Julkaistu: 2014-02-28T11:27:01+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Aharon Keshales, Navot Papushado
Israelilaisen ja hepreankielisen genre-elokuvan laajempaan kansainväliseen tietoisuuteen debyytillään Rabies (2011) tuoneet ohjaajat Aharon Keshales ja Navot Papushado palaavat rikospaikalle. Vähintään yhtä muikean vastaanoton kuin esikoiselokuvansa elokuvafestivaalikierroksellaan saanut Big Bad Wolves päätyi jopa rajoitettuun teatterilevitykseen sekä saataville VOD‑palveluissa ainakin Englannissa ja Yhdysvalloissa.
Quentin Tarantinon taannoinen "vuoden paras elokuva" ‑kommentti antoi sekin lisäpotkua elokuvan maailmanvalloitukseen. Huolimatta arvovaltaisista kehuista tai siitä, että Big Bad Wolves on vasta kaksikon toinen pitkä elokuva, ovat Keshales ja Papushado ihan omillaankin pahuksen näkemyksellisiä ohjaajia ja kieroja käänteitä viljeleviä käsikirjoittajia. Erityisesti korealaistuotantoihin aikoinaan mieltynyt parivaljakko on löytänyt kotimaansa Israelin kautta persoonallisen tulokulman tekemisiinsä.
Big Bad Wolves on elokuva kostosta ja oikeuden omiin käsiin ottamisesta. Kaupungissa on liikkeellä pedofiili lapsentappaja, jonka jäljillä on karski, lakipykäliä väljästi tulkitseva poliisi Miki (Rabiesista tuttu erinomainen Lior Ashkenazi). On myös epäilty, kiltin näköinen alakoulun opettaja Dror (Rotem Keinan) sekä kadoksissa olevan pikkutytön kostoa janoava isä Gidi (Tzahi Grad). Viimeksi mainitun esiintyminen on käsittämättömän omalaatuinen sekoitus uhkaavuutta ja kieli poskessa heitettyä irrottelua. Kolmen miehen reittien kohtaaminen luo kehyksen mustan huumorin täyteiselle väkivaltaiselle faabelille, jossa syyllisten etsinnässä oikeudenmukaisuus ja moraali ovat kovalla koetuksella.
Rabiesin tapaan myöskään Big Bad Wolvesissa Israelin poliittista kulttuuria ja perintöä ei alleviivata tai lyödä suoraan katsojan kasvoille, vaan se kaikki löytyy jälleen elokuvasta pieninä alaviitteinä ja esimerkiksi päähenkilöiden taustoista. Paljon arvostelua toimintatavoistaan saanut Israelin poliisilaitos saa Keshalesin ja Papushadon käsittelyssä koomisiakin piirteitä – tämä siis kulttuurissa, jossa miehisyys ja kovat otteet ovat aina olleet olennainen voimavara. Stereotypiat heitetään päälaelleen myös Mikin kohdatessa hevosella ratsastavan arabimiehen.
Lähes kidutuspornon kanssa flirttailevat kohtaukset Gidin vuokraamassa kammiossa pedofiiliepäilty Drorin kanssa saavat hillittömän hauskoja ulottuvuuksia, kun joukkoon tummaan liittyy ensin mainitun isä Yoram (Doval'e Glickman). Luvassa on todellista laatuaikaa perheen miesten kesken – tuoliin sidotun Drorin kustannuksella tosin. Big Bad Wolves tasapainottaa kolkkoa aihettaan satiirisen huumorin keinoin onnistuneesti, vaikka parin irtovitsin verran karsimista kieltämättä löytyisikin.
Traileri ja alakuloisen tyylikäs alkutekstijakso antoivat odottaa synkempää elokuvaa, ja ehkä loppukäänteen olisi voinut toteuttaa puhuttelevamminkin, mutta aihetta isompaan valittamiseen ei ole. Big Bad Wolves on johdonmukainen askel Keshalesin ja Papushadon uralla eteenpäin ja kaksikon seuraavaa elokuvaa odottaa enemmän kuin kiinnostuneena. Uteliaisuuden janoa lievittämään saapuu tänä vuonna The ABCs of Death (2012) ‑episodielokuvan jatko‑osa, johon Keshales ja Papushado ovat jo osuutensa työstäneet.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria