Mikko Koivisto

Zomvideo (2011)

Ohjaaja:

• Kenji Murakami

elokuva arvostelu

Ohjaus: Kenji Murakami

Kenji Murakamin ohjaama Zomvideo erottuu tuhannen muun tuoreen zombisplatterin joukosta kävelevien raatojen sekä alusta loppuun käsityönä toteutetun goren ansiosta. Samalla kyseessä on surkein genreviritelmä vähään aikaan.

Turhanpäiväisessä juonessa Meiko Kajin Female Prisoner Scorpion ‑asuun sonnustautunut nainen johdattaa pientä zombilaumaa, joka syö ihmisiä siellä täällä. Jengi päätyy toimistorakennuksen edustalle, mutta sisällä odottavat kolme uhria eivät alistu kohtaloonsa. Porukka löytää kaapista vanhoja zombivalistusvideoita, joissa selitetään kuinka toimistotarvikkeista rakennetaan zombintuhoaseita.

Murakamilla ei ole Zomvideossa mitään uutta tarjottavaa. Tuskallisen omahyväinen dialogi vilisee elokuvaviittauksia, tuulettimesta rakennettu zombintappokone on variaatio Braindeadin (1992) ruohonleikkurista, ja Sasori-asuinen nainen on mukana pelkästään, koska Sion Sono käytti vastaavaa Love Exposuressa (2008). Yoshihiro Nishimuran Helldriveria (2010) ripataan mennen tullen aina zombi-apocalypseä johtavasta naisesta elävien kuolleiden omituiseen hiustöyhtöön. Lopulta oksennetaan vielä Videodromenkin päälle.

Tuskallisinta elokuvassa on Murakamin sietämätön, zombielokuvia samaan aikaan kunnioittava ja pilkkaava asenne. Esiintyjät kohkaavat komediallisesti niin, ettei kukaan vahingossakaan luule ohjaajan olevan tosissaan. Kaikki zombintappokikat opitaan tuijottamalla zombivideota, johon ristileikataan läpi elokuvan. Yksi hahmoista on oman zombiutensa kieltävä elävä kuollut. Opiskelijatyömäinen nokkeluus tiputtaa elokuvan halveksuttavien postmodernien hupailujen pahimpaan pohjasakkaan. Viimeisenä niittinä arkkuun mukana on tavattoman ärsyttävä kaappihomo, joka huutaa ja loikkii kuin raivotaudin saanut koomikko.

Kaiken tämän huonouden keskellä on todellinen sääli, että Zomvideo on yksi niistä harvoista uusista japanilaisista genre-elokuvista, jotka eivät sorru cgi‑vereen. Elokuvassa purraan sormia irti, työnnetään sakset silmiin ja sahataan moottorisahalla ruumiita poikki – kaikki käsityönä toteutettuna ja elokuvan komediallisuuden huomioiden yllättävän vastenmielisesti esitettynä. Verikekkeri on vähemmän yllättävästi Yoshihiro Nishimuran efektipuljun kädenjälkeä. On mahdotonta arvioida mitä ohjaajan päässä on liikkunut hänen sisällyttäessään vaivalla ja antaumuksella toteutettuja efektejä elokuvaan, joka kusee niiden päälle jo lähtökohtaisesti.

Elokuvan nimi on hieman kankeasti kääntyvä sanaleikki. Japanin kielessä ei ole v‑kirjainta vastaavaa merkkiä, vaan tilalla käytetään b:tä, joka tilanteesta riippuen yritetään lausua joko b:ksi tai v:ksi. Videokasetit ovat täten "bideokasetteja", ja Zomvideon alkuperäinen nimi Zonbideo. Sen ohella huomionarvoista on nykytrendin mukainen idolibändien hyödyntäminen zombielokuvissa. Cute-ryhmän poppareiden Maimi Yajiman ja Saki Nakajiman tunkeminen splatterkomediaan kertoo molempien taiteenalojen alennustilasta. Kelvotonta roskaa.