Paavo Ihalainen

Nightsatan and the Loops of Doom (Nightsatan – tuomion luupit, 2013)

Ohjaaja:

• Christer Lindström

elokuva arvostelu

Ohjaus: Christer Lindström

Jos haluaa tehdä modernin vastineen vanhan hyvän ajan genre-elokuville, mutta budjettia on vähän, ohjaajalla on kaksi vaihtoehtoa. Useimmat tampiot päätyvät tekemään kököillä tietokoneanimaatioilla tympeää ja epätoivoista kakkaa, jota markkinat ovat muutenkin pullollaan. Harvemmin kokeiltu vaihtoehto on heittäytyä aidosti luovaksi ja koota itse efektit siitä, mitä tarjolla on.

Jo Midnight Laser Warrior ‑albumillaan (2010) Elitistin huomion herättänyt Nightsatan-yhtye seikkailee ensimmäisessä omassa elokuvassaan. Lyhytelokuvan inspiraatio tulee samasta osoitteesta kuin yhtyeen musiikinkin: esikuvana on 80‑luvun postapokalyptinen scifi. Syntikkatrio on itsekin peräisin synkeästä tuomion kaupungista, Turusta. Yhtyeen 24‑minuuttisen musiikkielokuvan on ohjannut Turun taideakatemiasta ponnahtanut Christer Lindström, taiteilijanimeltään CHRZU. Animaatiotausta näkyy CHRZUn tavassa käyttää värejä ja lavastaa otoksia. Näyttelijöitä ei liikuteta yhdessä otoksessa kerralla liikaa. Tulos on hyvällä tavalla varsin sarjakuvamainen.

Ydinsodan turmelemassa tulevaisuuden Karjalassa kolmen palkkiosoturin joukkio pyrkii selviämään elossa parhaansa mukaan. He ovat Nightsatan – Inhalator 2, Mazathoth sekä Wolf-Rami. Karjalassa kaikkein katoavinta luonnonvaraa edustavat naiset, joten kun aavikolla bongataan heili, täytyy neitokaista jahdata vaikka maailman ääriin. Paha kyllä tyttö joutuu ensin pahan pauloihin. Aavikon häijy hermafrodiitti (Miska Kaukonen) robottipoikineen ei kaipaa tunkeilijoita alueelleen. Siispä hän hautaa naisia maahan, virittäen näiden päät toistamaan ikuista huutoluuppia. Jos kirkuminen lakkaa, räjähtää Miina ilmaan. Tyttö on pelastettava, joten Nightsatanin on keksittävä, kuinka katkaista nämä Tuomion luupit.

Värikästä lähestymistapaa vhs‑ajan ilmiöiden uuteen käsittelyyn kokeilee myös vuoden 2011 kanadalaistuotanto Manborg, joka on tuoreeltaan ilmestynyt myös kotimaassamme Night Visionsin dvd‑sarjassa. Höhlä elokuva pyrkii kuvittamaan kahdeksanvuotiaan mielikuvituksella omalaatuisen sillisalaatin robotteja, mutantteja, taistelulajitaitureita, natseja, vampyyrejä ja vaikka mitä vielä. Hupia saadaan revittyä siitä, ettei homman selkeää kökköyttä ja muovisia erikoisefektejä mitenkään peitellä tai pyydellä anteeksi. Ratkaisu toimii ajoittain, mutta vaikka elokuva on vain noin tunnin mittainen, ehtii sen spedeilyyn silti kyllästyä, sillä se ei onnistu tarjoamaan juuri muuta.

Vuosia sitten helvetinsodissa natsivampyyri kreivi Draculon (Adam Brooks) joukkoineen valloitti maapallon. Vastarintasotilas (Matthew Kennedy) kuoli yrittäessään tappaa kreivin. Myöhemmin Draculonin hallitsemassa Mega-Death Cityssä sotilaan ruumiiseen lisätään kyberneettisiä osia ja hänet herätetään henkiin Manborgina. Kansan viihdyttämiseksi Manborgista leivotaan muiden kapinallistaistelijoiden kanssa gladiaattori julmiin sirkushuveihin. Heitä vartioiville natsimutanteille tulee hankaluuksia pitää taistelijat aisoissa kun he päättävät lyöttäytyä yhteen yhteistä vihollista vastaan.

Kiinnostavasti molemmat elokuvat repivät huumoria äänidubbauksesta. Suomalaisen Loops of Doomin repliikit on jälkiäänitetty italiaksi, koska se kuulostaa sopivammalta aiheeseen nähden. Italialaisia genre-elokuvia ahmineet voinevat allekirjoittaa väitteen, ja varmasti suomea sönkkäävät robotit ja barbaarit vaikuttaisivat jokseenkin vaivaannuttavilta elokuvan muista ansioista huolimatta. Vastaavasti Manborgin hauskin hahmo on Ludwig Leen esittämä taistelulajiekspertti #1 Man. Aasialaismiehen möreä dubbiääni toteaa äärimmäisellä vakavuudella kaikki repliikit, kuten vaikkapa "Now let us finish making this delicious meal". Huvittava hatunnosto klassisten itämaiden kovanaamojen, kuten Bruce Lee tai Sonny Chiba, ääninäyttelijöille.

Kun kanadalaisille mikään hölmöyden rima ei ole liian alhainen, suomalaiset onnistuvat yllättäen tasapainottelemaan olemattomalla rajalla naurettavuuden ja vilpittömän omintakeisuuden välillä. Nightsatanin maailmassa ei ole turhia krumeluureja, ja kaikki elokuvassa esiintyvät elementit sopivat juoneen, teemoihin ja muuhun sisältöön täydellisesti. Lyhyestä kestosta huolimatta maltetaan rakentaa tunnelmaa eikä vain riehuta. Nightsatan-elokuva ei pelkää myös hämmentää ja jopa vieroksuttaa yleisöään, ja on siksi valmis astumaan myös puhtaan viihteen ulkopuolisille, yllättävämmille poluille. Mukana on esimerkiksi merkillinen kunnianosoitus Alejandro Jodorowskylle. On selvää, että kotimainen tuote päihittää vientitavaran tällä kertaa. Lisäksi Wolf-Rami on aivan helvetin kova päähenkilö. Tappelussa hän pesisi helposti Manborgilla lattiaa.