Mika Helminen

The Wolverine (2013)

Ohjaaja:

• James Mangold

elokuva arvostelu

Ohjaus: James Mangold

Marvel-kustantamon sarjakuviin perustuvien X‑Men ‑elokuvien sarja on edennyt kuudenteen osaansa. Puolivillaisen X‑Men Origins: Wolverinen (2009) tapaan se keskittyy pitkistä metallikynsistään tunnetun, Ryhmä‑X:n mutanteista kiehtovimman, Loganin alias Wolverinen hahmoon. Mikään jatko‑osa ei kuitenkaan ole kyseessä. Elokuvan markkinointia itsenäisenä, sarjan muista osista riippumattomana teoksena on jopa korostettu jättämällä X‑Men ‑etuliite otsikosta pois.

Varsin itsenäinen teos itämaisilla yakuza-, samurai‑ ja ninjamausteilla höystetty The Wolverine onkin. Se sijoittuu X‑Men: The Last Stand ‑elokuvan (2006) jälkeiseen aikaan, mihin viitataan esimerkiksi Famke Janssenin esittämän Jean Grey ‑hahmon unimaisina ilmestymisinä Loganille. Massiiviseen lihaskuntoon itsensä pumpannut Hugh Jackman nähdään jälleen Loganin roolissa ja vaikea nimihahmoa esittämään ketään muuta olisi kuvitellakaan.

Yksinäinen, oman kuolemattomuutensa kanssa sisäistä painia käyvä Logan matkaa tämän päivän Japaniin, jossa kuolemaa tekevä mahtiliikemies Yashida (Haruhiko Yamanouchi) haluaa hyvästellä vanhan ystävänsä. Syyt Yashidan kiitollisuudenvelkaan selviävät elokuvan komeasti jytisevässä esinäytöksessä, joka sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen Nagasakiin. Logan ei kuitenkaan aavista joutuvansa Japanissa keskelle juonitteluja ja sukuriitoja tai sitä, että hänen kuolemattomuutensa ja haavoittumattomuutensa asetetaan vaakalaudalle.

Japanin tapahtumien kehys napataan suurilta osin Chris Claremontin ja Frank Millerin samannimisestä korkealle arvostetusta sarjakuvasta vuodelta 1982. Hahmojen ja tapahtumien suhteen otetaan kuitenkin niin paljon vapauksia, mikä on täysin hyväksyttävää, että harrastukseensa syventynyt sarjakuvanörtti saattaa vetää elokuvan nähdessään energiajuomansa väärään kurkkuun. Synkkäsävyinen elokuva marssittaa valkokankaalle tuttuja Marvel-hahmoja kuten myrkyllisen luonteen omaavan Viperin (Svetlana Khodchenkova), mutta keskittyy ansiokkaan syventävästi päämutanttinsa psyykkisiin ja fyysisiin ongelmiin. Jännittää voi myös sitä, kuka Silver Samurain haarniskan alta paljastuukaan.

James Mangold (3:10 to Yuma, 2007) pestattiin ohjaajan pallilta perhesyistä vetäytyneen Darren Aronofskyn tilalle. Hän tekee pätevää työtä varsinkin toimintakohtauksien osalta, mutta jonkinlainen hired hand ‑ote ohjauksesta paistaa paikoitellen läpi. Toisaalta, elokuvassa nähtävään erittäin kutkuttavaan ja visuaalisesti toimivaan luotijunakohtaukseen ei joka päivä törmää. Elokuvaan jälkikäteen konvertoitu kolmiulotteisuus on siinä toimivimmillaan.

The Wolverine seisoo pitkälti Hugh Jackmanin voimallisen pääosasuorituksen varassa, mutta kompastelee alhaisen ikärajaluokituksensa asettamien rajojen vuoksi. The Wolverine suorastaan huutaa lisää graafisuutta. Ne, jotka malttavat katsoa elokuvan ihan loppuun asti, huomaavat että jatkoasetelma on jo pedattu.