Paavo Ihalainen

The Eternal Evil of Asia (1995)

Ohjaaja:

• Cash Chin Man Kei

elokuva arvostelu

Ohjaus: Cash Chin Man Kei

Kauhuelokuvat kertovat usein rivien välissä seksistä. Mutta jos yhdistelmään lisää Hongkongin, 90‑luvun puolivälin ja CAT III ‑ikärajaluokituksen, alkaa olla turha puhua enää subtekstistä. The Eternal Evil of Asia on räikeä elokuva panemisesta.

Elokuva heijastelee myös hongkongilaisten tuntemaa pelkoa ja epäluuloa manner-Aasiaa kohtaan. Keskeinen pahuus on lähtöisin miesporukan sikailureissulta Thaimaahan, josta maahantuodaan sukupuolitautien sijaan (vai lisäksi?) itseä, perhettä ja kaveripiiriä vainoava äkäinen velho.

Tosin taustojen aukeamispisteeseen mennessä elokuvassa on jo ehtinyt tapahtua yhtä ja toista. Elokuva alkeaa lähes kauhuantologiamaisella varoituksella pahantahtoisesta räyhähengestä, joka näyttää ulospäin pikkupojalta. Aave tykkää elokuvien katsomisesta, joten se saattaa vaikka istua vieressäsi teatterissa tätä lapsilta kiellettyä tuotosta tiiraamassa. Tällöin ei missään nimessä saa lähteä yksin vessaan lapsen kanssa. Täytyy toivoa että varoitus on yleisesti tarpeeton katsojakunnan suhteen.

The Eternal Evil of Asiassa on honkkari-eksploitaatiolle tyypillisesti karkeasti ottaen kolme eri sävyistä näytöstä. Alkupuoli on ilkikurista kauhukomediaa. Komedialliset farssielementit ottavat elokuvan haltuunsa sekoilevassa keskiosassa. Lopussa sitten keskitytään tisseihin, panemiseen ja ilmeisesti italialaisvaikutteiseen värikkääseen gotiikkaan. Hyvä vertailukohta on reilut kymmenen vuotta aikaisemmin tehty Seeding of a Ghost (1983), jonka juonessa keskeisen konfliktin herätti pariskunnan suvunjatkaminen. Tässä onnellista paria kohtaa vielä kauheampi kirous – miehen potenssiongelmat!

Parhaalle eksoottiselle eksploitaatioelokuvalle tyypillisesti myös The Eternal Evil of Asia sisältää runsain mitoin hulvattoman kaheleita ideoita ja räävitöntä huumoria. Miltä kuulostaa läpi taivaan lentävät, kottikärrypaneskelevat noidat, jotka tiputtelevat rynkyttäessään pommeja maahan? Tai kuppinuudeleiden terveysvaikutuksista kiivastuva ankara isä, jonka epäkuolleet vanhemmat syöttävät samalla valmisruualla kuoliaaksi? Tai velhon valtaama mies, jolle tulee ravintolassa niin kova nälkä, että hän ahmii muiden asiakkaiden lisäksi lihat omasta kädestään?

Elokuvan muistettavimmassa huippukohdassa velhoa munapääksi nimitellyt viiksiniekka muutetaan kirjaimellisesti kikkelipääksi. Logiikka ei siis ole elokuvan vahvinta antia, ja paikoin velhon kirouksen syy‑seuraussuhteita on hieman hankala hahmottaa. Mutta yleisesti ottaen elokuvan parissa viihtyy mainiosti, etenkin jos aasialaissekoilu huvittaa. Höhlä englanninkielinen tekstitys tuo mukanaan oman pikantin lisänsä.