Julkaistu:


The Amazing Dr. Clitterhouse (Salaisia voimia, 1938)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 4/5

Ohjaus: Anatole Litvak

Tämä elokuva valikoitui katsottavaksi lähinnä kahdesta syystä. Filmin toisena käsikirjoittajana toiminut John Huston ohjasi samaa näyttelijäkolmikkoa (Bogart-Robinson-Trevor) tasan kymmenen vuotta myöhemmin klassikossaan Myrskyvaroitus (Key Largo, 1948). Lisäksi Valtion elokuvatarkastamon tilaston mukaan Salaisia voimia juuttui tuoreeltaan Suomessa sensuuriin, eikä sitä tuotu myöhemminkään teatterilevitykseen. Myrskyvaroituksessa näyttelijöiden tärkeysjärjestys on luonnollisesti muuttunut. Bogart oli silloin uransa huipulla kun taas Robinson ja Trevor olivat filmin kakkosparina jo luisumassa jyrkkään alamäkeen.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Salaisien voimien kiistaton keskipiste on arvovaltaista professori Clitterhousea tulkitseva Edward G. Robinson. Aluksi elokuva maistuu hieman hölmöltä komedialta. Seurapiirijuhlissa vieraillessaan Clitterhouse ryöstää toistuvasti isäntäväen kassakaapit koruista ja kuljettaa saaliin poliisien nenän edestä lääkärinlaukussa vastaanotolleen. Hän selittää hämmentyneelle hoitajattarelleen kirjoittavansa tieteellistä tukimusta rikollisissa tapahtuvista fyysisistä ja psyykkisistä muutoksista, käyttäen itseään koekaniinina.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Hankkiakseen myös laajemman vertailuryhmän Clitterhouse hakeutuu jäseneksi varastettua tavaraa kaupittelevaan koplaan, jota johtaa viehättävä, mutta kovapintainen nainen Jo Keller (Claire Trevor). Älyllään ja sivistyksellään hän syrjäyttää Kellerin liigan nokkamiehen Rocksin (Humphrey Bogart), joka mustasukkaisena seuraa vierestä miten Clitterhouse järjestää joukkion entistä tuottoisimmille apajille. Ainoana vastapalveluksena gangsterit joutuvat joka keikan jälkeen alistumaan professorin lääkäritarkastuksiin, joista hän verikokeineen muokkaa tulevan kirjansa tieteellisesti pätevän lähdeaineiston.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Puolivälissä elokuva äkkiä vakavoituu ja siihen tulee lisää kiehtovia kierroksia. Clitterhouse huomaa nauttivansa rikoksien aiheuttamasta huumasta enemmän kuin mitä tiedemiehelle olisi suotavaa. Rocksin viritettyä hänelle ansan, professori nurkkaan ahdistettuna hoksaa kiihdyksissään, että häneltä puuttuu vielä kokemus rikoksen korkeimmasta asteesta, murhasta. Filmissä on siis viitteitä Tohtori Jekyllin ja Mr. Hyden asetelmaan, mutta myös rikollisjoukkuetta johtavaan tohtori Mabusen yli‑ihmishahmoon. Niiden lisäksi Salaisia voimia puntaroi rikoksen ja rangaistuksen sattumanvaraisuutta harvinaisen epäsovinnaisesti. Elokuvan yllättävässä loppuratkaisussa on monella muullakin kuin Suomen sensuurilla ollut nielemistä.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Anatole Litvakin ohjauksessa on visuaalista tyyliä. Hän käyttää mm. vääristynyttä subjektiivista näkökulmaa murhajaksossa tavalla, joka yleistyi vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Robinsonin ja Bogartin nokkapokka on aina nautinnollista, mutta tässä elokuvassa viimeksi mainittu varastaa melkein kaikki kohtaukset itselleen. Katuojasta tiensä raivanneena nyrkkisankarina Rocks aiheellisesti epäilee korulauseita latelevan professorin käyttävän Kellerin porukan alhaista sosiaalista asemaa vain omien etujensa astinlautana. Yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden aspekti antaa Bogartin tulkitsemalle synkälle raivolle ymmärrettävän kasvualustan ja sähäkän uskottavuuden.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria