Jarkko Lehtola

Garuda Power: The Spirit Within (2014)

Ohjaaja:

• Bastian Meiresonne

elokuva arvostelu

Ohjaus: Bastian Meiresonne

Filippiinit, Thaimaa ja Indonesia. Hongkong-elokuvan ja Hollywoodin menestystoimintojen halpoja kopioita tehtailleiden halpatuotantomaiden kultakausi sijoittui videomarkkinoiden aikaan 80‑luvulle. Viime vuosina on ilmestynyt muutamia dokumentteja näiden nykyisin jo unhoon jääneiden reuna-alueiden elokuvateollisuuksien erikoisuuksista, kuten esimerkiksi Machete Maidens Unleashed (2010). Indonesialaisen toimintaelokuvan historiaa ruotii Garuda Power – The Spirit Within.

Indonesialaisen elokuvan tarina alkaa 30‑luvulta, jolloin ensimmäiset kiinalaistuottajat saapuivat Jakartaan Hongkongista ja Shanghaista. Nopeasti huomattiin, että takuuvarmin keino tuottaa paikallisia hittejä on kopioida Hollywoodin menestyselokuvia. Ensimmäisenä syntyi Tarzan-jäljitelmiä. Sittemmin trendien mukana on tehtailtu James Bond-, Zorro-, Bruce Lee- ja Rambo-klooneja samaan tapaan kuin muuallakin.

Indonesialaiset tuottajat eivät oikein koskaan päässeet maassa olevan vahvan kiinalaisperäisen filmiteollisuuden tasalle. Martial Arts ‑toiminta oli suuri menestys 70‑ ja 80‑luvulla, mutta ohjaajat eivät kyenneet rakentamaan brändejä paikallisista vaikutteista tai hyödyntämään omia taistelulajeja. Maan rajojen ulkopuolisilla markkinoilla Indonesia näyttäytyi vain yhtenä halpatuotantomaana, joka tuotti samankaltaisia taistelulajielokuvia kuin muutkin.

Videomarkkinat tarjosivat lyhyen loiston ajan, mutta lähes poikkeuksetta kolmansien maiden elokuvateollisuus hiipui olemattomiin 90‑luvulla. Pääsyyt ovat useimmiten samankaltaisia, vaikka painotukset poikkeavatkin jonkin verran maittain. Vaihtuvat poliittiset trendit, television yleistyminen ja Hollywood-elokuvien tuotantoarvojen sekä sisällön liian suuriksi venyneet erot verrattuna paikallisiin tuotoksiin rappeuttivat elokuvateollisuuden. Indonesiassa menetettiin samalla myös elokuvakulttuuriin liittyvä sosiaalinen ulottuvuus, kun kiinteiden teattereiden ohella katosivat myös kiertävät ja väliaikaisesti pystytettävät ulkoilmateatterit. Elokuvaohjaajat siirtyivät televisioon.

Dokumentti etenee nousu ja tuho ‑tyyppisellä rakenteella, mutta kaikkiin hyviin maailmanlopputarinoihin kuuluu myös tulevaisuuteen kohdistettu ripaus toivoa. Indonesialaisen toimintaelokuvan kohdalla se tuli The Raid: Redemptionin (2011) myötä. Gareth Evansin urotyö brändäsi kertaheitolla Indonesian toimintaelokuvan potentiaalisimmaksi tulokasmaaksi ja nosti myös paikallisen taistelulajin, pencak silatin laajempaan tietoisuuteen. Raid-elokuvia edeltänyt Merentau (2009) oli sekin tärkeä merkkipaalu, olivathan kaikki jo siihen mennessä unohtaneet miten martial arts ‑lajityypin toimintaelokuvia edes tehtiin.

Sympaattinen juontaja Rudolf Puspa kertoo toimintaelokuvan huipuista ja laskuista. Vuosikymmenen merkittävimmät käänteet ja elokuvat käydään läpi sujuvalla tahdilla aina nykyaikaan asti. Dokumentti nostaa kansalliseksi anekdootiksi 80‑luvun alun runsaat paikallisten sarjakuvasankareiden filmatisoinnit. Barry Primakin käy ruudulla pohtimassa lyhyesti suosionsa salaisuutta; ehkäpä katsojat vain huomasivat kuinka mukava heppu hän on.

Nykyisin Indonesiassa on enää jäljellä tuhatkunta elokuvateatteria. Se on melko vähän 234 miljoonalle asukkaan maalle, joka koostuu 17 000 erikokoisesta saaresta. Elokuvakulttuuri on marginaalia ja luvut ovat karuja, mutta tämä kaikki osaltaan nostaa dokumentin aihepiirin valinnan arvoa. Garuda Power on hieno kulttuurihistoriallinen dokumentti epätodennäköisestä aiheesta.