Julkaistu: 2013-09-04T09:34:30+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: George Roy Hill
Elokuvamusikaalien alasajo alkoi Hollywoodissa jo 1950‑luvulla ja seuraavalle vuosikymmenelle ehdittäessä lajityypin suurisuuntaisimmat edustajat – West Side Story, My Fair Lady ja The Sound of Music – olivat Broadwaylla menestyneiden näytelmien koreita kuvituksia. Elvis Presley ja Frankie Avalon toki lauloivat tuolloin monissa teinifilmeissä, mutta niissä ei tohdittu poiketa heille lanseeratuista tusinakaavoista. Siksi ihmetyttää, että eräs aikakauden harvoista viritelmistä, Moderni Millie, on tänään lähes unohdettu elokuva, vaikka se voitti jopa Oscarin Elmer Bernsteinin taustamusiikista.
Itse asiassa Moderni Millie suunniteltiin alun perin Mary Tyler Mooren televisiossa kasvattamaa suosiota hyödyntäväksi komediaksi, mutta Julie Andrewsin taktikoitua itsensä mukaan produktioon, hänen määräysvaltansa muutti aikomukset. Uusia sävelmiä filmiin ei ehditty enää värkätä, joten skenaarioon ympättiin liuta vanhoja 1920‑luvulla levytettyjä iskelmiä.
Vuoden 1922 New Yorkiin sijoittuvassa tarinassa sinisilmäinen maalaistyttö Millie (Julie Andrews) asustaa yksinäisiä naisasiakkaitaan huumaavan ja kiinalaisille orjamarkkinoille myyvän matamin omistamassa hotellissa. Samaan kerrokseen muuttaa orvoksi itsensä kuuluttava kaunokainen Dorothy (Mary Tyler Moore), jonka eukko valitsee seuraavaksi uhrikseen. Sitten juonessa seuraa ketju kommelluksia ja väärinkäsityksiä, ennen kuin Millie ja Dorothy löytävät oikeat sulhaset käsipuoleensa.
Charlestonin tahdissa steppaava Moderni Millie pyrkii satiiriksi ajankohtansa viihteestä ja ilmiöistä. Niinpä siinä nähdään variaatio Harold Lloydin kiipeilystä pilvenpiirtäjässä, piirretään karikatyyrejä poikatyttömuodista, vieraillaan kieltolain salakapakassa ja sukelletaan mystisen Chinatownin kellariluoliin. John Gavinille on varattu Psykosta (1960) muistuttava mainio rooli hänen etsiessään kadonnutta rakastettuaan pahuuden pesäksi paljastuvan hotellin sokkeloista.
George Roy Hill ohjasi Modernin Millien jonkinlaisena sormiharjoitelmana ennen kassamenestyksiään Auringonlaskun ratsastajia (Butch Cassidy ja Sundance Kid, 1969) ja Puhallusta (The Sting, 1973). Hän ei osannut karsia lopputuloksesta ylitsepursuavia turhia rönsyjä. Aivan liian pitkäksi venytetyn elokuvan sujuvinta antia ovat viimeisen puolentunnin kattavat autojen takaa-ajot, jotka kunnioittavat legendaaristen Keystonen jeparien läkähdyttäviä hurjasteluja mykkäfilmeissä. Muutenkin ohjaaja hallitsee vanhanaikaisen epookin yksityiskohdat varmalla tyylitajulla.
Elokuvan muut nimet
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria