Paavo Ihalainen

The Purge (Puhdistuksen yö, 2013)

Ohjaaja:

• James DeMonaco

elokuva arvostelu

Ohjaus: James DeMonaco

Sofi Oksasen menestyskirja jää maailmanlaajuisessa tunnistettavuudessa kakkoseksi, sillä tuore samaa nimeä kantava trilleri on osoittautunut kansainväliseksi menestykseksi. The Purge on niitä elokuvia, joita myy veikeä, samaan aikaan sekä pölkkypäinen että nerokas, konsepti. Tulevaisuuden Yhdysvalloissa rikollisuus on saatu kitkettyä lähes kokonaan. Tämä onnistuu tarjoamalla kansalaisille yksi yö vuodessa, jolloin lait eivät ole voimassa ja jokainen saa tehdä mitä haluaa. Tietysti massat innostuvat joukkomurhaamaan yhteiskunnan kuona-ainesta, köyhiä ja kodittomia.

Kaikkia ei kuitenkaan lahtaaminen kiinnosta. Kodin turvajärjestelmiä myymällä uusiorikastunut Sandinin perhe linnoittautuu kotiinsa ja antaa innokkaampien naapureiden hoitaa likaisen työn. Etenkin isä James (Ethan Hawke) on vankkumaton Puhdistuksen yön kannattaja ja näkee verilöylyn olevan pienempi paha kuin jatkuvan epävarmuuden. Mary-vaimo (Lena Headey) nöyrtyy samaan kantaan. Teini-ikäinen jälkikasvu Zoey (Adelaide Kane) ja Charlie (Max Burkholder) ovat yöstä huolestuneempia. Nuorison itsenäistyminen syö railon patriarkaalisen ydinperheen yhtenäiselle suunnalle. Hellämielinen Charlie laskee asuntoon lynkkausjoukkoa pakenevan mustan kodittoman miehen (Edwin Hodge) ja Zoey piilottelee omassa huoneessaan kiimaista poikaystäväänsä (Tony Oller).

Pian ovella on Amerikan psykoa (2000) ja Funny Gamesiä (1997) liikaa ahminut nirppanokkainen yläluokkainen nuoriso, jonka ihmismetsästysretki menee pieleen jos he eivät saa tapettua juuri tiettyä jahtaamaansa uhria. Keskiluokkaisten on lopulta päätettävä, kuinka pitkään voi ummistaa silmänsä rikkaiden kersojen hirmutöiltä. Tulevaisuuden luokkayhteiskuntaan liittyy olennaisesti myös rasistinen suhtautuminen erirotuisiin, jonka vuoksi Charlien lisäksi muu perhe hädin tuskin näkee veristä muukalaista edes ihmiseksi, vain mahdolliseksi uhaksi.

Elokuvassa on paljon satiirisia aineksia nyky-Amerikan yhteiskuntaluokkien suhteesta. Huvittavasti esimerkiksi James selailee verkossa huvipursien kuvia miettien minkä niistä haluaisi, samalla kun televisiossa esitetään suttuista kameramateriaalia köyhälistön raaoista murhista ympäri kaupunkia. Kaikki hyväksytään, koska johtavana auktoriteettina toimivat "uudet kansanisät" ovat antaneet kansanmurhalle julkisen hyväksyntänsä. Pohjimmiltaan mukavuudenhaluiset Sandinit ovat koko naapurustonsa tavoin varsinaisia pelkureita, sillä lähiössä oman julkisivun ylläpitäminen on moraalia tärkeämpää. Naapureiden luona pidetään tapahtuman kunniaksi mittavia puhdistusjuhlia, joiden sisältö jää varsin epämääräiseksi.

Satiirinpoikasesta huolimatta elokuva ei etene aivan niin pitkälle kuin toivoisi. Paskahousuiset Sandinit kasvavat loppua kohden turhan helposti neuvokkaiksi toimintasankareiksi. Jouduttuaan nalkkiin keskeiset hahmot pelastuvat toistuvasti tylsän deus ex machinan avulla. Pahiksia vaivaa putkinäkö ja huono kuulo, jonka vuoksi he eivät esimerkiksi kiinnitä huomiota naapurihuoneesta kantautuviin haulikonlaukauksiin. Muutamat kiinnostavat hahmot jäävät raakileiksi, kuten Hodgen verinen muukalainen, joka vaikuttaa olevan sotaveteraani. Sinertävänsävyinen ja pimeä elokuva myös näyttää visuaalisesti melko tylsältä. Kuitenkin elokuva onnistuu rakentamaan kiinnostavan konseptin ja poikkeuksellisesti tulevaa jatko-osaa voi odottaa jopa ihan kiinnostuneena.