Tapani Maskula

The Man Between (Mies ei-kenenkään-maalla, 1953)

Ohjaaja:

• Carol Reed

elokuva arvostelu

Ohjaus: Carol Reed

Panostaessaan uransa huipputyöhön kaiken kykynsä ja taitonsa, vähäpätöiset ohjaajat tyhjentävät täysosumaan luovuutensa koko pajatson. Näin kävi Carol Reedille, jonka mestariteos Kolmas mies (The Third Man, 1949) on monen loistavan osatekijän paikoilleen loksahtanut summa – mm. Graham Greenen käsikirjoitus, Orson Wellesin karismaattinen näyttelijäsuoritus ja Anton Karasin korvaan tarttuva tunnusmelodia loihtivat siitä vakiintuneen klassikon. Myöhemmissä elokuvissaan Reed ei yltänyt samalle tasolle.

Jo aiheen valinta todistaa, että hän yritti toistaa Kolmannen miehen menestyksen muutaman vuoden kuluttua jännärillä Mies ei‑kenenkään-maalla. Maailmansodan jälkeinen, voittajavaltioiden jakama Wien on vaihtunut raunioituneeseen Berliiniin, jonka lumisille kaduille mustan pörssin kauppiaat ja poliittista kiristystä harjoittavat vakoojat levittävät verkkojaan. Enimmiltään filmi on edeltäjänsä tavoin taltioitu alkuperäismaisemissa ja pommitetun kaupungin lohduttomat korttelit muodostavat realistisuudessaan vavahduttavat puitteet tapahtumille.

Myös juoneltaan Mies ei‑kenenkään-maalla muistuttaa paljon Kolmatta miestä. Tälläkin kertaa miehitettyyn kaupunkiin saapuva ulkomainen tarkkailija sotkeutuu byrokraattista valvontaa vältteleviin pimeisiin lonkeroihin. Nuori lontoolainen Susanne (Claire Bloom) lentää Länsi-Berliiniin tapamaan veljeään Martinia (Geoffrey Toone) ja kälyään Bettinaa (Hildegard Knef), huomaten heti ensimmäisenä iltana viimeksi mainitun salaavan jotakin aviomieheltään. Kaupungin molemmilla sektoreilla sujuvasti sukkuloiva Bettinan mystinen ystävä Ivo Kern (James Mason) näyttää olevan avainhenkilö kälyä kalvavaan pelokkuuteen. Ivo tuppautuu Susannen oppaaksi hänen halutessaan tutustua Itä-Berliiniin ja näiden retkien seurauksena brittitytölle vähitellen paljastuu millaista kaksinaamaista bluffia sodan runtelemassa suurkaupungissa harjoitetaan.

Häälyvien varjojen kehystämä, ilmapiiristään vahvoja tunnelmia puristava jännäri noudattaa siis Kolmannen miehen reseptiä, mutta muovautuu silti selvästi omaleimaiseksi elokuvaksi kylmän sodan sokeudesta. Teos valaisee Berliiniä yleisemmällä tasolla kahteen poliittiseen leiriin lukkiutuneen Euroopan lamaannusta ja epävarmuutta, jossa ihmisiä käytetään nappuloina joustamattomien järjestelmien kyynisessä köydenvedossa.

Dramaturgialtaan Mies ei‑kenenkään-maalla ei ole esikuvansa veroinen. Katsojan on vaikea uskoa Susannen sinisilmäisyyteen tai hänen retkahtamistaan menneisyytensä haamujen vainoamaan Ivo Kerniin. Filmin keskeiseksi tragediaksi tarkoitettu rakkausjuttu vaikuttaa kepeältä seikkailulta eikä sen loppuratkaisu kosketa ohjaajan toivomalla tavalla. Sen sijaan Hildegrad Knef piirtää erittäin vahvan roolihenkilön Bettinasta, joka tahtomattaan joutuu hankalaan tilanteeseen yrittäessään aloittaa elämänsä puhtaalta pöydältä rikki revityssä maassa.