Jari Mustonen

Cuadecuc, vampir (1971)

Ohjaaja:

• Pere Portabella

elokuva arvostelu

Ohjaus: Pere Portabella

Gironassa, sata kilometriä Barcelonasta, syntynyt Pere Portabella ehti urallaan olla monessa mukana. Hänen muistettavin teoksensa lienee kuitenkin vuonna 1970 valmistunut Cuadecuc, vampir, joka on uusintaeditointi Jesus Francon Draculasta (Nachts, wenn Dracula erwacht, 1970). Portabella editoi pois dialogin, vaihtoi musiikin ja värimaailman sekä kertoi tarinan uusiksi elokuva‑ ja off‑screen ‑otosten avulla. Hämmentävän tästä 20‑luvun ekspressionistisesta ja paikoin surrealismia sivuavasta teoksesta tekee se, että siihen tallentui samaan aikaan sekä alkuperäinen tarina että unenomainen kertomus tarinan siirtymisestä filmille. Näyttelijät ovat yhä hahmoja valkokankaalla, mutta hetkittäisissä otoksissa heidät nähdään myös omina itsenään kuvauspaikalla osana fiktiota.

Harmillisesti Francon Draculasta ei tullut erityisen muistettavaa teosta. Ohjaajalle ominaiset pitkät laahaavat kohtaukset ja suurten kohokohtien puute kadottavat elokuvasta intensiteetin. Samaa ei voi sanoa Portabellan hyvin rytmitetystä ja varsin ambientmaisen ääniraidan omaavasta versiosta, joka pyrkii dialogin sijaan kohti visuaalista uuden aallon kokemista. Portabellan työssä Francon karikatyrisoimat hahmot Christopher Lee ja Herbert Lom sekä kuvankauniit naiset Soledad Miranda ja Maria Rohm paljastavat satunnaisissa kohtauksissa leikkisän puolensa ja elokuvan tekemiseen liittyvän ilon. Nämä otokset Portabella sävyttää yhteen alkuperäisen elokuvan tapahtumien kanssa ja vaikkei off‑screen ‑otoksia ole yletöntä määrää, käytetään niitä taidokkaasti tarinan tunne-elementtien korostamiseksi.

Näemme näyttelijöitä hetkinä, joina heitä maskeerataan tai joku heistä ottaa kontaktin kuvaajaan tai iholleen erikoistehosteen. Välillä kesken dramaattisen kohtauksen kuvausryhmän kamerat ja valot käyvät läpi ruudun rikkomatta tarinaa, mutta tuoden siihen jonkin syvemmän ajatuksen elokuvasta mielentilana. Itse asiassa Portabellan tyylittely tuo mieleen Alejandro Jodorowskyn erään tietyn ohjauksen neljättä seinää rikkovan loppukohtauksen. Tarina toimii hyvin sekin. Dracula kutsuu Harkerin luokseen, tuhoaa Lucyn elämän ja matkaa kaupunkiin valloittaakseen Minan sielun itselleen. Elokuvan lomassa Miranda kokeilee kaulaansa maskeerattuja jälkiä, toisena hetkenä Rohm vinkkaa kesken kaiken silmäänsä katsojille. Lopulta Lee dramatisoi Draculan kohtalon lukemalla sen ääneen Stokerin kirjasta.

Kaikkine elementteineen tarina säilyy alusta loppuun asti eheänä, ja otoksiltaan presentaatiota voi verrata 20‑luvun syväkontrastisiin mestariteoksiin. Portabellan Draculasta muodostuu leikkisyydestään huolimatta Francon teosta selkeästi synkempi ja tunteikkaampi.

Cuadecuc, vampiriin oivallisesti luotu ajatus taiteen haavoittuvaisuudesta syntyy näyttelijöiden ja katsojien yhteisestä sitoutumisesta todellisuuteen, jota sinällään ei ole, ja tämän todellisuuden hylkäämisestä elokuvan loppuessa. Näyttelijät suorittivat oman osansa sopimuksesta jo reilut 40 vuotta sitten. Jäljellä on enää katsojan osuus. Rohmin hymy, Miranda polttamassa savuketta sängyllä, jossa Dracula imee kohta hänen vertaan, sekä Lee riisumassa maskiaan, ovat otoksia, jotka mielellään elää uusiksi. Yksikään niistä ei ole kuitenkaan sen todellisempi kuin elokuvan varsinainen tarinakaan. Ne ovat kameran tallentamia kuvia, keinotekoisia tapahtumia, jotka joskus olivat. Elokuvaa katsellessamme näemme siis ikään kuin (valkokankaan) haamuja eli muistoja.

Portabellan haamut on kuitenkin syytä sitoa kontekstiin. Miehen toinen tunnettu työ, Barcelonassa kuvattu ja samoihin aikoihin valmistunut Umbracle (1972), sisältää jakson, jossa espanjalaiset elokuvaohjaajat puhuvat heidän tuotantoonsa vaikuttaneesta sensuurista. Juuri Kataloniassa Francisco Francon diktatuuri teki tuhojaan massamurhien, katalaanin kielen kieltämisen ja pakkoasuttamisen muodossa uhaten koko historiallisen väestön olemassaoloa. Taidepiireissä muistettiin myös hyvin Luis Buñuelin Espanjassa saama töyssyinen kohtelu hänen elokuvansa Viridianan (1961) tiimoilta, jota Portabella oli mukana tuottamassa. Cuadecuc, vampir huokuu siis kenties syystä haikeutta, ikään kuin se pyrkisi kuvaamaan sellaista hetkittäistä iloa ja valoa, joka elää mitä synkimmänkin tarinan takana.

Kaikki elokuvassa tiivistyy lopulta historialliseen hetkeen loppuvuonna 1969, jolloin joukko enemmän tai vähemmän toisiinsa sitoutuneita ihmisiä kohtasi elokuvalavasteissa. Kohtaamisesta jäi maailmalle kaksi taideteosta, Francon elokuva henkilöhahmoineen ja Portabellan elokuva elokuvasta ihmisineen. Sittemmin tiimi erosi ja kukin kulki omaan suuntaansa. On vain sattumaa, että katalonialainen tulevaisuuden voimahahmo päätti rakentaa kohtaamisesta oman versionsa. Sen ansiosta saatamme nyt palata esimerkiksi Soledad Mirandan viimeisiksi jääneisiin näyttäytymisiin omana itsenään kameran edessä. Hänen kohtalonsahan oli kuolla vain joitakin kuukausia Francon Draculan valmistumisen jälkeen, syksyllä 1970, juuri hänen tähtensä alkaessa loistaa.