Tapani Maskula

Ride Lonesome (Lainsuojattoman jäljillä, 1959)

Ohjaaja:

• Budd Boetticher

elokuva arvostelu

Ohjaus: Budd Boetticher

Näkemäni Budd Boetticherin ohjaustyöt 1950‑luvun alkupuolelta – Kostaja Kid (The Cimarron Kid, 1952), Lain eripuolilla (Horizons West, 1952), Fort Kingin petturi (Seminole, 1953), Erämaalinnakkeen petturi (The Man from The Alamo, 1953) – ovat nopeasti unohtuvia tusinawesternejä. Sitten vuonna 1956 tapahtui jokin fantastinen onnenpotku hänen urallaan. Siitä eteenpäin Boetticher ohjasi seitsemän kohti viimeistä auringonlaskuaan ratsastaneen konkarin Randolph Scottin tähdittämää elokuvaa, jotka hakevat vertaistaan villin lännen filmien historiassa. Varsinkin neljässä Burt Kennedyn käsikirjoittamassa mestariteoksessa kaikki osaset loksahtivat saumattomasti paikoilleen. Mistä ihmeestä Boetticher ammensi inspiraationsa ja tarmonsa näihin elokuviin, joita vähättelevät aikalaiskriitikot eivät vaivautuneet edes katsomaan saati sitten arvostelemaan? Heidän suosiossaan vuonna 1959 olivat monumentaaliset William Wylerin Suuri maa (The Big Country), Henry Kingin The Bravados ja Richard Fleisherin Kovien miesten maa (These Thousand Hills), joiden teennäisen mahtipontisuuden rinnalla Lainsuojattoman jäljillä kimaltaa pienenä, mutta aitona helmenä.

Elokuva kertoo palkkionmetsästäjäksi antautuneesta entisestä sheriffistä Ben Brigadesta (Randolph Scott). Hän vangitsee murhasta etsintäkuulutetun pyssymiehen Billy Johnin (James Best) ja lähtee kuljettamaan kelmiä Santa Cruziin tuomiolle. Postiasemalla hän törmää pariin lainsuojattomaan, jotka tarjoavat apua hulttion taltuttamisessa – heidän houkuttimenaan on Billyn luovuttajille luvattu täysi armahdus entisistä rikoksista. Seurueeseen liittyy vielä tapetun asemanhoitajan hehkeä leskivaimo (Karen Steele), ja jännitys tihentyy kun intiaanit sekä Billyn ilkeä veli Frank (Lee Van Cleef) ryhtyvät vaanimaan matkalaisia. Ennen pitkää käy ilmi, ettei lyhytsanaisen sankarin määränpäänä olekaan Santa Cruz vaan hänen sieluaan piinaava aukio hirsipuineen, jonka juurelle hän houkuttelee paatuneen Frankin tilille rumasta rötöksestä.

Lainsuojattoman jäljillä on ehkä Budd Boetticherin paras ohjaustyö. Hänen viimeinen Scott-westerninsä Kuoleman asema (Comanche Station, 1960) on rajatussa henkilömäärässään sen sisarteos, mutta sävyiltään hailakampi. Tässä karskeista roolihahmoista hiotaan paljon huolellisemmin motivoituja ja täyteläisimpiä muotokuvia. Randolph Scott tulkitsee eleettömästi vaimonsa taposta katkeroitunutta ja kostoa janoavaa vaeltajaa. Hänen traaginen, sovittamaton yksinäisyytensä varjostaa filmin tapahtumia kalmanhajuisella filosofialla, joka myöhemmin vaikutti suuresti mm. Monte Hellmanin villin lännen miniatyyreihin. Toisaalta sattumalta paikalle osuneet konnat ovat hymytöntä, turtumukseen vaipunutta sankaria sympaattisempia ihmisiä halutessaan aloittaa uuden elämän rehellisinä farmareina vailla vanhojen kolttosten painolastia.

Burt Kennedyn laatima lakoninen vuoropuhelu tarjoaa vahvan dramaturgisen rungon teoksen karuille erämaamaisemille. Tässäkään filmissä ohjaaja ei käytä lainkaan sisäkuvia, jopa tärkeät postiaseman tapahtumat on sijoitettu ulos talon edustalle. Boetticherin tunnusmerkkeinä ovat tylyt erämaa‑ sekä kalliomaisemat, joiden horisontista päähenkilöt alussa ratsastavat kameran tähtäimeen ja joiden reunustamalla autiolla näyttämöllä he lopussa asettuvat vastahankaan stoalaisella tyyneydellä. Muita kiinteitä lavastuksia, kuten rakennuksia, raunioita tai karja-aitauksia, ohjaaja käyttää säästeliäästi ja harkiten. Karen Steele westernin ainoana naisena on viileän viettelevä; sivuosissa vehkeilevät aina yhtä luihut Lee Van Cleef ja James Coburn, joista viimeksi mainittu nähdään elokuvassa debyyttiroolissaan.