Tapani Maskula

Trust (Luota minuun, 1990)

Ohjaaja:

• Hal Hartley

elokuva arvostelu

Ohjaus: Hal Hartley

Riippumatonta jenkkituotantoa edustava Luota minuun on 1990‑luvulla maineensa luoneen Hal Hartleyn toinen ohjaustyö. Monien kaltaistensa tavoin se tutkailee raikkaasti ruohonjuuritasolta tavallista arkea. Hartley osoittaa miten vaikeaa säätyynsä sidottujen ihmisten on pysyä uskollisena vakaumuksilleen kun toimeentulo pakottaa sopeutumista liukuhihnojen tylsyyteen.

Filmi kertoo kahdesta pettyneestä nuoresta ja heidän välilleen lujittuvasta kiintymyksestä. Vielä kotonaan asustava Maria (Adrienne Shelly) on tullut raskaaksi peuhattuaan hölmön jalkapallosankarin sängyssä. Tytön isä kuukahtaa sydänhalvaukseen kuultuaan keskiluokkaista perhettä kohdanneesta häpeästä ja äiti häätää tyttärensä kadulle. Maria ei keksi aborttia parempaa vaihtoehtoa pulmansa ratkaisemiseksi.

Matthew (Martin Donovan) on taitava sähkömekaanikko, joka ei halua tuhlata aikaansa huonosti kasattujen televisioiden korjaamiseen. Hän menettää työpaikkansa ja siitä vimmastunut isä komentaa poikansa kerran toisensa jälkeen kuuraamaan kylpyhuoneen lattian. Kapinallisuutensa tunnusmerkkinä Matthew kuljettaa taskussa käsikranaattia odottaessaan tilaisuutta suoraan toimintaan.

Hartleyn ura huipentui Cannesissa käsikirjoituksestaan palkittuun tragikomediaan Henry Fool (1997), jonka innoittamana uskollisimmat fanittajat kruunasivat hänet Aki Kaurismäen amerikkalaiseksi vastineeksi. Lajityypiltään ja asetelmiltaan Luota minuun asettuu Henry Foolin kategoriaan, muistuttaen hirtehisessä ilmeettömyydessään hieman Tulitikkutehtaan tyttöä (1990). Toteutukseltaan teos kuitenkin jää vertailussa selvästi heiveröisemmäksi harjoitelmaksi. Vaihtelevin tuloksin Hartley koettaa huvittavilla painotuksilla peittää osaamattomuuttaan, sillä vielä tässä vaiheessa hänellä oli runsaasti opeteltavaa minimalistisen ilmaisun tehokeinoista.

Siinä missä Aki selviää tiivistyksestä ilman dialogia parilla katseella, Hartleyn näyttelijät pulputtavat solkenaan tyhjää puhetta. He vääntävät yksinkertaisetkin otaksumat monimutkaisiksi sitaateiksi ja latistavat supliikillaan filmin ironisen mustan huumorin kömpelön teennäiseksi. Älyllisestä keikaroinnista johtuen ohjaajan suhde New Yorkin lähiököyhälistöön vaikuttaa toisinaan kiusallisen etäiseltä.