukaisen linjansa. Se uhraa jykevät raamit episodimaisesti ohikiitäville lahtauksille keskittymättä henkilöhahmojen tai juonikudelman tiivistämiseen. Paluu legendan lähteille onnahtelee juuri ratkaisevassa vaiheessa kun kerronnan pitäisi sankarien tavoin ryhdistäytyä. Toisaalta täytyy muistaa, että Cosmatosin alkuperäisen teoksen kesto oli Kasdanin ohjaustyön tavoin noin kolme tuntia, josta valkokankaille kelpuutettiin 130 minuuttiin leikattu lyhennelmä. Kun jälkikäteen julkaistu director's cut on sekin vain neljä minuuttia teatteriversiota pidempi, emme saa koskaan varmasti tietää mitä elokuvasta katosi roskakoriin.