Julkaistu: 2013-06-26T11:44:19+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Francis Ford Coppola
Francis Ford Coppola on jäänyt maineensa vangiksi. Hänen komeat spektaakkelinsa kuuluvat amerikkalaisen elokuvan uljaaseen historiaan ja säilyvät sen palvottuina ikoneina. Siksi useimmat Coppolan ihailijat ovat hämmentyneet hänen kuluvalla vuosituhannella ohjaamistaan, häpeämättömän henkilökohtaisista ja kaupallista kerrontaa karttavista filmeistään. Onko juhlitulla nerolla lupa ja oikeus hylätä yleisönsä, luopua viihdyttäjän kruunustaan sekä ryhtyä näpertelemään elokuvia vain itseään varten?
Twixt on vajaat puolitoista tuntia kestävä kauhufilmi, joka kelpasi valkokankaille vain muutamiin Euroopan maihin ja Japaniin. Siinä noituudesta romaaneja suoltava juoppo kirjailija (Val Kilmer) osuu myyntimatkallaan syrjäiseen pikkukaupunkiin. Seudun horisonttia hallitsee kirkontorni seitsemine, eri aikaa osoittavine kellotauluineen ja kylän reunalla nököttää aavemainen, suljettu hotelli, jossa Edgar Allan Poe yöpyi joskus 1800‑luvulla. Paikallinen sheriffi (Bruce Dern) tyrkyttää kirjailijalle ideaa paikkakuntaa vaanivasta vampyyrista ja esittelee väitteensä todisteeksi ruumishuoneella säilytettävää seivästetyn tytön ruumista.
Twixt sisältää paljon sisäpiirin viitteitä, mutta toki filmistä voi nauttia vaikka ei tietäisikään Coppolan pojan saaneen surmansa veneonnettomuudessa tai muistaisi Joanne Whalleyn olevan Val Kilmerin ex‑vaimo. Ensisijaisesti Twixt on unenomainen sukellus goottilaiseen kauhuperinteeseen, Twin Peaksia matkiviin mielettömyyksiin ja runolliseen kuoleman kauneuteen. Samalla Coppola palaa Roger Cormanin halvalla tuottamien varhaistöidensä (mm. Dementia 13, 1963) painajaisia vapaasti assosioivaan tyylittelyyn.
Twixt on saanut huonot arvostelut amerikkalaisilta kriitikoilta, mikä todistaa ainakin filmin epämuodikkaaksi ja vaikeaselkoiseksi. Harvat ovat huomanneet sen estetiikassa yhtäläisyyksiä Coppolan Taistelukalan (Rumble Fish, 1983) kokeellisuuteen. Luulen ohjaajan kaipaavan päiviä, jolloin rahoittajat eivät vielä määränneet filmin muodosta tai jokaisesta yksityiskohdasta. Muutamat Toronton festivaaleilla esitetyn Twixtin katkelmat olivat kolmiulotteisia, mutta Eurooppaan tuodut kopiot ovat normaaleja kaksiulotteisia versioita.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria