Paavo Ihalainen

Lipton Cockton in the Shadows of Sodoma (1995)

Ohjaaja:

• Jari Halonen

elokuva arvostelu

Ohjaus: Jari Halonen

Ohjaaja Jari Halosella ei koskaan ole ollut rajoitteita ohjaustöidensä suhteen. 90‑luvun puolivälissä hänellä oli pokkaa ohjata oma dystopinen kyberpunk-elokuvansa ihailemiensa Blade Runnerin (1982) ja Brazilin (1985) hengessä. Budjetti oli tietenkin mikrotasolla näihin klassikoihin verrattuna, mutta onneksi Halosella on teatterikokemuksensa avulla syntynyttä kekseliäisyyttä luoda väkevän visuaalinen ympäristö pikkurahalla. Ja joka tapauksessa hänen elokuvissaan tärkeimmässä osassa on näyttelijätyö. Jouko Turkan koulukunnan ilmaisua ilmentää pääosassa Halosen luottonäyttelijä Jorma Tommila.

Tommilan yksityisetsivä Lipton Cockton on päällepäin tuhansista pulp-pokkareista ja film noir ‑pastisseista tuttu kivikova ryypiskelijä ja kyynikko. Pinnan alla hahmo piilottelee kuitenkin omia epävarmuuksiaan, himojaan ja muita erikoisuuksiaan. Cockton joko pukeutuu tai vähintään näkee unia itsestään Marilyn Monroen ikoniseen Kesäleski-hameeseen vaatetettuna. Ongelmallinen suhde äitiin riivaa hänen olemassaoloaan päivin ja öin.

Eipä Cockton voisi olla avoin itselleen muutenkaan. Vuoden 2037 Vladivostok City ei ole kaikkien aikojen suvaitsevaisin ja kaikki normista poikkeava lakaistaan maton alle lain voimalla. Samalla tietenkin hämärämmillä kujilla kukoistaa erilaisten pornoluolien ja bordellien talous, jolla on tarjota täyttymystä erilaisille perversioille vähän salamyhkäisemmin.

EU:n ja Venäjän liittovaltion pohjoisessa kaupungissa entiset suomalaiset, eli "ugrilaiset", on tuomittu elämään slummeissa. Yhdellä tällaisella alueella sattuu tapaus, jossa ihminen syttyy tuleen itsestään. Cockton palkataan selvittämään tapaus ja estämään spontaanin kombustion toistuminen. Käy ilmi, että suuri lääkealan yritys Ltd. Productions on sekaantunut tapaukseen tiiviisti.

Ongelmia tutkimuksissa herättää ihmisten ylikorostunut yksityisyyden tunne ja vastenmielisyys nuuskijoita kohtaan. Lisäksi rikas korporaatio ei muutenkaan ole kovinkaan innokas paljastamaan totuutta omista toimistaan. Markkinavoimien takataskussa on Brand Marlonin (Halonen) johtamat poliisivoimat, sekä kaupungin koko vahvuus narkkareita, huoria ja palkkatappajia.

Kuvauksessa Halonen ja kuvaaja Timo Heinonen välttelevät laajakuvia ja keskittyvät ennemmin pieniin yksityiskohtiin. Tämä onnistuu antamaan kuvan maailmasta, joka on keskeisiä hahmoja suurempi, ja ongelmista jotka menevät syvemmälle kuin keskushenkilöiden kokemat vääryydet. Mukana on jonkin verran myös pienoismallityötä ja löytyypä elokuvasta jopa massiivinen robotti portsarin hommissa. Monet elokuvassa esiintyvät asiat ja esineet ovat vahvasti fallisia tai muuten eroottista symboliikkaa sisältäviä, joka vahvistaa seksuaalisen identiteetin etsimisen teemaa.

Elokuvassa eksynyt yksilö yrittää löytää omaa identiteettiään korruptoituneessa maailmassa, joka yrittää väkivalloin tunkea kaikki samaan muottiin. Koko ympäröivä maailma on uskomattoman vihamielinen ja satunnaisen väkivallan uhka roikkuu pään päällä jatkuvasti. Jopa Cocktonin työnantajat odottelevat kieli pitkänä mahdollisuutta päästää hänet päiviltä, mikäli hän alkaa sorkkia tutkimuksissaan sopimattomia asioita. Synkistelyä ei kuitenkaan ole tehty aivan vakavissaan, vaan elokuva on täynnä huumoria, joka on mustaa kuin nahkatakin povitasku. Halonen uskaltaa myös karnevalisoida tunnelmaa täydellä absurdiudella ja pilkata itseäänkin.

Fuusioituneessa maailmassa eletään jatkuvasti peliä toisiaan vastaan, eikä kehenkään voi luottaa. Cocktonin ainoa ystävä onkin kukko, jonka hän pelastaa joutumasta seksiorjaksi. Etsivä saattaakin olla viimeinen ihminen elokuvan maailmassa, joka näkee jotakin muuta arvoa eläimessä, luonnon edustajassa, kuin ihmisen oman mielihyvän lähteen. Vastaava ajatus näkyy myös Cocktonin suhtautumisessa naisiin.

Masentavat betonimiljööt on riisuttu kaikesta ihmisen kädenjälkeen kuulumattomasta, joten ihmisiä piinaavat taudit voi nähdä osaltaan luonnon kostoksi syrjäytetyksi tulemisesta.

Teos on uhkakuva siitä, mihin maailma oli Halosen tulkinnan mukaan 90‑luvun puolivälissä menossa. Ohjaajan mukaan elokuvan ytimessä on myös feministinen kritiikki maailman epäkohdista – josta Halonen on sittemmin suorasanaisesti irtisanoutunut. Lopussa nähdään hieman toivoa ankean tulevaisuuden estämiseen. Cocktonkin päätyy tutkimuksissaan pisteeseen, jossa yksittäisen ihmisen ruumiin tuhoutumisen uhka alkaa näyttäytyä pieneltä hinnalta sisäisen rauhan saavuttamisesta. Monen scifi-klassikon tavoin lopullinen tavoite on siis henkisen tasapainon saavuttaminen.