Julkaistu:


I Walked with a Zombie (Yö voodoo-saarella, 1943)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 4/5

Ohjaus: Jacques Tourneur

Jacques Tourneur lukeutuu niihin onnellisiin ihmisiin, jotka elämänpolku kuljetti tekemään historiaa. Hänen kädenjäljestään jäi maailmaan kaksikin kauhuelokuvaklassikkoa, Cat People (1942) ja I Walked with a Zombie, joista ensimmäinen ruokkii suurkaupungin katujen pelkoa ja jälkimmäinen eksotiikan kaipuuta.

Tourneurin voittokulkua alkoi sattuman kautta, kun tuottaja Val Lewton sai 40‑luvun alussa haltuunsa RKO:n studioiden kauhuelokuvien tuottamisen ja hän pyysi Tourneurin mukaan projektiin. 30‑luvun alun Universalin hallitsema kauhuelokuvien dynastia oli kuihtunut vain muutamassa vuodessa, joten maaperä oli otollinen uudelle tekijälle. B‑elokuviksi tarkoitetuille tuotannoille ei ollut juurikaan rahaa tarjolla, vain sataviisikymmentä tuhatta dollaria. Kun esimerkiksi vuonna 1946 valmistuneen Alfred Hitchcockin Notoriousin budjetti huiteli kahdessa miljoonassa, ei summaa voi pitää kovin kummoisena. Silti Tourneurin ja Lewtonin yhteistyöstä syntyi kaksi lajityyppinsä klassikkoa.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

I Walked with a Zombie kertoo tarinan Karibianmerelle saapuvasta sairaanhoitajasta, Betsystä, jonka hoidokki on joutunut oudon lumouksen valtaan. Apaattinen ja sairaalloinen Jessica on vailla parannusta, kunnes Betsy kuulee saarella harjoitettavasta noituudesta, voodoosta. Tämä orjien saarelle tuoma uskonto saattaisi palauttaa Jessican elinvoiman, joten Betsy päättää luoda kontaktin kyseisen uskonnon harjoittajiin.

40‑luvulla elokuvataide oli sensuurin kaitsemaa, joten kauhun luomisen tärkeimpänä voimavarana toimi tunnelma, sekä temaattinen vastakkainasettelu. I Walked with a Zombie flirttaileekin kontroversiaaleilla teemoilla, joista merkittävimpinä inhimillinen kuvaus orjuudesta. Betsyn ja Jessican yöt voodoo-saarella kulkevat kohti uskomusten välistä tasapainoilua, jossa magia haastaa valtaapitävien länsimaisen ajattelun epätoivoisen Betsyn etsiessä apua orjien elämänvoimaa uhkuvasta todellisuudesta. Tämä teema tuo katsojien eteen hyvin melankolisen maiseman, jota hallitsevat syvät kontrastit ja unenkaltainen tunteettomuus. Siinä elämänpalon suurimpana eteenpäin viejänä toimivat voodoon harjoittajien yössä pauhaavat rummut.

Ottaen huomioon, kuinka erilaiseksi zombie-elokuvien kerronta muuttui 60‑luvun lopulla, lepää I Walked with a Zombien vähäeleisessä rakenteessa yhä paljon käyttämätöntä inspiraatiota. Sairauden, voodoon ja apatian kaitsema kerronta pohtii pintansa alla myös nimittäin ihmissielun olemassaoloa, ottamatta kuitenkaan sen enempää kantaa puolesta tai vastaan. Niin paljon kuin George A. Romeron uuden tien näyttäneelle Night of the Living Deadille (1968) voikin antaa arvoa, vei se genren kauas pois I Walked with a Zombien henkimän animismin parista.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

70‑luvun materialistinen zombie-elokuva toi peruuttamattomasti genreen mukaan infektiot ja sieluttomuuden. Sen myötä klassisempi voodoohenkinen kauhu jäi altavastaajan asemaan. Elokuvat, kuten White Zombie (1932), I Walked With a Dead ja The Plague of the Zombies (1966) nähdäänkin tänä päivänä lähinnä kuriositeetteina zombie-elokuvien alkuaikojen kehityksestä. Alagenreksi taantuneen voodooilun tunnetuin modernimpi teos lienee Wes Cravenin slapstickin puolelle lipsuva The Serpent and the Rainbow (1988).

Tiukka budjetti ja elokuvalle studiopomojen toimesta rajaama kesto pakottivat Lewtonin ja Tourneurin hylkäämään kaiken turhan rönsyilyn, ja he tekivät sen niin tehokkaasti, että I Walked with a Zombiesta muodostui alagenrensä kenties ehein edustaja. Nykyisen maailmamme avoin tunteettomuus vain kirkastaa sen pohdintojen arvoa.

Versioinfo (8.10.2014):

Elokuva on julkaistu Turner Home Entertainmentin toimesta samalla dvd:llä Lewtonin RKO:lle tuottaman The Body Snatcherin (1945) kanssa, sekä osana yhdeksän elokuvaa sisältävää The Val Lewton Horror Collectionia.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria