Sakari Määttä

Let My Puppets Come (1976)

Ohjaaja:

• Gerard Damiano

elokuva arvostelu

"My worthless life has a meaning!"

Let My Puppets Come on legendaarisen porno-ohjaaja Gerard Damianon (Deep Throat, 1972) hilpeä seksikomedia. Mikään tavanomainen elokuva se ei ole, sillä kyseessä on muutamaa hahmoa lukuun ottamatta nukkeanimaatio ja lisäksi myös musikaali.

Creative Concepts Systems & Procedures Brothers Unlimited Inc. ‑yhtiön johtokunta on kusessa, sillä heidän viimeisin hankkeensa on mennyt totaalisesti mönkään. Yhtiön mystinen mafia-rahoittaja Mr. Big (Luis De Jesus) haluaa menettämänsä sijoituksen takaisin eikä maksuaikaa ole kuin vuorokausi. Johtokunnan onneksi paikalle saapuu mulkun näköinen lähettipoika Jimmy, joka tietää pornoelokuvan tekemisen olevan helpoin ja nopein tapa puuttuvien rahojen hankkimiseksi.

Seuraa ideariihi, jossa jokainen saa vuorollaan kertoa oman ehdotuksensa elokuvan sisällöksi. Yhdessä ehdotuksessa yksin kotona aikaansa viettävä seurankipeä nainen tajuaa koiran olevan ihmisen paras ystävä. Eräs toinen ehdotus on idea hirviöpornoelokuvasta, jossa eräänlainen jättiläismäinen pusukala uiskentelee rannikolla ja ottaa suihin pahaa aavistamattomilta uimareilta. Tuotantotiimi kasataan nopeasti ja elokuvan tekeminen alkaa.

Nukkejen lisäksi elokuvassa nähdään pienissä rooleissa muun muassa Damiano itse sekä maineikkaan, aikuisviihteeseen painottuvan Screw-lehden perustaja Al Goldstein. Bloodsucking Freaks ‑elokuvassa (Joel M. Reed, 1976) nähdyt kaunis Viju Krem sekä kääpiö Luis De Jesus tekevät niin ikään lyhyet roolit. Ääninäyttelijöiden joukosta löytyvät muun muassa hauskat pseudonyymit Connie Lingus, Clitoris Leachman ja Charles Voyeur. Ääninäyttelyn taso vaihtelee robottimaisesta äännähtelystä ylidramaattiseen runolaulantaan.

Elokuvan harvojen musiikkiosuuksien eteen on nähty yllättävän paljon vaivaa, mutta sekään ei pelasta muilta osin tylsää kokonaisuutta. Let My Puppets Come oli alun perin tarkoitettu paljon lyhyemmäksi ja sitä oli aikomus esittää Damianon The Story of Joanna (1975) ‑pornoelokuvan yhteydessä. Ilmeisesti tekijätiimi nauroi omille jutuilleen sen verran railakkaasti, että he päättivät venyttää elokuvan 75‑minuuttiseksi (lyhyempikin versio on olemassa). Osittain tämän virheen takia Let My Puppets Come on elokuva, jota on vaikea suositella kenellekään muutoin kuin kuriositeettiarvojensa puolesta. Jos kuitenkin kiihotuit penskana katsoessasi Muppet Show:ta televisiosta, niin kyllä tällekin kannattaa antaa mahdollisuus. Toki Peter Jacksonin Meet the Feebles (1989) on parempi vaihtoehto.