Julkaistu:


Malice (Petos mielessä, 1993)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3/5

Ohjaus: Harold Becker

1970‑ ja 80‑lukujen vaihteessa Harold Becker luokiteltiin usein Hollywoodia ravistelleen oikeistolaisuuden fiksuimmaksi tulkiksi. Hänen elokuvansa paneutuivat tuolloin yhteiskunnan ristiriitaisiin syy‑yhteyksiin kun laki ja järjestys nielaisivat omia valvojiaan. Juppikaudella Becker sortui tavanomaiseen mammonan kahmintaan, jota hän pyrki vertauksin tilittämään myöhemmissä teoksissaan. Petos mielessä on läheistä sukua Rakkauden meren (1989) varoituksille antautua sidotuin silmin viettelysten vietäväksi.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Molemmat filmit heijastelevat aidsin ja talouslaman aiheuttamia muutoksia sosiaalisissa rooleissa. Koska sairastuminen tai köyhtyminen eivät enää kunnioittaneet säätyrajoja, turvattomaksi itsensä tuntenut keskiluokka halusi nauttia edes syyllistämisen ilosta. Naisesta kehkeytyi jälleen paatuneen pahuuden perikuva, paratiisiin luikertelevan käärmeen pirullinen kumppani. Itsenäistyessään ja äidillisistä velvoitteistaan luopuessaan hänestä kuoriutui kuolemaa kylvävä musta enkeli. Nämä jännärit kuuluvat samaan psykopaattisten vamppien tutkielmiin, kuten kyseisen aikakauden kassamenestyksiin meilläkin yltäneet Vaarallinen suhde (Fatal Attraction, 1987), Käsi, joka kehtoa heiluttaa (The Hand That Rocks the Cradle, 1992), Viimeinen analyysi (Final Analysis, 1992) ja Nuori naimaton nainen (Single White Female, 1992).

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Petos mielessä maalaa aluksi uusenglantilaisen kaunomaiseman yliopistokaupungista, jossa nahjusmainen apulaisdekaani Andy (Bill Pullman) ja hänen herttainen vaimonsa Tracy (Nicole Kidman) asuttavat ränsistynyttä viktoriaanista taloa. Tarvitessaan rahaa putkiremonttiin he ottavat vuokralaiseksi juuri paikkakunnalle muuttaneen Andyn vanhan koulukaverin Jedin (Alec Baldwin), joka hoitaa kirurgin virkaa sairaalassa.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Idylliin ilmestyy pian turmiota enteileviä säröjä. Seudulla hiippailee naisia raiskaava sarjamurhaaja, ja dekaanin rouva joutuu äkkiä leikkauspöydälle ankarien kouristusten takia. Poroporvarillisen julkisivun takaa paljastuu täydelliseen rikokseen tähtäävä suunnitelma, joka kiepsauttaa tarinan asetelmat moneen kertaan nurin niskoin.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Petos mielessä ei tarjoa katsojalle sympaattisia samaistumismalleja herkutellessaan varakkaiden päähenkilöiden ilkeillä kieroiluilla. Beckerin täytyy kiristää kolmiodraamansa hurjille kierroksille välttyäkseen vastaamasta loogisuutta vaativien katsojien kiusallisiin kysymyksiin. Toisinaan hän huijaa yleisöä aivan tahallaan, joka harmittaa katsojan aliarvointina, ja toisinaan tahattomasti, joka harmittaa ohjaajan taitamattomuutena. Onneksi elokuva ei hämäyksistään ja virheistään huolimatta takerru koukeroisen juonensa mutkiin. Se todistelee miten ympäröivän yhteisönsä arvostamaa statusta ihannoivassa systeemissä ihmiset toki solmivat läheisiä suhteita, mutta pohjimmiltaan jäävät toisilleen täysin vieraiksi. Konservatiivisena jännärinä elokuva luottaa silti oikeuden voittoon ja uskoo jokaisen lopulta saavan tismalleen ansionsa mukaan.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria