Tapani Maskula

Billy Bathgate (1991)

Ohjaaja:

• Robert Benton

elokuva arvostelu

Ohjaus: Robert Benton

Bonnie ja Clyden (1967) sekä Supermanin (1978) kirjoittanut ohjaajaveteraani Robert Benton on ilmeinen väliinputoaja amerikkalaisen elokuvan valtavirroissa. Neljässäkymmenessä vuodessa hän on ohjannut vain yksitoista filmiä, mutta syrjäytymisestään Benton ei voi syyttää muita kuin itseään. Omaleimaisuutta vaaliessaan hänen niukka tuotantonsa jakautui pian kahteen erilaiseen leiriin. Oscareista osallisiksi päässeitä kassamenestyksiä Kramer vastaan Kramer (Kramer vs. Kramer, 1979) ja Tilaa sydämessä (Places in the Heart, 1984) tasapainottamaan syntyi sankarimyyttejä vähätteleviä pikkufilmejä Viimeinen näytös (The Late Show, 1977), Nadine – luodinkestävä rakkaus (Nadine, 1987) ja Twilight (1998).

Vuonna 1991 valmistunut Billy Bathgate on jonkinlainen kompromissi näiden äärilaitojen väliltä. Se perustuu E.L. Doctorowin bestselleriin, joka tarjoaa ohjaajalle oivan tilaisuuden herkutella voimakkailla roolihahmoilla ja menneisyyden nostalgialla. Mutta, mutta, mutta! Romaani tarkastelee laajasti rikollisjärjestön hierarkiaa ja toimintamallia pulakauden todellisuutta vasten, Bentonia taas houkuttelevat intiimit tuokiot ja päähenkilöitä sitovat psykologiset kahleet. Onnistuakseen hän tarvitsisi yksiviivaisemman juonirungon ja runsaammin tunnelmointiin oikeuttavia hengähdystaukoja.

Billy Bathgate lienee ensimmäinen elokuva, johon Benton ei itse tehnyt käsikirjoitusta, ja luultavasti siksi hän eksyy siinä niin toivottomasti sivuraiteille. Paljon televisiolle töitä tehneen Tom Stoppardin skenaariossa on aivan liikaa rooleja, tapahtumia, petoksia ja sosiaalisia viittauksia valottamaan tuhoon tuomittujen gangsterien sokeutta liberaalille ryhtiliikkeelle.

Filmin nimihenkilö on New Yorkin slummeissa varttunut, sormistaan näppärä nuorukainen Billy (Loren Dean), joka 1930‑luvulla pestautuu äkkipikaisen gangsteripomon Dutch Schultzin (Dustin Hoffman) juoksupojaksi. Hulluuteen asti neuroottinen rikollinen noudattaa vanhoja menetelmiä eikä tajua lahjuksille pönkitetyn organisaationsa luhistumista. Oikeudenkäyntiä odotellessaan hän komentaa Billyn rakastajattarensa seuralaiseksi, ja näiden tuttavuus kehkeytyy vähitellen kielletyksi suhteeksi mustasukkaisen suurkonnan selän takana.

Erinomaisista lähtökuopistaan huolimatta Billy Bathgate ei täytä odotuksia kirjallisena kulttuuriteoksena eikä vauhdikkaana viihteenä. Näyttelijävetoinen epookkifilmi hajoaa epämääräiseksi kertomukseksi siitä, miten katalassa maailmassa voi pelastaa oman nahkansa vain uhraamalla parhaat ystävänsä.