Julkaistu:


Kiss of the Spider Woman (Hämähäkkinaisen suudelma, 1985)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 4/5

Ohjaus: Hector Babenco

Argentiinalaissyntyisen ohjaajan tusinasta teoksesta vakuuttavin on hänen maanmiehensä Manuel Puigin romaaniin perustuva Hämähäkkinaisen suudelma. Se peilaa diktatuurihallinnon ilmapiiriä vastareaktioiden kautta ja hahmottelee monitasoisen läpileikkauksen fasismin olemuksesta.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Elokuvan vähäiset tapahtumat on sijoitettu nimeämättömään eteläamerikkalaiseen valtioon, jossa salainen poliisi jäljittää herkeämättä kapinaliikkeen jäseniä. Eräs suoraan kadulta turvasäilöön napatuista toisinajattelijoista on kiellettyjä maanalaisia yhteyksiä solminut lehtimies Valentin (Raul Julia). Hän saa sellitoverikseen alaikäisen viettelystä tuomitun homoseksualistin (William Hurt). Viimeksi mainitun tehtävänä on urkkia tietoja pidätetyltä ja välittää ne edelleen viranomaisille.

Hämähäkkinaisen suudelma ei herkuttele väkivaltakoneiston tavanomaisilla piirteillä vaan keskittyy kahden kalterien taakse suljetun miehen erilaisiin ajatusmaailmoihin. Journalisti kokee vapauden riiston ideologisena testinä ja siten järjestelmään kohdistuvana taisteluna. Siviilivanki taas kääntää sellissäkin selkänsä julmalle todellisuudelle ja uppoutuu vanhojen ajanvietefilmien sadunhohtoisiin muistoihin. Poliisien harmiksi miesten toisistaan poikkeavat luonteet ja tottumukset eivät estä heidän ystävystymistään. Valentin kohentaa halveksitun homon itsekunnioitusta, opettaa hänelle nöyristelemätöntä kopeutta ja todistaa keskinäisen luottamuksen välttämättömyyden.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Miesten riutuminen vankilassa ei tarjoa tarinalle paljon vaihtelua. Babenco rikkoo teoksen preesenstason paitsi takautumilla, myös kuvittamalla Luisin toverilleen kertomia kohtauksia vanhoista filmeistä. 1940‑luvun tyyliin toteutettuina, mustavalkoisen propagandan läpitunkemina mahtipontisina valheina ne luovat räikeän kontrastin vankilan ahtaille puitteille. Muotoratkaisu konkretisoi unelmien ja toden ristiriidan, mutta se voidaan käsittää myös yleisemmäksi vertaukseksi latinalaisamerikkalaisten kansojen hyväksikäytöstä kaupallisen halpaviihteen pintakoreassa sirkuksessa.

William Hurt sai pääosasuorituksestaan Oscarin ja palkittiin Cannesin festivaaleilla vuoden 1986 parhaana miesnäyttelijänä.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria