Paavo Ihalainen

Simon Sez (Simon käskee, 1999)

Ohjaaja:

• Kevin Elders

elokuva arvostelu

Ohjaus: Kevin Elders

Kaiken kaikkiaan 90‑luku ei ollut erityisen hyvä vuosikymmen viihde-elokuvalle. Jokaista hitustakin vetävämpää teosta kohtaan tehtiin kymmenen mälsää, yleisöä kosiskelevaa ja tyhjyyttään kumisevaa turhaketta. Toisinaan voi jopa äimistellä, millaisen elokuvallisen läjän tekijät ovat saaneet aikaan tarraamalla kokoon vain kaikkein rasittavimpia ajan muoti-ilmiöitä. Todistuskappale A tässä oikeudenkäynnissä on koripalloilija Dennis Rodmanin aivovammainen turhamaisuusprojekti Simon käskee.

Rodmanin esittämä Simon on überkoleaksi tarkoitettu Interpolin agentti, joka toki sanoo sitä sun tätä elokuvan aikana, mutta ei läheskään niin mieleenpainuvasti että elokuvan nimen voisi perustella pätevästi. Saati sitten sen kirjoitusasun. Yhtä hyvin nimeksi olisi voinut antaa Simon hämmästelee tai Simon virnuilee. Jos jotain potentiaalisesti Simonille käskynalaisia halutaan etsimällä etsiä, niin miehellä on kyllä apurina koomisia läskejä ninjamunkkeja. Nimillä Micro ja Macro tunnetut punkerot (John Pinette & Ricky Harris) ovat toki myös tietokonehakkereita ja huonoja räppääjiä. Koska Rodmanin kyvyt niin näyttelijänä kuin nuorisoidolinakin ovat yksi suuri musta aukko, näkivät tekijät ettei kaksi koomista kevennystä vielä ole tarpeeksi. Niinpä mukaan on palkattu myös maailman epähauskin koomikko Dane Cook tekemään kahden pennin imitaatiota Jim Carreyn kuminaamarutiineista ja sattumanvaraisista eläimistä. Extremessä leffassa on mukana moottoripyörästuntteja, surffausta, todella kökköjä tietokone-efektejä, eikä mitään järkeä.

Simon saa tehtäväkseen etsiä rikkaan tietokonemogulin kidnapatun tyttären. Tämä kupletin juoni kai lyhykäisyydessään pohjimmiltaan on, mutta mukaan on saatu tungettua kaiken näköisiä tylsiä mutkia, jotka pyörivät erilaisten välikäsien ja tietokonelevyjen ympärillä. Kaiken takana on tietysti eurotrash-terroristeja, johtajanaan vahvan homoseksuaalisia piirteitään esittelevä Ashton (Jérôme Pradon). Rodmania vastaan heitetään myös jopa ihan oikea taistelulajiekspertti Hung Yan Yan (Dao – The Blade, 1995). Matsi lienee ainoa lähelläkään katsomisen arvoista oleva kohtaus koko elokuvassa, vaikka vaijerityöskentely näkyy aivan liian ilmiselvästi.

Virnistelevä Rodman talsii läpi elokuvan reagoimatta isommin mihinkään. On hyvä tietää, että mies sentään sijoitti palkkiorahansa tarpeeksi vahvoihin huumausaineisiin, ettei kokemuksesta jäänyt pahoja muistoja. Kaikilla muilla näyttelijöillä vaikuttaa olevan käynnissä kaljaveto siitä, kuka osaa laukoa lastentarhatason "vitsejä" kaikkein ärsyttävimmällä tavalla. Aurinkoisissa eteläranskalaisissa pikkukylissä kuvattu elokuva kai oli muutoin ihan mukava lomaprojekti elokuvantekijöille. Käsittämättömän huonot ideat, kuten vaikkapa strobovalaistu seksikohtaus, vihjaavat kovien aineiden olleen käytössä heilläkin.

Elokuvan äimistyttävimmässä kohtauksessa Cook yrittää iskeä Simonin kimppuun hyökänneen naisen imitoimalla Velociraptoria. Miehen mimiikka tosin näyttää siltä kuin henkisesti jälkeenjäänyt yrittäisi opetella käymään potalla kahdenkymmenen asteen pakkasessa ja samalla haukata katosta roikkuvaa näkymätöntä nakkia. Väliin on leikattu Rodmanin myhäilevää päänpudistelua. Naisella on sentään ainoa oikea reaktio moiseen temppuun: potkaista Cookia välittömästi päähän niin kovaa, että korvat jäävät soimaan.