Paavo Ihalainen

The Beaver Trilogy (2000)

Ohjaaja:

• Trent Harris

elokuva arvostelu

Ohjaus: Trent Harris

Vuonna 1979 elokuvantekijä Trent Harris työskenteli Salt Lake Cityssä uutisasemalla. Hän testasi juuri saamaansa uutta videokameraa, kun huomasi erikoisen hahmon ihastelevan kanavansa uutiskopteria. Harris kävi jututtamaan miestä, kuvaten samalla keskustelun. Groovin' Garyksi esittäytynyt miekkonen paljastui varsinaiseksi vitsiniekaksi.

Garyä innosti suuresti ajatus uutisiin pääsemistä, joten myöhemmin hän lähetti Harrisille kirjeen, jossa kutsui tämän vierailemaan kotikaupungissaan Beaverissä. Oli vuosittaisen kykyjenetsintäkilpailun aika ja hän aikoi tehdä drag-esityksen Olivia Newton-Johnia imitoiden. Harris matkusti tilaisuutta katsomaan, uutiskanavansa luvalla, vaikka tosiasiassa halusi vain kuvata lisää mystistä Garyä ja tämän alter-egoa Olivia Newton-Dawnia.

Kyseisen tapahtuman dokumentoiva nauha, The Beaver Kid (1979) muodostui lopulta Beaver-trilogian avausosaksi. Harris päätti kuvata 1981 tapahtumat myös fiktiiviseksi lyhytelokuvaksi nimeltä The Beaver Kid 2, johon pestasi keskushenkilön rooliin nuoren näyttelijälupauksen Sean Pennin. Kyseinen lyhytelokuva tehtiin huhujen mukaan sadalla taalalla. Lopputulos ei kuitenkaan miellyttänyt Harrisiä (eikä varsinkaan myöhemmin sen esittämisen kieltämistä yrittänyttä Penniä), joten ohjaaja päätti kokeilla vielä kolmannen kerran.

1985 valmistunut fiktio The Orkly Kid huipentaa lyhytelokuvien trilogian. Nyt pääosassa nähdään outojen surkimusten erikoismies Crispin Glover, joka tuo Larryksi muutetun keskushenkilön osaan entistäkin enemmän paatosta. Tällä kertaa mukaan on palkattu muitakin näyttelijöitä ja elokuva tehtiin muutenkin ammattimaisemmin, sillä Harris valmisti sen lopputyönä American Film Institutea varten. Silti teosta, sen enempää kuin sen edeltäjiäkään, ei juuri esitetty julkisesti kenellekään pitkään aikaan. Vasta vuonna 2000 Harrisin kolme lyhytelokuvaa niputettiin yhteen, ja niistä syntyi välittömästi kohuttu underground-ilmiö, ehkä juuri selittämättömyydestään johtuen.

The Beaver Trilogy on kokonaisuutena lähtökohtiaan askel askeleelta hämärtävä teos, joka kyseenalaistaa elokuvataiteen oletetun roolin todellisuuden kuvaajana. Totuus esiintyy aina eri valossa ja faktat viilataan kerta toisensa jälkeen sileiksi, kun tarinallisuus ottaa vallan. Edes alkuperäinen idea ei ole itsessään oikein mikään tarina, lähinnä oikean ihmisen tarkastelu hahmona. Fiktiiviset lyhytelokuvat poikkeavat alkuperäisestä erityisesti omien lopetuksiensa myötä, jossa Garyn tarina saa entistä traagisempia piirteitä, vaikka loppu onkin aina onnellinen.

Kyseessä on myös jokseenkin häiritsevä teos. Oikea Gary kuvataan hessumaisine hekotteluineen ärsyttävän oloisena henkilönä, mutta myöhemmin Sean Penn ilveilemässä ja kimittämässä drag-asussa hänen maneerejaan kopioiden tuntuu lähinnä koulukiusaamiselta. Ei auta, että Harris on kirjoittanut lyhytelokuviin itselleen roolin, jossa näyttelee karrikoidun hyväksikäyttäjämäistä elokuvaajaa. Syklisyytensä avulla elokuva suorastaan vasaroi kotiin katkerat ajatuksensa kuuluisuuden tavoittelun järjettömyydestä, pikkukaupungin asukkaiden ahdasmielisyydestä sekä median tavasta osoittaa pieniä ihmisiä sormella ja nauraa päälle.

Beaver Trilogyn luomaa ilmiötä ihastellut Harrisin elokuvaoppilas Brad Besser sai päähänsä yrittää selvittää mentorinsa erikoisen teoksen taustat. Harrisiltä itseltään ei juuri vastauksia herunut, sillä eksentrinen mies inhoaa yli kaiken menneestä työstään keskustelua. Muuten hän on kyllä elokuvassa mukana. The Beaver Trilogy Part IV:n alkupuolella vaikuttaa siltä, että Besser on kaavaillut dokumenttinsa alun perin Searching For Sugarmanin tapaiseksi tarinadokkariksi, jossa kauan kadoksissa ollut kulttihenkilö kaivetaan uudelleen esiin. Besseriä ei kuitenkaan lykästänyt yhtä hyvin Groovin' Garyä jäljittäessään.

Besserin punainen lanka on välillä hieman hukassa, ja dokumentti juoksee tarinallisiin umpikujiin. Mukana on muutama uudelleenkäynnistysyritys, samoin kuin hieman ärsyttäviä metatason vitsailuja hankkeen hankaluuksista ja lopputuloksen hyödyttömyydestä. Kenties tarkoituksena on olla esikuvansa tavoin rikkoa tavanomaista dokumenttikertomuksen kaavaa, mutta yritys jää puolitiehen. Onko mitään laitaa koettaa puhkiselittää ehkä selittämättömäksi tarkoitettua elokuvaa, jos siitä ei saa edes hyvää tarinaa aikaiseksi?

Besserin dokumentti on lopulta silti kiinnostavaa katsottavaa. Samalla kun hän valaisee osaa (mutta ei kaikkia) Beaver Trilogyn mysteereistä, jää Harrisista itsestään sopivan mystinen ja eksentrinen kuva miehenä, joka näkee maailman hieman eri tavalla, kuin me tavalliset tallaajat. Autiomaalla kuvattava Harris on esimerkiksi innoissaan kuin pikkupoika löytäessään kiinnostavan putken, jonka läpi voi osoittaa kameran. Merkittävä osa elokuvasta käsittelee myös hänen muuta uraansa. Harrisin elokuvat olisikin syytä nostaa näkyvämmin esille, sillä niissä on väkevää visuaalisuutta, omaperäisiä ideoita, eikä kovinkaan paljoa halua miellyttää yleisöjä tai tarjota valmiiksi pureskeltuja ratkaisuja.

Beaver Trilogy Part IV sisältää myös lämpimän lopetuksen, joka tosiaan antaa lupaamansa neljännen osan trilogialle, sekä myös Groovin' Garylle, alias Dick Griffithsille, oman keskeisen osansa.