Julkaistu: 2013-06-10T10:11:08+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Alain Resnais
Ranskalaisen uuden aallon jälkeen on varttunut monta siitä piittaamatonta, elokuvaviihteen kyllästämää nuorempaa sukupolvea. Niihin kuuluvien on helppoa leimata kyseisen koulukunnan pyrkimykset akateemisen teoreettisiksi. Kannattaa kuitenkin muistaa silloisten ohjaajien käyttäneen muotokokeilujaan myös teostensa sisällön lujittamiseen, joka liian usein unohtuu myöhempien vidioottien tuotoksista.
Alain Resnais ohjaa elokuvia säästeliäästi ja vain harvoja hänen teoksiaan levitetään kotimaan ulkopuolelle. Toisaalta hän on pystynyt välttämään kaupallisia aiheita, joiden roolihenkilöt eivät sietäisi Resnaisin omalaatuista lähestymistapaa. Ohjaajan kestävimpänä teoksena tulee varmasti säilymään Algerian kriisiä tilittävä Muriel (1963). Ulottuvuuksiltaan monitahoinen filmi törröttää yhä ajankohtaisena piikkinä ranskalaisten poliittisessa omassatunnossa.
Stavisky – ihana lurjus on luonteeltaan hillitympi elokuva. Sen nimihenkilö on Ranskan säihkyvimmissä seurapiireissä 1930‑luvulla sulavasti luovinut huijari, joka talouslamaa hyväksi käyttäen saattoi valtakunnan skandaalin partaalle. Resnaisille ei tälläkään kertaa riitä historiallisen tarinan taltiointi, vaan lukemattomien kerrostumien takana häämöttävä totuus.
Vaikka Resnais ei enää tässä luota tajunnanvirtatekniikkaan, hän silti mielellään näyttää tietyn tapahtuman erilaisen merkityksen eri henkilöiden silmin nähtynä. Elokuva saattaa tästä syystä tuntua katkelmalliselta palapeliltä, mutta sitä se ei lopultakaan ole. Stavisky edustaa vain tarinan pinnan alle tunkeutuvassa tyylissään johdonmukaisempaa ilmaisua kuin mihin television tylsistyttämät katsojat ovat tottuneet. Filmiä voisi tarkastella yhtenä suurena muotokuvana, josta Resnais asettaa osasia suurentavan linssin alle ja vertailee niiden toisistaan poikkeavia näkökulmia kokonaisuuden hahmottamaan yleisvaikutelmaan.
Elokuvan muut nimet
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre