Tatu Piispanen

CZ12 (Chinese Zodiac, 2012)

Ohjaaja:

• Jackie Chan

elokuva arvostelu

Ohjaus: Jackie Chan

Jackie Chanin promotessa uusinta filmiään "viimeisenä suurena toimintaelokuvanaan" toiveikkaimmat fanit uskalsivat odottaa paluuta perusasioiden ääreen rakastetun kungfu-klovnin menestyksekkäiden 80‑luvun ja 90‑luvun alun töiden henkeen. Ohjat olivat täydellisesti Chanin käsissä tämän toimiessa joutsenlaulussaan pääosan esittäjän pestin lisäksi mm. ohjaajana, käsikirjoittajana, tuottajana, koreografina, kuvaajana ja säveltäjänä. Sija Armour of God ‑seikkailujen jatkumossa (Armour of God, 1987; Operation Condor, 1991) kuulosti ideaalilta tavalta päättää kunnialla ura arvostettuna action-tähtenä.

Chan kertoi valmistelleensa elokuvaa seitsemän vuotta, kuvaukset kestivät 18 kuukautta viidellä eri mantereella ja ehtipä Jackie aiheuttaa myös pienimuotoisen hälyn täkäläisessä sosiaalisessa mediassa poikkeamalla läpikulkumatkallaan syömässä helsinkiläisessä ravintola Kannaksessa tuokokuussa 2012. Kiinassa viime vuoden lopulla ensi-iltansa saanut tuotanto nousi maan kaikkien aikojen katsotuimpien kotimaisten joukkoon.

Harmillisesti CZ12 on pahempi epäonnistuminen kuin millään perusteilla olisi saattanut kuvitella. Mannerkiinalaisella rahalla tuotettua elokuvaa on kritisoitu – ihan aiheellisesti – nationalistisesta hössötyksestä, mutta teoksen vakavimmat ongelmat ovat paljon kokonaisvaltaisempia ja rampauttavampia. Heti jännittäväksi tarkoitettu alkujakso, jossa Jackie laskettelee kummallisessa rullapuvussa karkuun raskaasti aseistetulta vartijajoukolta, tuntuu yliyrittämiseltä. Visuaalisuus on värikkään sliipattua, toiminnan alustus huolimatonta ja tehosteiden käyttö liian ilmeistä. 3D-rahastuskelkkaan hyppääminen näkyy korostetun kaartelevina kamera-ajoina, mutta kolmannen ulottuvuuden on mahdoton uskoa tuovan edes toimintaan mitään lisäarvoa.

Sitten elokuva vasta lässähtääkin. Kiinalaisen horoskoopin kahdentoista eläinhahmon veistoksia metsästetään sekavasti ympäri maailmaa vailla muuta ajatusta kuin kansallisen ylpeyden tärkeyden alleviivaaminen. Ensimmäistä kunnollista kamppailukohtausta saadaan odotella tunti, ja sittenkin kohtaaminen karikatyyrimäisten merirosvojen kanssa eksoottisella viidakkosaarella taitaa olla nolointa mitä Chan on ikinä valkokankaille saattanut. Käsikirjoitus on paikoin aivan uskomattoman typerä.

Aina vähintään pinnallisella tasolla symppiksen Jackie Chanin "JC"-hahmo kokee aivan saman kehityskaaren kuin Asian Hawk aiemmissa Armour of God ‑elokuvissa, ollen ensin (muka) itsekäs ja rahanahne, mutta heltyen sitten kamppailemaan yhteisen hyvän, kunnian ja Kiinan puolesta. JC:n uudet apurit ovat tasapäistä massaa, josta ei erotu kuin Zhang Lan Xinin pitkät sääret. Persoonattomat mies-sidekickit voisivat olla yhtä hyvin yksi ainoa henkilö. Taekwondossa menestyneen Zhangin potkunäytöstä lukuun ottamatta seikkailuun mukaan tälläytyvät neidot esitetään avuttomina rasitteina, joita täytyy olla jatkuvasti pelastamassa.

Käsikirjoitus laiminlyö myös vastavoimien tärkeyden. Ainoastaan nuoren tulokkaan Alaa Safin kilpaileva aarteenmetsästäjä, keikarimainen Vulture tarjoaa JC:lle kunnollisen vastuksen, ja tämäkin hahmo pöllähtää suoraan taistelukohtaukseen ilman kunnollista pohjustusta.

CZ12 olisi täydellinen pannukakku, ellei Jackie vihdoin – tasan puolentoistatunnin hölmöilyn jälkeen – yht'äkkiä hetkeksi älyäisi mitä varten häntä yhä tullaan katsomaan. Klassisesti teollisuushallikompleksiin sijoittuva kymmenminuuttinen action-rypistys on ilahduttava paluu kultakauden Chan-toimintaan, joka ei pahemmin kalpene edes Dragons Foreverin (1988) finaalin rinnalla. Taidokkaasti rytmitetty ja mestarillisesti suoritettu sekvenssi alkaa kaksintaistelulla sohvaryhmän herruudesta ja etenee tiheän pikkuvastustajaryhmittymän niittaamiseen. Kohokohtina ovat jälleen lukuisat pienet stunt-temput sekä ympäristön innovatiivinen hyväksikäyttö. Jaksoon ajoittuu myös elokuvan ainoat naurut – parhaan Chan-perinteen mukaisesti toiminnan sekaan lomitettuna.

Tähän olisi ollut hyvä lopettaa ja jättää katsojat hyvälle tuulelle, mutta Chan jatkaa vielä pakonomaisella "suurella stuntilla", jonka toteutuksessa ei puolestaan olla ymmärretty lainkaan mihin näiden tempausten viehätys on perustunut. Keinotekoiselta ja loputtomalta tuntuva laskuvarjokieputus lienee ideoitu palvelemaan lähinnä 3D-tekniikan syvyysvaikutelman mahdollisuuksia, eikä missään vaiheessa synny edes illuusiota siitä että Jackie olisi oikeasti jonkinlaisessa vaarassa. Lopputekstien alla rullaava epäonnistuneiden ottojen koostekin saa alakuloisen sävyn kun ensi vuonna 60 vuotta täyttävä Chan tunnustaa niiden päälle pelkäävänsä henkensä puolesta jokaisessa vaativassa tempussa.

Ison skaalan Jackie Chan ‑toimintaspektaakkelit lienee siis nähty ja koettu, mutta fyysisesti vähemmän haastavia rooleja vetreä legenda toivottavasti ottaa vastaan vielä pitkään. Paikasta Chanin ystävän Sylvester Stallonen The Expandablesin (2010) toisessa jatko-osassa on huudeltu, ja tänä vuonna ensi-iltansa saa Ding Shengin (Little Big Soldier, 2010) ohjaama Police Story 2013. Benny Chanin heikon New Police Storyn (2004) sekä etenkin CZ12-katastrofin jälkeen kuudennella poliisistoorilla ei ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin yllättää positiivisesti.