Paavo Ihalainen

A Band Called Death (2012)

Ohjaaja:

• Mark Christopher Covino
• Jeff Howlett

elokuva arvostelu

Ohjaus: Mark Christopher Covino, Jeff Howlett

Dokumentissa A Band Called Death Detroitissa afroamerikkalaisten Hackneyn veljesten 1971 perustama bändi Death myydään kaikkien aikojen ensimmäisenä punk-yhtyeenä. Sopivasti samalla unohdetaan mainita, että protopunk-musiikkia olivat kehittäneet jo 60‑luvun lopulta esimerkiksi myös samasta kaupungista tullut MC5 tai The Stooges. Faktojen väliin jättäminen on kuitenkin tarinoihin keskittyvissä musiikkielokuvissa sen verran tavallista, että asiavirheistä on turha hirveästi tuohtua jos tarina on muuten hyvä. Sen sijaan voi keskittyä ihailemaan kuinka tuoreelta Deathin alkuperäiset levyt edelleen kuulostavat.

Elokuvan suola on silti jo iäkkäiden muusikkojen lämminhenkinen muistelu vanhoista hyvistä ajoista. David Hackney oli porukan luova johtaja ja myös hieman eksentrinen taiteilija, joka hurahti myöhemmin itse luomaansa mystisismiin. Bändin suosio kaatui, paitsi aikaansa edellä olemiseen, myös Davidin liian suureelliseksi paisuneisiin visioihin. Hänestä riittää kaikenlaisia juttuja itse kullakin, mutta ainakaan kukaan ei vaikuta olevan vähäisessäkään määrin katkera. Elokuva tasapainottelee varsin hyvin sentimentaalisuuden, huvittavuuden ja kiinnostavan tarinoinnin välillä. Elokuvasta olisi voinut karsia hieman turisevia julkkiksia. Erityisesti hämmentävät yllättäen repäistyt Kid Rock tai Elijah Wood. Onneksi he eivät kuitenkaan vie valokeilaa Hackneyltä, vaan lienevät mukana vain trailerimateriaalia varten.

Kuten Searching for Sugar Manissä (2012) vanhalla iällä uudelleen löydetty Rodriguez, myös Death on alkanut keikkailla uudelleen, joskin edesmenneen Davidin on korvannut yhtyeessä toinen kitaristi.