Paavo Ihalainen

Cheap Thrills (Halvat huvit, 2013)

Ohjaaja:

• E.L. Katz

elokuva arvostelu

Ohjaus: E.L. Katz

Cheap Thrills on näppärä pikku konseptielokuva. Vähintään puolet sen viehätyksestä tulee siitä että konsepti aukeaa pikku hiljaa elokuvaa katsottaessa eikä paljasteta etukäteen. Siispä lukijoiden kannattaa katsoa elokuva ensin ja vasta sitten lukemaan arvostelun. Tuskin tulette pettymään. Jos olisin raharikas, voisin lyödä vaikka 250 000 eurosta vetoa, että kyseessä oli tämän vuoden R&A:n hauskin elokuva (en lyö).

Jos nyt välttämättä haluatte tietää, niin elokuva pyörii yllätyshulluuden ympärillä. Rutiköyhä tuore isä Craig (Pat Healy) saa aamulla huomata ulosottomiehen käyneen lätkäisemässä oveen pakkolunastuslapun. Kämppä menee alta, jollei viikonlopun aikana löydy tuhtia tukkoa tuohta. Craig poikkeaa baarissa kaljalla jotta pääsisi hetkeksi eroon huolistaan, ja törmää vanhaan lukiokamuunsa Vinceen (Ethan Embry), joka on nykyään inhoamassaan paskaduunissa puurtava entinen linnakundi. Ei hyvin mene hänelläkään.

Molempien katkera illanvietto muuttaa täysin suuntaa kun miesten seuraan lyöttäytyy ökyrikas hämärämies Colin (David Koechner) lapsivaimonsa Violetin (Sara Paxton) kanssa. Koska on pimatsun syntymäpäivä, sikailee pariskunta ihan olan takaa. Julkisesta huumeidenvedosta tai strippareiden ahdistelustakin pääsee kuin koira veräjästä heittelemällä tarpeeksi hynää ympäriinsä. Colin keksii lyödä kaverusten välisiä vetoja, joissa yllytyshulluudesta tienaa aina rapiat rahat. Kipeästi käteistä tarvitseva Craig lähtee mukaan vastahakoisesti, kun kaverinsa Vince on mielissään. Hänen pohjimmaisena ajatuksenaan on tyhjentää koksupäisen miljonäärin kassakaappi. Mutta rikkaat ryökäleet ovat askeleen edellä duunareita. He aloittavat leikin, jossa heitä pelataan tylysti toisiaan vastaan.

Konsepti sisältää toinen toistaan överimmäksi lyöviä, nöyryyttäviä, röyhkeitä, kivuliaita ja hengenvaarallisia temppuja. Muutamaa loppupuolen häijyyttä lukuun ottamatta useimmat temput ovat valitettavan tuttuja alimpaan yhteiseen nimittäjään vetoavista tv‑ohjelmista. Tärkeimpänä erona näihin ohjelmiin on se, että jokseenkin sympaattiset keskushenkilöt eivät ole vain rahanahneita hyypiöitä, vaan kynsin hampain kelvollisesta tulevaisuudesta kamppailevia elämän häviäjiä. On hankala uskoa, että jo kaiken menettäneet miehet saisivat ostettua isollakaan summalla rahaa minkäänlaista onnea tai turvaa haparoivaan elämäänsä.

Tietysti elokuvan ilo on törkeässä sikailussa, jossa paskotaan lattialle, vedetään viinaa ja huumeita ja karjutaan kurkku suorana tuskasta. Rikkaiden ääliöiden koskemattomuus ja sydämettömyys voidaan nähdä aikalaiskommenttina tähän aikaan, jossa lähes koko maailman omistava prosentti näyttää muille kivaa, hymyilevää naamaa. Samalla he voivat julmasti leikitellä itseään pahemmassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa vailla juuri mitään pelkoa seurauksista.