Paavo Ihalainen

Pacific Rim (Pacific Rim – hyökkäys Maahan, 2013)

Ohjaaja:

• Guillermo del Toro

elokuva arvostelu

Ohjaus: Guillermo del Toro

Nykyään ilmestyy enää harvoja suurelokuvia, jotka eivät perustu mihinkään valmiiseen brändiin. Tänä kesänä alkuperäisidean miekkaa kantaa lähinnä Pacific Rim – ohjaaja Guillermo del Toron rakkauskirje vanhoille kaiju-elokuville ja anime-sarjoille. Suurkaupunkien äärellä mittelevät jättiläishirviöt ja ihmisten ohjastamat kookkaat mecha-robotit ovat näyttäviä ja niiden ympärille koottu elokuva on selvästi lemmellä tehty. Mutta del Torolta olisi toki lupa odottaa hieman lihaa luurangon päällekin.

Alussa ekspositiota on keskimääräisen Taru sormusten herrasta ‑kloonin verran. Merenpohjassa sijaitsevasta ulottuvuusaukosta kulkeutuvat monsterit ovat kiusanneet ihmiskuntaa ja polkeneet suurkaupunkeja alleen jo kymmenen vuoden ajan. Jossakin vaiheessa ihmiskunta keksi kehittää valtavia robotteja, jägereitä, hirviöiden kukistamiseen. Näitä mechoja ohjastamaan tarvitaan aina kaksi pilottia. Päähenkilö Raleigh Beckett (Charlie Hunnam) on robo-ohjauksen veteraani, mutta menetti veljensä tavallista tukalammassa matsissa merihirviötä vastaan vuosia sitten.

Nyt kaijuiksi nimettyjen hirviöiden määrä on huolestuttavassa kasvussa, ja Beckett kutsutaan takaisin hirviösodan eturintamalle. Hän saa parikseen kokemattoman keltanokan (Rinko Kikuchi), jolla on myös traumaattinen menneisyys. Paha kyllä, jägerin ohjaaminen onnistuu vain ongelmattomalla psyykellä. Sotaan kaijuja vastaan tarvitaan jäger-pilotteja kaikista Tyynenmeren valtioista, USA:n ja Japanin lisäksi myös Kiinasta, Venäjältä ja Australiasta. Idris Elban esittämä sotilasjohtaja pitää elokuvan pakollisen inspiraatiopuheen.

Pacific Rimin juoni on todella höhlä, mutta del Toro ottaa sen ihastuttavan vakavissaan. Uhkan tunne painostaa muuten melko kepeää elokuvaa, mitä korostaa maailmanloppuun aikaa mittaava laskuri. Pohjimmainen viesti ihmiskunnan yhteen hiileen puhaltamisesta on toki ihan asiallinen ajatus. Hölmöilyä sietäisi katsoa noin puolisentoista tuntia, mutta ikävä kyllä kestoa on runsaat kaksi. Ohkaista sisältöä toppaillaan täysin tarpeettomilla sivujuonilla. Pienen iäisyyden ajan seurataan, kun hirviöiden pään sisälle pyrkivä kaheli tiedemies (Charlie Day) spedeilee ympäri Hongkongia etsien kokeeseensa tuoreita olioiden aivoja. Ja lopulta pään sisältä ei edes mitään erityisen mullistavaa tietoa saada ulos nyhdettyä. Pelkästään pieni hatunnosto H.P. Lovecraftin töille.

Visuaalisesti del Toro osaa hommansa. Hirivötelakalla on sopivan verran ruostetta ja hitsauspintoja näyttääkseen oikealta ympäristöltä. Vaikka kaijut ovat juonen mukaan klooneja toisistaan, on niistä saatu melko hauskan näköisiä variaatioita. Hirviöissä on piirteitä haista, ravuista, sammakoista, mustekaloista ynnä muista vesieläimistä. Jos jo tämän kesän Man of Steelissä (2013) tehtiin ennennäkemättömiä miljardivahinkoja suurkaupungissa, jäävät nekin luvut nyt jo kauas taakse. Kokonaiset jättikaupungit murenevat kasaksi soraa giganttien mittelössä ja jyrisevät äänet värisyttävät elokuvateatterin penkkejä. Pacific Rimin koko on todella massiivinen. Taistelukohtauksista toivoisi kuitenkin saavan paremman otteen. Nyt kaikki ottelevat jägerit ja kaijut sekoittuvat keskenään. Osasyynä tähän on myös värihäivytys ja nykytoimintaelokuvien riesana oleva liian nopea leikkausrytmi sekä käsivaraa imitoiva kamera. Liikaa kuvauksella ei onneksi kikkailla.

Megablockbustereissa ei kannattaisi alkaa pohtia juonen aukkoihin, mutta kun muuta sisältöä on niin ohuesti, paistavat epäloogisuudet herkemmin silmään. Kukaan ihmisistä ei ole kymmeneen vuoteen hoksannut, että kenties kannattaisi tukkia merenpohjan portti helvettiin. Siitä huolimatta, että sieltä saapuu koko ajan kammotuksia, jotka surmaavat kymmeniä tuhansia ihmisiä. Jägerit nahinoivat mörköjen kanssa toistuvasti ensin kymmenisen minuuttia paljain käsin, murskaten miljoonien arvosta irtaimistoa, kunnes vihdoin ja viimein muistavat että hallussa on superase, jolla hirviön voi puolittaa yhdellä iskulla. Miksei asetta voinut käyttää heti ensimmäisenä? Robottien suunnittelussakin on jotain hämärää. Jos uhkan tiedetään tulevan mereltä, eikö kannattaisi rakentaa sukellusvenemäisiä amfibi-roboja ennemmin kuin kömpelöitä kahdella jalalla eteneviä ihmismäisiä koneita? Nyt jägerien eteneminen merellä rintaa myöten vedessä on kuin voissa juoksemista.

Myös suomenkielinen nimi, Pacific Rim – hyökkäys Maahan, on epälooginen. Heti elokuvan ensimmäisessä lauseessa todetaan, etteivät kaijut tule avaruudesta vaan merestä. Nimen pitäisi tietysti olla "hyökkäys maalle". Jos juonessa olisi jotain tarttumapintaa, eikä pelkkiä kuluneempia kliseitä, ei elokuva uuvuttaisi ennen loppumetrejä. Näyttelijäkaartistakaan ei oikein nouse esiin aina viihdyttävän Elban lisäksi kukaan muu. Lopulta Pacific Rim on tehty nopeaksi rahatahkoksi, eikä miksikään pitempiaikaiseksi suosikiksi, mikä on sääli. Virkistävää tosin, että kerrankin oheistuotelelut perustuvat elokuvaan – eikä toisinpäin.