Pasi Vahlman

Eye of the Tiger (Tiikerinsilmä, 1986)

Ohjaaja:

• Richard C. Sarafian

elokuva arvostelu

Ohjaus: Richard C. Sarafian

Kosto on jo vuosituhansien ajan piinannut ihmismieltä faktan ja fiktion eri aaltopituuksilla. Elokuvien ja kirjallisuuden maailmassa koston kuvitellaan usein tuovan hyvitystä, tai vähintäänkin tasaavan tilit vastapuolen kanssa. Motiivina se on kuitenkin vaarallinen ja hyvin harvoin tarkkaan harkittu menetelmä. Kostosta sokaistunut ihminen aliarvioi vastustajansa vahvuudet ja soutaa itsekkäästi valitsemallaan reitillä, eliminoiden pois valheet, ennakkoluulot ja enemmän tai vähemmän asiaan sekaantuneet osapuolet.

Edellä mainitulla aiheella tehtailtiin 70–80‑luvuilla kymmeniä elokuvia niin toiminnalliseen kuin kauhulliseenkin kaavaan. Ensisijaisesti Väkivallan vihollisen (Death Wish, 1974) viitoittamalla tiellä oman kortensa kekoon kantaa vigilante-aineksia ja perusvarmaa actionia sekoittava Eye of the Tiger – Tiikerinsilmä. Suomessa vaille dvd‑levitystä jäänyt elokuva esittelee jo esimerkiksi Hopealuodissa (Silver Bullet, 1985) muutamaa vuotta aiemmin tavatun ihmishirviö Gary Buseyn. Tämä mies on luonut itselleen mittavan uran enemmänkin roistojen saappaissa, mutta kultaisella 80‑luvulla löytyivät paritkin bootsit, joihin tämä kaakelihammas loikkasi kuola suusta lentäen.

Buck Matthews (Gary Busey) on Vietnamin veteraani, joka on kiltisti istunut vankilatuomionsa ja palaa vaimonsa ja tyttärensä luo vaatimattomaan pikkukaupunkiin elämään perusduunarin elämää. Kadut ovat kuitenkin täyttyneet lusimisen aikana ihmisten ennakkoluuloista ja moottoripyörällä pärryyttelevistä huumekauppiaista. Buck eksyy työmaaltaan pelastamaan prätkäjengiläisen hyökkäyksen uhriksi joutunutta sairaanhoitajaa. Jengiläiset eivät tietenkään uroteosta ilahdu, vaan hyökkäävät Buckin kotiin ja tekevät hänen vaimostaan varoittavan esimerkin, tyttären seuratessa sivusta. Kaupunkiyhteisössä vallitseva liberalismi on saanut kaupunkilaiset uskomaan umpimätään seriffiin, joka EI ylläpidä lakia ja järjestystä oikeudenmukaisen poliisilaitoksen tavoin. Buck haluaa tekijät vastuuseen, joten turhautuneena virkavallan saamattomuuteen, alkaa koston kierre, jossa ei tuomita enää pelkkiä tekoja.

Enemmän treenimontaasina tunnetun Survivor-hitin pärähtäessä soimaan pitkin elokuvaa, on katsoja melko äimistynyt biisin lyriikoiden osuessa melkein nappiin päähenkilön taustatarinan kanssa. Hahmoon on tätä kautta entistäkin helpompi tutustua. Sinnikäs ja päättäväinen Buck on nimittäin kokemistaan kauheuksista huolimatta tunnetasollakin miltei yli‑inhimillisissä mitoissa. Hän pystyy halutessaan olemaan kiltti isä, kaveri ja hyvä kuuntelija. Maanisen olemuksen kuitenkin astuttua kuvaan, stuntti-junttimme ajatusmaailmassa rangaistuksen ja myötätunnon välillä ei ole minkään sortin ristiriitaa. Buseyn valinta tämän kaliiberin jannuksi oli erittäin osuva. Karski paskaraidat kalsareissa ‑olemus ei juurikaan tuo ilmi toimintaelokuvien viljelemää stereotypiaa lihaksikkaasta ja komeasta ex‑sotilaasta, jonka suonissa virtaa napalmi ja päässä viiraa sodankäynnin taito.

Kuutonta yötäkin mustemman J.B.:n (Yaphet Kotto) rooli ainoana luotettavana lainvalvojana on myös miellyttävän kaksijakoinen. Varovainen, mutta rennon itsekeskeinen suoritus Buckin ainoana kaverina tuo mukanaan viileän tuulahduksen Samuel L. Jacksonin kaltaista karismaa, joka sopii ajankuvaan ja genreen aina melkein väistämättä. Sivustakatsojan näkökulmasta J.B. on samaan aikaan väliinpitämätön, mutta avulias persoona. Luokatonta työtä ei tee myöskään vähäeleinen, mutta dobermannimaisen hyytävän katseen ja ulkonäön omaava Blade (William Smith), joka tuo piirteittensä lisäksi myös uskottavuutta muuten aika mitäänsanomattoman prätkäjenginsä ympärille.

Vaikkei dialogilla olekaan paljon painoa, Richard C. Sarafianin (Deranin isäukko) ohjaus luottaa pitkälti henkilöiden väliseen kemiaan, jota koetellaan aika ajoin väkivallan keinoin sopivina annoksina. Virkavallan väheksyntä ja muut yhteiskunnalliset arvot ja asenteet eivät suuremmin pääse korostumaan, vaan loppujen lopuksi kyseessä on vain vigilantismin suuntaan hönkäisevä toimintaelokuva, jonka tehtävä on viihdyttää ja näyttää katsojalle, että joitakin paukkuja löytyy. Elokuvan suurimmaksi heikkoudeksi jääkin hieman tylppä toimintajaksojen toteutus, josta olisi voinut saada enemmän irti pienellä vaivannäöllä. Paikoin pienemmissä piireissä ylistetty kasarikassu jäi iskevästä tittelistä ja eeppisestä tunnusbiisistään huolimatta suurempien nimien toteuttamaan vigilante‑ ja toimintaelokuvien kuoppaan, jonne on haudattu monen monta muutakin tekelettä. Aarteet kuitenkin löytyvät ajan mittaan kaivamalla, joten ei kannata olla huolissaan.