Markus Sorsa

Panda! Go, Panda! The Rainy-Day Circus (Panda, panda! – sirkuseläimet pulassa, 1973)

Ohjaaja:

• Isao Takahata

elokuva arvostelu

Ohjaus: Isao Takahata

Panda! Go, Panda! koostuu kahdesta Hayao Miyazakin kirjoittamasta ja Isao Takahatan ohjaamasta puolen tunnin mittaisesta tarinasta. Valmistusvuosi on 1972. Ja jotta odotukset eivät nousisi turhan korkealle voidaan vielä mainita, että monissa lähteissä Panda! Go, Pandaa pidetään jonkinlaisena Naapurini Totoron (1988) esiasteena.

No, eihän se tietenkään niin hyvä ole, mitä edellämainittu hehkutus ehkä antaa odottaa. Tässä painitaan kuitenkin vielä kovin eri sarjassa kuin mihin olemme Miyazakin ja Takahatan yhteydessä nykypäivänä tottuneet. Tuskin miehet itsekään vuonna 1972 arvasivat mihin kaikki vielä päätyy. Toisaalta, jos pystyy olemaan huomioimatta toteutuksen alkeellisuuden, huomattavia yhtäläisyyksiä myöhempiin mestariteoksiin on kyllä havaittavissa.

Mimiko on pieni reipas tyttö, joka asuu isoäitinsä kanssa pienessä kylässä. Vanhemmat ovat edesmenneet. Eräänä päivänä isoäidin pitää mennä toiselle paikkakunnalle hautajaisiin, ja Mimikon täytyy pitää huolta itsestään matkan ajan. Tähän tehtävään hän suhtautuukin ylpeästi. Kylälläkin uskotaan Mimikon kykyyn pitää huolta itsestään – siellä juorutaan Mimikon itse asiassa huolehtivan isoäidistään eikä päinvastoin. Palatessaan kotiin juna-asemalta isoäitiä saattamasta Mimiko huomaa mökin kuistilla pienen pandan, Kopandan. He ystävystyvät nopeasti. Pian Kopandan isä Papanda saapuu myös paikalle. Ja koska kaikilla on niin mukavaa, tarjoutuu Papanda ryhtymään isäksi Mimikolle. Tämä suostuukin ilomielin ja lupaa samalla olla Kopandan äiti. Sanomattakin lienee selvää, että tämmöinen pelleily on liikaa pikkukaupungin ihmisille.

Näistä asetelmista sitten suoritetaan kaksi erillistä puolen tunnin seikkailua, ensimmäisessä osassa Kopanda seuraa Mimikoa kouluun, vaikka nimenomaan on sovittu, että tällaista ei tapahdu. Aiheutuu sekasortoa, Kopanda katoaa ja järjestetään pelastusoperaatio. Toisessa puolituntisessa Kopanda ystävystyy tiikerinpentu Tinyn kanssa, joka on karannut sirkuksesta. Ja niinkuin siinä ei jo olisi pulmaa kerrakseen tulee seudulle vielä tulva, joka uhkaa jo sirkuksen eläinten turvallisuutta. Ja taas järjestetään pelastusoperaatio.

Toisin kuin vaikkapa Naapurini Totorossa, Prinsessa Mononokessa (1997) tai Henkien kätkemässä (2001), Panda! Go, Pandassa ei sinänsä ole aikuisille mitään. Siis mitään Ghibli-tyyppistä sanomaa luonnon ja ihmisen välisestä ristiriidasta, vanhemmattomana kasvamisen riskeistä tai sen sellaisesta, vaikka juonen puitteissa niitäkin asioita olisi voinut esille tuoda. Enemminkin on kyse lapsen, Mimikon, jonkinlaisesta päiväunimaailmasta, jossa isot karhut voi ottaa perheenjäseniksi ja seikkailun lomassa on aina aikaa halia, jos alkaa pelottaa.

Panda! Go, Pandan tärkein sanoma onkin yhteinen kaikille katsojille ikään katsomatta: yhteistyö reippaan seikkailun merkeissä voittaa typerät ennakkoluulot. Eikä tässä tapauksessa mitään enempää tarvitakaan. Panda! Go, Pandan painopiste on selvästi siinä, että suloiset hahmot tekevät hupaisia juttuja ja tahti on kaiken aikaa kova. Ja jos se ei ole riittävästi aikuisille katsojille, niin minä ei ainakaan halua koskaan sellaiseksi kasvaa.