Julkaistu: 2014-03-24T15:56:39+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Takahide Hori
Tulevaisuus: ihmiskunta on saavuttanut ikuisen elämän geenimanipulaation avulla, mutta samalla menettänyt lisääntymiskyvyn. Mekaanisten osien yhdistely ihmiskehoon on muodostunut arkipäiväksi. Työvoimaksi on kehitetty klooneja, jotka kuitenkin kapinoivat ja karkotettiin syvälle maan alaisiin komplekseihin 1200 vuotta sitten. Maan alla toista tuhatta vuotta eläneet kloonit ovat sittemmin keksineet hedelmällisyyden salat uudelleen. Virusepidemian partaalla oleva ihmiskunta lähettävää androidin keräämään heiltä tietoa.
Takahide Horin huikea yhden miehen projekti valmistui stop motion ‑animaationa neljän vuoden aikana. Hori teki 30‑minuuttiseen elokuvaansa lähes kaiken itse. Jälki on komeaa ja muistuttaa etäisesti niin Mad Maxin kuin Hardwarenkin (1990) kaltaisista tulevaisuuskuvista. Hori on kuitenkin luonut kyberpunk-elokuvaansa täysin oman maailmansa aina maanalaisista komplekseista sitä asuttaviin outoihin olentoihin sekä ihmisten ja kloonien puhumiin fiktiivisiin kieliin.
Junk Head 1 ei ole virheetön. Takaa-ajot maanalaisilla käytävillä ovat hieman itseään toistavia, eikä pyöreäpiirteinen päähenkilö ole niin rosoista scifi-punkia kuin toivoisi. Elokuvan mielikuvituksellisuus sekä hienojen musiikkien viimeistelemä tunnelma sen sijaan tekevät syvän vaikutuksen. Tarina jää elokuvassa kuitenkin kesken – Hori pyrkii paraikaa keräämään rahoitusta jättääkseen päivätyönsä ja palkatakseen avustajia tunnin pituisen jatko-osan tekemiseen. Festivaalivoitot Yubarissa sekä muilla elokuvajuhlilla auttanevat asiassa.
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
Maa
Genre
Kategoria