Tapani Maskula

Adam at Six A.M. (Adam ja hyppy tuntemattomaan, 1970)

Ohjaaja:

• Robert Scheerer

elokuva arvostelu

Ohjaus: Robert Scheerer

Jotkut elokuvat vaipuvat unohduksiin vain siksi, ettei niiden ansioita havaita tuoreeltaan eivätkä ne jälkikäteen kutkuta kenenkään uteliaisuutta. Adam at Six A.M. on vuositolkulla lojunut koskemattomana videohyllyissäni, koska minulle tuntemattomat tekijät yhdistyneenä joskus 1970‑luvulla lukemiini tyrmääviin arvosteluihin eivät houkutelleet pyyhkimään kotelosta pölyjä. Kun filmiä ei milloinkaan esitetty valtakunnallisilla tv‑kanavilla, ammatillinen velvollisuuskaan ei ole vaatinut sitä katsomaan. Onneksi teoksen nimi putkahti myönteisesti esiin eräässä nettikeskustelussa ja sen innoittamana tartuin elokuvaan.

Kysymyksessä lienee Steven McQueenin omistaneen Solar-yhtiön ainoa tuote, jossa edesmennyt filmitähti ei näytellyt itse mukana. Päähenkilönä on nuori semantiikan professori Adam (Michael Douglas), joka haluaa kokea täyttä elämää ennen asettumistaan akateemiseen uraputkeen ja koteloitumistaan porvarillisen tapakulttuurin kahleisiin. Etäisen sukulaistädin hautajaiset tarjoavat kimmokkeen hypätä punaiseen urheiluautoon ja huristaa keskilännen pikkukaupunkiin, jossa hän pestautuu kesäksi tavalliseksi metsuriksi raivaamaan puustoa pois voimalinjan tieltä. Hautajaisissa hän tutustuu kiinteistöfirmaa pyörittävän sijoittajan sievään tyttäreen Jerriin (Lee Purcell). Työporukassa puolestaan hänen parhaaksi kaverikseen lyöttäytyy väkivahva päsmäri Harvey (Joe Don Baker).

Adam at Six A.M. on sekoitus hollywoodilaista viattomuutta, punaniskoihin tähdättyä ilkeää ivaa ja karheaa duunariromantiikkaa. Tarinan keskeisenä ideana on kuvata älymystöä edustavan lukutoukan varttumista mieheksi hänen hylätessä amerikkalaisen unelman tunnusmerkit ja etsiessä henkistä vapautta antautumalla kulkuriviettinsä vietäväksi. Jyrkässä luokkajaossa Adam tempoilee kahden sivistystason välissä pystymättä valitsemaan leiriään. Ymmärrän mainiosti, ettei lopputulos miellyttänyt sen enempää vanhakantaisia konservatiiveja kuin kukkaiskansan liberaalejakaan.

Tänään elokuva vaikuttaa viehättävältä ja osittain jopa rehelliseltä viipaleelta oman aikansa americanaa. Huolellisen käsikirjoituksen pahimpana hairahduksena pitäisin kapinoivan Adamin rakastumista materialistisiin muodollisuuksiin piintyneeseen Jerriin. Virheen motivointi seksin puutteella korjaa asetelmaa, mutta ei imartele Adamin sosiaalisen hangoittelun aitoutta. Kun filmin viimeisessä otoksessa kilon jäätelöpaketti läsähtää kuumalle asfaltille, antaa toki paljon anteeksi skenaristien (Steven & Elinor Karpf) uskomattomalle sekoilulle lemmenlurituksissa. Adamin luonnekuva jää muutenkin hieman hailakaksi jykevän Harveyn rinnalla. Aloittelevalla Michael Douglasilla ei toisessa elokuvaroolissaan ole läheskään samoja eväitä hallussaan kuin kokeneemmalla Joe Don Bakerilla. Heidän yhteisissä kohtauksissaan vaikkapa kapakassa tai uhkapelurien käynnistämässä tappelunujakassa Douglas soittaa armotta toista viulua.

Adam at Six A.M. oli vähällä saada minulta neljännen tähden, mutta sitten vertailin kuinka paljon paremmin Bob Rafelson käsitteli täsmälleen samoja teemoja täsmälleen samana vuonna ohjaustyössään Rajut kuviot (Five Easy Pieces, 1970). Tuolloin Yhdysvalloissa elettiin luovasti levottomia aikoja, jotka on nykyisinkin hyvä palauttaa mieliin.