Tapani Maskula

Under the Volcano (Tulivuoren juurella, 1984)

Ohjaaja:

• John Huston

elokuva arvostelu

Ohjaus: John Huston

Vanhoilla päivillään kiihkeää luomiskautta eläneen John Hustonin myöhäisteoksissa säihkyvät ne amerikkalaisen elokuvan kunniakkaat perinteet, jotka nykyohjaajien hoivissa ovat tyystin kuihtuneet. Hollywoodin veteraanit osasivat nivoa yleismaailmalliset ongelmat yksilödraamoihin viiltävän koskettavasti ilman turhia saivarteluja. Vaikka vuonna 1984 valmistunut Tulivuoren juurella perustuu Malcolm Lowryn kompleksiseen romaaniin, Hustonin toteutus muovaa tarinan selväpiirteiseksi ja havainnolliseksi ajankuvaksi toiseen maailmansotaan suistuvan älymystön rappiosta. Vääristelemättä alkuperäislähdettään ohjaaja tunnustautuu tässä filmissä rehellisemmin kuin koskaan Hemingwayn sukulaissieluksi.

Elokuvan tapahtumat rajoittuvat Lowryn romaanin tavoin yhden vuorokauden puitteisiin vainajienpäivää viettävässä meksikolaisessa kylässä vuonna 1938. Geoffrey Firmin on virastaan luopunut brittikonsuli, joka viinan voimalla piiskaa itseään välinpitämättömyyteen pystyäkseen nielemään henkilökohtaiset pettymyksensä.

Espanjan sisällissodan masentava lopputulos, Münchenissa solmittu englantilais-saksalainen valheellinen valtiosopimus ja fasistisen liikehdinnän näkyvä esiinmarssi Meksikossa kalvavat Firminin pullosta kumoamaa suojamuuria. Vaimonsa ja tämän entisen rakastajan seurassa hän lähtee vielä kerran katsomaan härkätaistelua ehkä kokeakseen totuuden hetken näytelmässä, jossa perinnekulttuuri ja väkivaltainen kuolema väistämättä kohtaavat toisensa.

John Hustonin vertauskuva sivistyneistön harkitusta lannistumisesta uhkaavan fasismin edessä on katkeran ironinen, mutta eettisesti uskottava ja hienosti pohjustettu. Kun diplomatian tiet johtavat umpikujaan, demokratia on tukahdutettu ja ihmiset huumattu tyhjillä korulauseilla, ei aateluus velvoita enää ketään.

Meksikolaisessa kylässä tiivistyy aikakauden mielettömyys kansanjoukkojen juhliessa vainajiaan, lasten ahmiessa sokerista leivottuja pääkalloja ja Peter Lorren kummitellessa pienen elokuvateatterin valkokankaalla sarjamurhaajan käsillä varustettuna pianistina. Firminin hukuttautuminen alkoholiin ei ole pakoa eikä pelkuruutta vaan vapaaehtoista luopumista ihmisyydestä, joka jo aikaisemmin murskattiin Madridissa ja Berliinissä.