Tapani Maskula

Strange Impersonation (Outo ilmestys, 1946)

Ohjaaja:

• Anthony Mann

elokuva arvostelu

Ohjaus: Anthony Mann

Teatterista Hollywoodiin päätynyt Anthony Mann muistetaan James Stewartin luotto-ohjaajana 1950‑luvulla, jolloin he yhteisymmärryksessä loivat hienon sarjan westernejä sekä maailmanlaajuisen kassamenestyksen Kuutamoserenadi (The Glenn Miller Story, 1954). Siirtyminen ahtailta näyttämöiltä avarille preerioille ei kuitenkaan käynyt käden käänteessä. Vuodesta 1942 lähtien Mann ohjasi ensin halpoja B‑filmejä, joiden aiheet vaihtelevat musikaaleista melodraamoihin. Niiden jälkeen hän teki silloisen muodin edellyttämiä, film noiriin lukeutuvia rikoselokuvia, parhaimpina esimerkkeinä T‑miehet (T‑Men, 1947) ja Raw Deal (1948).

Strange Impersonation valmistui Mannin uran kiinnostavassa välivaiheessa, jolloin hän tehtaili nopeasti muutamia pikkufilmejä riippumattomille tuottajille. Niiden levitys rajoittui aikoinaan vain Yhdysvalloissa kaksoisohjelmia pyörittäneisiin teattereihin ja varsin pitkään ne pysyivät harrastajienkin tavoittamattomissa. Euroopassa ne tulivat tunnetuiksi vasta 1970‑luvulla kun mm. National Film Theatre Lontoossa kokosi Mannin elokuvista täydellisen retrospektiivisen sarjan.

Strange Impersonation on kahden naisen ympärille kehkeytyvä intohimojännäri, jonka perverssit sävyt olisivat taatusti miellyttäneen Teuvo Tuliota. Lääkelaboratoriota johtava Stephen (William Gargan) kosiskelee vaimokseen mullistavan nukutusaineen keksinyttä kemian tohtoria Noraa (Brenda Marshall), mutta viimeksi mainittu haluaa viedä kokeensa päätökseen ennen myöntävää vastausta. Nora asettuu itse rohtonsa koekaniiniksi ja pyytää ystävättärensä Arlinen (Hillary Brooke) tilanteen valvojaksi. Noran vaivuttua uneen Stepheniä itselleen vokotteleva Arline sekoittaa lääkeliuoksista räjähtävän seoksen, joka turmelee Noran kasvot. Sairaalasta päästyään Nora ei rumentavine arpineen tohdi enää tavata Stepheniä. Sattuman ansiosta hänelle tarjoutuu mahdollisuus vaihtaa henkilöllisyytensä kun eräs nainen suistuu alas hänen parvekkeeltaan ja murskautuu kadulle. Kaikki luulevat Noran tehneen itsemurhan vaikka hän plastiikkakirurgin hoidossa paranee vammoistaan. Sitten hän lukee lehdestä Arlinen ja Stephenin solmineen avioliiton ja oivaltaa tulleensa höynäytetyksi. Uudella nimellä ja uusilla kasvoilla varustettuna hän päättää maksaa potut pottuina.

Vain runsaan tunnin kestävään elokuvaan on punottu uskomaton mustasukkaisuuden, kiristysten ja petosten monimutkainen juoniverkko. Lähes kokonaan studiolavasteissa taltioitu filmi on loistava näyte ekonomisesta kerronnasta, josta ei löydy yhtään turhaa otosta. Kiireisestä työtahdista kielivät vain puisevat näyttelijäsuoritukset, joiden syventämiseen tai hiomiseen ei ole haaskattu vaivaa. William Gargan on luvattoman pökkelö sankarina, eikä rooli anna taitavalle luonnenäyttelijälle mitään mahdollisuuksia. Garganin lahjoista voi vakuuttua vaikkapa hänen seuraavasta elokuvastaan, Henry Levinin ohjauksesta Night Editor (1946).

Kiihkeällä tempolla Mann harhauttaa katsojan huomion pois aiheen ulkoisesta vaatimattomuudesta. Filmin ahdistava tunnelma ei vetoa järkeen, sillä jutun tasapainottomat ihmiset toimivat hetkellisten, alkukantaisten vaistojensa varassa. Katsojan on vain hyväksyttävä nämä epäloogisuudet tai luovuttava tykkänään leikistä. Ilmeisesti tuottajan vaatimuksesta yhä synkemmäksi muuttuvaan tarinaan on lätkäisty asetelman kehittelyyn täysin sopimaton, pakollinen "happy end". Anthony Mann olisi varmasti leikannut jo valmiiksi lyhyestä elokuvastaan pois vielä kolme viimeistä minuuttia. Suomessa Strange Impersonation on esitetty vain televisiossa huhtikuussa 1986 mainiolla nimellä Outo ilmestys.