Jarkko Lehtola

Wheels of Terror (Rangaistuspartio, 1987)

Ohjaaja:

• Gordon Hessler

elokuva arvostelu

Ohjaus: Gordon Hessler

Tanskalaisen Sven Hasselin (1917–2012) sotakirjat kertovat saksalaisesta rangaistusyksiköstä, joka heitetään aina sodan pahimpiin paikkoihin. Säännönmukaisesti yksikkö tuhoutuu lähes täysin, ydinryhmän säilyessä jotakuinkin hengissä. Rähjäinen joukkio oli omien ja vihollistensa vihaama, mutta välillä sodan kaaoksessa näennäisen vapaa. Kirjoja on myyty maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa kappaletta ja koko tuotanto on julkaistu suomeksi 90‑luvulla lukuisten lisäpainosten kera.

Vuonna 1987 ilmestyi elokuva Rangaistuspartio (Wheels of Terror), joka perustuu perustuu samannimiseen kirjaan (Suom. Kuolema telaketjuilla). Se kuvattiin Jugoslaviassa, kuten niin monet tuon ajan B‑luokan sotaelokuvat.

Elokuva seuraa kirjoistakin tuttua ydinporukkaa ja tapahtumat ovat pelkkiä irtonaisia kohtauksia, jotka keskittyvät juopotteluun, sotimiseen ja pahantekoon. Yksittäiset tapahtumat nivotaan lopulta löyhästi yhteen, kun joukkio saa ns. viimeisen tehtävän; linjojen takana olevan venäläisen panssarijunan tuhoamisen, josta palkkiona on vapaus.

Sven Hasselin kirjojen suosio perustuu persoonallisiin henkilöhahmoihin ja ryhmän keskeiseen dynamiikkaan, nokkelan satiiriseen otteeseen sekä absurdeihin sfääreihin menevään sodankäynnin kuvaukseen. Nämä ovat aina olleet hankalia teemoja tuoda valkokankaalle, eikä niissä onnistuta edes välttävästi tässäkään tapauksessa. Nelson Giddingin käsikirjoitus ja Gordon Hesslerin ohjaus on tyytynyt laiskalla tavalla apinoimaan kohtauksia kirjasta. Ryhmän hälläväliä ‑asenne ja sodanvastainen sanoma löytyy pinnan alta, mutta toteutus ei toimi millään tasolla.

Hahmovetoisuuteen pyrkivä tarina sisältää muutaman onnistuneen castauksen; Portaa esittävän Bruce Davisonin sekä islamiin kääntynyttä legioonalaista roolittavan David Patrick Kellyn. Natsiupseereina toimivat sivurooleissa David Carradine sekä Oliver Reed. Äärimmäisen omituisena vetona loppuosa pääosanesittäjistä onkin sitten paikallisia (jugoslavialaisia) näyttelijöitä, jotka eivät edes yritä tavoitella esittämiensä hahmojen vahvoja persoonia.

Rangaistuspartio on sekava miksaus Kellyn sankareita (Kelly's Heroes, 1970), Likaista tusinaa (Dirty Dozen, 1967) ja Enzo Castellarin Panssarijunalla helvettiin ‑elokuvaa (Inglorious Bastards, 1978). Elokuvan sisältö vertautuu parhaiten jälkimmäiseen, josta se jopa lainaa loppukohtauksen idean; panssarijunan tuhoamisen, jota ei kirjassa ole. Elokuva toimii keskinkertaisena matalan budjetin sotaseikkailuna, mutta Hassel-filmatisoinnin epäonnistuminen laskee elokuvan arvoa kokonaisuudessakin. Elokuvan arvottaminen Hassel-kytköksen kautta saattaa kuulostaa hieman epäoikeudenmukaiselta, mutta elokuvan kiinnostavuus globaalissa mittakaavassa nojautuu lähes yksinomaan siihen seikkaan.