Tapani Maskula

Kill Me Again (Tapa minut, 1989)

Ohjaaja:

• John Dahl

elokuva arvostelu

Ohjaus: John Dahl

Hemaiseva vamppi ja arvokas ryöstösaalis ovat amerikkalaisissa jännäreissä tunnetusti hengenvaarallinen yhdistelmä, josta vuorollaan joutuivat ottamaan mittaa sekä Sam Spade että Philip Marlowe. Tämän klassisen asetelman tahdissa tanssitaan myös Nevadan aurinkoisissa maisemissa taltioidussa, mutta silti perin tummasävyisessä elokuvassa. Sen ohjauksesta vastaa kulttimainettaan 1990‑luvun alussa huolella vaalinut John Dahl, jolle kriitikot tuolloin suitsuttivat kiitosta omintakeisesta kerrontatyylistä. Suomalaisille valkokankaille hänen elokuvansa kelpasivat vasta vuosikymmenen lopulla, jolloin Dahl oli luisumassa jo laskukierteeseen.

Tapa minut on ohjaajan debyyttifilmi, jonka jälkeen syntyi sarja erinomaisia teoksia; Red Rock West (1993) ja erityisesti Tarantella – vaarallinen viettelijätär (The Last Seduction, 1994) ovat yhä hankkimisen arvoisia. Televisioesitysten lisäksi ne julkaistiin meillä tuoreeltaan vhs‑kasetteina. Mestarillisina tutkielmina elämän umpikujiin eksyneistä onnenonkijoista ne kuuluvat neo noirin keskeisiin tuotoksiin.

Tapa minut pysyttelee matalassa profiilissa ja on juoneltaan kuin suora lainaus jostakin 1940‑luvun b‑filmistä. Pariskunta sieppaa alussa mafian juoksupojalta lähes miljoona taalaa sisältävän laukun. Kavala nainen (Joanne Whalley-Kilmer) on kuitenkin päättänyt pitää pimeät rahat itsellään ja heti tilaisuuden tullen jysäyttää kiven murikalla kaveriaan (Michael Madsen) takaraivoon raivatakseen hankalimman esteen suunnitelmansa tieltä. Sitten kaunokainen kääntyy nuhjuisen yksityisetsivän (Val Kilmer) puoleen pyytäen tätä muhkeasta palkkiosta järjestämään itselleen uuden henkilöllisyyden. Enempää en viitsi paljastaa tarinasta, jossa yllättävät käänteet kiihdyttävät vauhtia kaikkien keikkaan sekaantuneiden koettaessa kilvan petkuttaa toisiaan viimeiseen niittiin asti.

Tapa minut on perinteisten rikosfilmien kovaksikeitettyjä kurveja kunnioittava tyyliharjoitelma, josta asiantuntemuksesta huolimatta vielä puuttuu materiaalin persoonallinen hionta. Varsinkin Val Kilmer vaikuttaa liian siloposkiselta nuorukaiselta väsähtäneen dekkarin roolissa sadistisen Madsenin vastapoolina. Muuten keimailemattomia konsteja mainiosti hyödyntävä dekkarijuttu toimii sujuvan johdonmukaisesti.