Julkaistu:


Elves (1989)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3.5/5

Ohjaus: Jeffrey Mandel

Pahat joulupukit ovat kauhuelokuvissa melko yleistä kauraa. Mutta harvemmin murhanhimoisina isotissisiä pimuja jahtaavat joulun toiset perushahmot, tontut. Vuoden 1989 Elves kertoo näistä kieroutuneista pikku kääpiöistä, eikä siis ole jatko‑osa Will Ferrellin jouluilon sanansaattajalle saati haltiarotuun keskittyvä Tolkien-rahastus. Sen sijaan eksploitaation kohteena on suosittu joulupiruilu Gremlins – riiviöt (1984). Jälleen kerran murhanhimoiset pikkupirut pääsevät pilaamaan erään lähiön joulurauhan. Tosin tällä kertaa elokuvaa ei ole suunnattu perheille, vaan mukana on runsaasti kiroilua, tissejä, kissantappoa ja kaikenlaista muuta pikku häijyilyä.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Toisiaan toistuvasti nimeltä kutsuvat teinitytöt matkaavat yöllä keskelle metsää tehdäkseen pakanallisen rituaalin. Sisaruskunta on kyllästynyt joulun kaupallisuuteen, joten moiset näkemykset tarjoavat täysin päivänselvän syyn erikoiseen toimintaan. Pahaksi onneksi metsäretki herättää eloon maan uumenissa uinuvan pahuuden. Myöhemmin turpeen läpi kätensä työntänyt hirviö paljastuu natsien häiriintyneimpien kokeiden tuotokseksi: mutanttimurhaajatontuksi! On ennustettu, että kun tonttu yhtyy neitsyen kanssa jouluyönä, syntyy uusi herrarotu. Siispä tonttu-ukot lähtevät metsästämään sakkolihaa.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Syliinsä istuville (isommille) tyttösille epäsopivia ehdotteleva ja taukohuoneessa kokkeliviivoja vetävä ostarin joulupukki tapetaan verisesti haaroihin puukottamalla. Joulupukkimaiset piirteet itsekin omaava entinen poliisietsivä Mike McGavin (Dan Haggerty) alkaa selvittää, kuka kuohi pukin hengiltä. Samaan aikaan paikallinen vanha natsi huolestuu havaittuaan, että hänen muinoin luomansa epäsikiöt ovat ilmaantuneet jälleen maan pinnalle. Mutta miten varoittaa kaupunkilaisia paljastamatta omaa peitetarinaansa? Lähettikö hän mystiset kätyrit, jotka pyrkivät hoitamaan päiviltä jokaisen, joka on nähnyt pukin pikku apurin liikuskelevan nurkilla?

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Lienee selvää, ettei tonttu ole kovinkaan pelottava hirviö. Vaikka nimessä oliot ovat monikossa, tuntuu kaupunkilaisia riivaavan lähinnä yksittäinen yksilö. Sitä ei juuri koskaan nähdä kokonaan, yleensä vain sen lateksinen pää tai töppöjalat. Koska tonttu hiippailee todella hitaasti, sen täytyy turvautua vaanimaan uhrejaan pimeässä paikassa. Siispä elokuvassa on toistuvasti kohtauksia, joissa tonttu piilottelee lelujen, mallinukkien tai milloin minkäkin seassa seisten liikkumattomana paikallaan ennen hyökkäystä.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Elokuva etenee varsin töksähtelevästi ja tarinan eteneminen perustuu kaikkien sen keskeisten toimijoiden unohtelevuuteen ja kyvyttömyyteen toimia. Kauan aikaa yritetään todistella tonttujen olemassaoloa sekä niiden alkuperää, kun pikku pirulaiset pitäisi vain etsiä ja nitistää. Eiväthän ne kuolemattomia ole. Käsikirjoitus on varsin epätasainen, ja vaikka välillä dialogi on hauskaa ja luontevaa, todetaan toisinaan ääneen itsestäänselvyyksiä ja mukana on todella kökköjä repliikkejä. Tämä tietysti luo osaltaan hauskaa roskaleffatunnelmaa. Parempaankin olisi tosin ollut ainesta.

kuvituskuva i
kuvituskuva j

Elokuvalla on nimittäin yllättäviäkin tasoja. Pienten hirviöiden ilmaantuminen tuo esiin kaappeihin piilotetut luurangot: saksalaisen isoisän sotamenneisyyden, yksinhuoltajaäidin piilottelevan psykoottisuuden, ostoskeskuksen omistajan ahneuden ja misantropian, ja jopa päähenkilönsä väkivaltaisuuden. Tietysti avoimesti amoraalisia ihmisiä rangaistaan, mutta pinnanalainen pahuus jää kytemään kaupungin ylle. Joulu, jonka pitäisi olla rakkauden ja ystävyyden aikaa, tuo vain kontrastia kyyniseen näkökulmaan. Onhan vastaavanlaisia ajatuksia tietysti toteutettu elokuvissa aiemminkin, mutta ei taatusti koskaan natsitonttukauhukomediassa.

kuvituskuva k
kuvituskuva l
NSFW-materiaali on piilotettu (voit vaihtaa asetusta sivun ylä­reunasta tai klikkaamalla kuvaa)

Selvimmin Elvesin tarjoamaa jouluiloa kuvastaa sen parhain hahmo, Turtles-asuun pukeutunut tirkistelevä pikkupoika, jonka kanssa käydään seuraava mehukas keskustelu:

– "You pervert!"
– "I'm not a pervert, I like seeing naked girls."
– "I'm your fucking sister!"
– "Yeah, and you have fucking big tits, and I'm going to tell everyone I saw them!"
Versioinfo (päivitetty: 21.12.2022)

Kuten monet muutkin asiallisemman puoleiset jouluelokuvat, on myös Elves jokseenkin kadonnut kartalta vhs‑julkaisunsa jälkeen. Samaan aikaan kaiken maailman elokuvalliset vastineet imelletylle naurislaatikolle esitetään televisiossa vuosittain. Missä oikeus, kysyn vain.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria