Tapani Maskula

Mr. Wonderful (Mr. Wonderful – unelmien mies, 1993)

Ohjaaja:

• Anthony Minghella

elokuva arvostelu

Ohjaus: Anthony Minghella

Edesmenneen brittiohjaajan ensimmäistä amerikkalaisfilmiä nykyisin katsoessa päällimmäiseksi vaikutelmaksi jää viehättävä sievistely. Elokuvan herättämä vaisu vastakaiku oli ymmärrettävää aikana, jolloin jenkkikomedioissa valkokaulusluokkaiset pukumiehet kertoivat pieruvitsejä ja lutkuttivat lukaaleissaan hienohelmoja. Mr. Wonderfulin arkiset työympäristöt näyttivät 90‑luvulla hieman kauhtuneilta, samoin Minghellan taipumukset katkaista seksikohtaukset heti niiden alkumetreillä. Lapsellinen häveliäisyys yhdistettynä päähenkilöiden duunaritaustaan höystää tuttua tarinaa ihannoidessaan yksityisyritteliäisyyden autuutta, mutta varioi sitä tuoreemmin kuin sadut johtokunnan kerroksiin reittä pitkin kiitävistä pyrkyreistä. Tähän romanssiin on säilötty vastaavanlaista sielujen sympatiaa kuin samoihin grunge-vuosiin sijoittuvissa teoksissa Singles (1992) tai Benny & Joon (1993).

Huolimatta suojakypärästään ja haalareistaan filmin päähenkilö Gus (Matt Dillon) on tyypillinen, taloudellista menestystä tavoitteleva sankarihahmo. Liian nuorena solmittu avioliitto opiskelevan, runoutta palvovan siirtolaisperheen tyttären Leonoran (Annabella Sciorra) kanssa on karahtanut karille. Molemmat voisivat vielä lähteä omille teilleen, sillä Gus on perustamassa uutta kotia ja Leonora tapailee yliopiston professoria. Ratkaisemattoman asetelman katalysaattoriksi pulpahtaa työporukan ostettavaksi tarjottu rapistunut keilahalli, jonka osakkaaksi päästäkseen Gus tarvitsee kipeästi Leonoralle maksettavia kuukausimaksuja omaan pussiinsa. Luovittuaan vaihtoehtojen sokkeloissa kummatkin havaitsevat, ettei heidän liittonsa sittenkään perustunut haihatteluille. Jos suurta rakkautta ei tunne pienissä ympyröissä, sitä on turha saalistaa isoilta apajiltakaan.

Mr. Wonderful osoittaa, ettei Minghellan seuraavaksi ohjaama hittifilmi Englantilainen potilas (The English Patient, 1996) ollut suinkaan sattuman satoa. Minghella tutustui New Yorkin katujen alla kulkevissa kanaaleissa työskentelevien sähkökaapelien korjaajien tehtäviin, tottumuksiin ja tapoihin huolella ennen kuvauksiin ryhtymistä. Komedia ei ehkä noudata aina todenmukaisuutta, mutta sen lavastamaton atmosfääri tuo tapahtumiin aidolta maistuvaa mehevyyttä.