Julkaistu: 2013-10-21T10:14:01+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Amando de Ossorio
Espanjalaisen kauhuelokuvan buumi kävi kuumimmillaan, kun Amando de Ossorio iski kultasuoneen keskiaikaa ja kauhua yhdistävällä kulttielokuvallaan La noche del terror ciego (Tombs of the Blind Dead, 1972). Verta janoavista temppeliritareiden jäänteistä tuli ikonografisia kauhun kuvia, jotka palasivat valkokankaille vielä kolmen jatko-osan muodossa. Ohjaajan muu tuotanto on jäänyt pahasti näiden teosten varjoon.
Joitakin vuosia sitten yksi hänen vähemmän tunnetuista töistään La noche de los brujos sai vihdoin arvoisensa julkaisun, ja elokuvasta on tullut kauhufriikkeilyn harrastajien kielletty hedelmä. Tähän on hyvät syynsä, sillä kyseessä on harvinaislaatuisen suoraviivainen seksiä, kitschiä ja gorea hyödyntävä juoneltaan ohut vampyyrihybridi, joka tuo mieleen niin Jean Rollinin kuin Jesus Franconkin.
La noche de los brujosista nähtiin ensi-illan jälkeen monenlaisia eri valkokangas‑ ja videojulkaisuja, joista suurin osa sensuroitiin hampaattomaksi. Elokuva olikin jo hautautumassa historiankirjoihin, kun se sai menestykseksi kohonneen uusintakierroksen 2000‑luvun alussa. Joitakin vuosia myöhemmin suuremman yleisön saataville tuli julkaisu, joka sisältää lähes kaiken sen estottoman alastomuuden ja runsaan goren, jonka ohjaaja alun perinkin lisäsi piristämään teostaan. Tylsyydestä kuoriutui esiin punaista nestettä ja paljasta pintaa hyödyntävä seikkailuelokuvaoutous, jossa rakastellaan, ruoskitaan vaatteita yltä, katkotaan kauloja ja juostaan niukoissa leopardikuoseissa.
Itse kirjoittamassaan tarinassa Ossorio leikittelee estoitta "Sokeat kuolleet" ‑hitistään tutulla kaavalla, vain miljöö vaihtuu. Tällä kertaa kuolleista eivät palaa julmat ritarit, vaan persoonalliset alkuasukkaat. Elokuvan alussa heidät on teurastettu. Kuluu vuosia ennen kuin ryhmä länsimaalaisia tutkijoita saapuu samoille Afrikan syrjäseudulle selvittämään villieläinten katoamista. Heti ensimmäisenä yönä usva valtaa leirin läheisen metsän. Joukko tummaihoisia miehiä kaivautuu ylös haudoistaan ja ruoska heilahtaa. Kohta ensimmäinen naisista on alasti, sekä vailla päätä.
Juonensa osalta elokuva ei kurkota kuuta taivaalta, mutta ei tarvitsekaan, sillä käsikirjoituksen viaton pöhköys mahdollistaa sympaattisen ilmapiirin. Ossorion käsissä lienee syntynyt yksi 70‑luvun genre-elokuvan hyväsydämisimmistä veristelyistä. Kauhua elokuvassa ei ole nimeksikään, mutta otokset vilisevät kiehtovaa 60–70 ‑luvuilla suosituista miesten seikkailulehdistä tuttua poikamaisuutta.
Rikkautta elokuvaan tuo myös euro-sleazea olennaisimmillaan edustava korkkarimainen suoraviivaisuus. Kuvausryhmäkään ei päätynyt Afrikan aitoon viidakkoon, vaan kauniisiin espanjalaisiin safariteemaisiin luonnonmaisemiin, jonne rahoja säästellyt tuotantotiimi raahasi mukanaan tusinan mustaa miestä ja joukon genre-elokuvan vakiokasvoja, kuten Jack Taylorin (Les avaleuses, 1973) ja Simón Andreun (La novia ensangrentada, 1972), vähän kuin taustakankaaksi. Heidän roolinsa on tarjota kohtauksiin lihaksia ja viikset. Genre-elokuvan kiistattomia tähtiä olivat nimittäin mieskatsojia elokuvateattereihin vetävät naiskaunottaret. Olkoonkin, että he olivat usein varsin karikatyyrisia, ei heidän rooliaan voi kiistää genre-elokuvan kukoistuksessa.
Ossorio saa aikaan hyvän ilmapiirin, sen verran hyväntuulisina elokuvassa nähdään niin María Kosty, sekä vuoden 1970 miss Madrid, Bárbara Rey, kuin myös kotimaansa kauhuelokuvan kultaiset vuodet kauttaaltaan kahlannut Loreta Tovar. Juonen jäädessä ohueksi, syntyy heidän olemuksestaan elokuvan leikkisä raikkaus, joka kontrastoituu edukseen verrattuna aikakauden muulle genre-elokuvalle tyypilliseen (esim. Rollinin ja Francon töistä tuttuun) synkistelyyn.
Joku saattaisi mennä niinkin pitkälle, että näkisi La noche de los brujosin kunnianosoituksena 60‑luvun lopun amerikkalaiselle drive‑in‑eksploitaatiolle, jolle ominaista oli omanlaisensa köykäinen tahaton humoristisuus. Kenties Ossorion kädenjäljessä huokuukin itseironia tai sarkasmi. Tai sitten kyseessä on vain täysin epäonnistunut kauhuelokuva. Joka tapauksessa La noche de los brujos muistuttaa, ettei eksploitaatiota rintoineen ja irtopäineen kannata ottaa läheskään aina vakavasti.
Varoitus: elokuvan traileri on erityisen spoilaava.
Bci on julkaissut elokuvasta leikkaamattomaksi julistamansa special edition (1.33:1) ‑version, joka on väreiltään upea ja jossa on valittavissa englanninkielinen tekstitys. Aivan kaikkea elokuvan eri julkaisuissa nähtyä materiaalia ei tämäkään versio sisällä. Elokuvafoorumeilla ei ole kuitenkaan päästy selvyyteen siitä, mikä on elokuvan ns. alkuperäinen versio.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria