Paavo Ihalainen

Blancanieves (Lumikki, 2012)

Ohjaaja:

• Pablo Berger

elokuva arvostelu

Ohjaus: Pablo Berger

Ranskalaisen The Artistin (2011) Oscar-menestyksen vanavedessä pulpahtelee jälleen uusia mykkäelokuvia. Blancanieves on satuelokuva Espanjasta, joka ilmeisesti hakee mykkäkuvauksella herttaisuutta ja sadunomaista etäännytystä tarinaansa. Lähestymistavassa haiskahtaa hieman laskelmointi, koska tarinan sisällä ei ole hyvää syytä kertoa elokuvaa vanhanaikaisilla keinoilla. Espanjaa osaavat hoksannevat jo, minkä tunnetun sadun uomiin elokuva pikku hiljaa asettautuu.

Lumikin kertomus on siirretty keskiajalta 1900‑luvun alun Espanjaan ja härkätaistelun piireihin. Rikkaan härkätaistelijan omaisuutta havitteleva naikkonen (Maribel Verdú) turvautuu likaisiin keinoihin naidakseen alaraajahalvautuneen matadorin. Surmatun toisen naisen rakkaudesta syntynyt pieni Blancanieves-tyttönen kuitenkin jää äitipuolensa elätiksi ja riesaksi. Blancanieves on eläinten ja palvelusväen ystävä, ja hän päättää nousta isänsä tavoin alansa tähdeksi. Vartuttuaan hän selviää näiden ominaisuuksiensa ansiosta murhayrityksestä ja tapaa pakomatkallaan joukon härkätaistelija-kääpiöitä. Heidän avullaan unelman toteutuminen on askelta lähempänä, mutta Blancanieves on saanut jo runsaasti vihamiehiä ja ‑naisia.

Elokuva nostalgisoi menneitä aikoja ja eläinten brutaalia rituaaliteurastusta mauttomuuksiin asti. Ainakin kertomuksen "hyvien" hahmojen puolella on hankala olla, ja lopulta katsoja kannattaakin mieluummin Verdún hehkeää noitaa pyrkimyksissään hankkiutua matadorispedeistä lopullisesti eroon. Tarina etenee melko jaksoittaisesti, jolloin tuntuu että keskustarinan ympärille on ympätty paljon ylimääräistä. Kiinnostus ei tahdo pysyä. Elokuvan lopetus on kaikesta huolimatta kaikessa katkeransuloisuudessaan melko nokkela.