Mika Helminen

Insensibles (Tunnottomat, 2012)

Ohjaaja:

• Juan Carlos Medina

elokuva arvostelu

Ohjaus: Juan Carlos Medina

Sekä ranskalaisia että espanjalaisia sukujuuria omaavan ohjaaja-käsikirjoittaja Juan Carlos Medinan debyyttielokuva on pitkän kypsyttelyn tulos. Käsikirjoituksen valmiiksi saaminen vei vuosia ja vaatimattomankin rahoituksen järjestyminen osoittautui haastavaksi. Kuultuaan Nishidan syndrooma ‑nimisestä harvinaisesta sairaudesta, Medina tiesi löytäneensä tavan käsitellä kivun tuntemisen teemaa ja Espanjan synkkää, fasismin kyllästämää menneisyyttä.

Medinan maanmies Álex de la Iglesia sekä meksikolaisohjaaja Guillermo del Toro ovat omissa elokuvissaan kuten Viimeinen sirkus (Balada triste de trompeta) ja Devil's Backbone (El espinazo del diablo) – molemmat vuodelta 2001 – prosessoineet Espanjan veristä sisällissotaa omaan tapaansa. Tunnottomat (Insensibles) on kauhu‑ ja fantasiaelementeillä höystetty vahvasti vertauskuvallinenkin kertomus kenraali Francon ja falangistien valtaan nousun ajasta Espanjassa. Medinalla on asiaan omakohtaista pohjaa, sillä hänen sukuaan Espanjan puolelta päätyi Francon joukkojen teloittamaksi.

Toinen Medinan elokuvan kahdesta rinnakkain kulkevasta tarinasta etenee nykyajassa ja toinen alkaa vuodesta 1931. Sisällissodan alkuhetkillä Espanjan Pyreneillä elää joukko lapsia, jotka edellä mainitusta ääriharvinaisesta oireyhtymästä johtuen ovat tunnottomia kaikenlaiselle fyysiselle kivulle. Vankilasairaalaan suljettavien lasten, heidän hoitajiensa sekä instituutin johtajan kohtalot paitsi sijoittuvat ajallisesti kipeisiin hetkiin vuosikymmenien takaisessa Espanjassa, ovat myös voimakasta allegoriaa vihan ja sorron rikki repimän maan historiasta.

Kronologisesti etenevän perioditarinan rinnalla kuvissa vuorotteleva nykyaikaan sijoittuva osio Tunnottomissa kertoo auto-onnettomuudessa loukkaantuvan ja raskaana olevan vaimonsa menettävästä neurokirurgi Davidista (Àlex Brendemühl). Onnettomuudesta toipuvan Davidin röntgenkuvista ilmenee jotakin, mikä pakottaa hänet penkomaan kipeitä asioita ja kauheuksia paljastavia sukujuuriaan.

Alkuasetelma on Tunnottomissa enemmän kuin lupaava ja itävaltalaisen Ernst Fuchsin sekä puolalaisen taidemaalari/valokuvaaja Zdzislaw Beksinskin innoittamat synkän surrealistiset kuvasommitelmat vaikuttavia. Kahta rinnakkain kulkevaa tarinaa pedataan yhteen elokuvan alkumetreiltä asti, mutta Medina ei kuitenkaan onnistu liittämään niitä toisiinsa riittävän vakuuttavasti. Logiikka-aukoista nariseminen voisi paljastaa liikaa elokuvan käänteistä ja symboliikalla pelaavan Tunnottomien kohdalla se voisi toisaalta olla jopa turhaa ja harkitsematonta.

Budjetin rajallisuus ei elokuvan tekemisessä ole pieni asia, se supistaa esimerkiksi kuvauspäivien määrää ja voi saada hiotunkin käsikirjoituksen toteutukseen hosumisen makua. Pätevän oloisten näyttelijöidenkin pintapuolisuuden ja etäisiksi jäämisen syitä voi vain arvailla, mutta hyvin hankalaa hahmojen kanssa myötäeläminen on. Myös tarinan pahikset jäävät kovin stereotyyppisiksi ja ennalta-arvattaviksi. Arpikuvioiden peittämä traaginen Berkano (Tomas Lemarquis) jää pelkällä puheettomalla elekielellään Tunnottomien sykähdyttävimmäksi hahmoksi.