Paavo Ihalainen

Five Element Ninjas (1982)

Ohjaaja:

• Chang Cheh

elokuva arvostelu

Ohjaus: Chang Cheh

Shaw-veljesten studio osasi parhaimmillaan hyödyntää tuottamissaan kamppailulajielokuvissaan aikansa trendejä hyvin kekseliäästi ja omaperäisesti. Ninjabuumi oli vasta aluillaan vuonna 1982, kun studiolla keksittiin tehdä leffa, jossa kiinalaiset taistelulajitaiturit ottavat japskeista mittaa. Five Element Ninjasin ninjat ovat kovia, mutta myös pelkurimaisiin kikkoihin ja petkutukseen turvautuvia häijyläisiä. Rehti taistelija käyttää näiden sijasta taitoaan, viekkauttaan ja tovereitaan avuksi voittoon.

Kaksi kiinalaista taistelulajikoulua ottaa mittaa toisistaan selvittääkseen kumpi saa "johtaa miekkamiesten maailmaa". Hyvikset ovat pukeutuneet valkoisiin ja pahikset mustiin ihonmyötäisiin diskoasuihin, joiden anteliaat kaula-aukot paljastavat rintalihakset. Selkeää. Hyvien puolen, Taistelulajien Allianssin, supertaiturit ajavat vastustajansa niin nöyryyttävään tappioon, että hävinneiden ottelijoiden on riistettävä itseltään henki rituaali-itsemurhalla. Mustapukujen listoilla ollut japanilainen samurai kuitenkin vannoo kostoa ennen seppukuaan. Ovelasti hän myös onnistuu myrkyttämään Allianssin johtajan sormuksellaan. Hyvien puoli joutuu varautumaan viiden Japanista saapuvan ninjaluokan suurhyökkäykseen. Nuo luonnon elementteihin perustuvien taistelulajien ekspertit aikovat pyyhkiä Allianssin maan päältä.

Ninja-sotureiden viisi luokkaa omaavat toinen toistaan mittavampia ja samalla kahjompia supervoimia. Mukana on toki myös tavallisia mustahuppuisia ninjoja, jotka tumpeloivat minkä ehtivät eivätkä osaa edes ninjamaista piiloutumista. Ninjaeliitin luokitukset perustuvat kiinalaisen Wu Xing'in luokituksen elementteihin, vaikkakin jostain syystä "kulta" korvaa elokuvassa "metallin". Kappas kun kaikista muistakin yksittäisistä alkuaineista ei ole omaa ninjaluokkaansa. Joka tapauksessa, kultaninjat käyttävät massiivisia hattujaan heijasteena vastustajan sokaisuun ja ampuvat päähineistään teräviä metallikappaleita. Puuninjat piiloutuvat vaahtomuovista valmistettuun parin puun "metsään" ja tekevät kymmenen metrin korkuisia loikkia ilmaan yllättäessään vihollisensa. Vesininjat soutelevat söpöillä pikku kellukkeilla jorpakossa, sukeltelevat ja vetävät maalla tallustavia vastustajiaan köysikoukuilla kanssaan vesipainiin. Tulininjat käyttävät taistelussa apunaan sumuverhoja ja liekehtiviä miekkoja (!). Kaikkein ylintä kastia ovat maaninjat, jotka taitavat Ninja III: The Dominationista (1984) tutun maahan sekunnissa kaivautumistekniikan. Pahaa-aavistamattomia vastustajiaan he tykkäävät tökkiä keihäällä nivusiin maan alta.

Ninjat surmaavat erikoistaidoillaan suurimman osan Allianssin taistelijoista. Eloonjääneet, mukaan lukien nuori Shao Tien‑hao (Ricky Cheng Tien Chi) linnoittautuvat muurien sisäiseen kaupunkiin suojelemaan myrkytyksestä toipuvaa mestariaan. Ninjojen katalat kikat eivät kuitenkaan tähän lopu. Juonikkaasti he lähettävät paikan päälle vakoojan, viehkeän Shi Shangin (Chen Pei Hsi). Shao ihastuu hurmaavaan ja viattoman oloiseen neitokaiseen veljensä Li'n (Lo Meng) varoituksista huolimatta. Veljesten olisi opittava nopeasti ymmärtämään ninjitsua, jotta keino ninjojen päihittämiseen paljastuu ennen suurhyökkäystä linnoitukseen.

Elokuva on selvä studiotuotanto, eikä yksikään kohtaus näytä siltä, että se olisi kuvattu muualla kuin lavasteissa. Metalliset aseetkin vaikuttavat usein vanerisilta tai muovisilta. Tämä kuitenkin sopii värikkääseen ja sarjakuvamaiseen tyyliin, kuten myös varsin veriset efektit ja graafiset kuolemat. Huikeimmassa kohtauksessa pahalta ninjalta revitään kaikki raajat ja pää samalla hetkellä irti. Omissa kentissään piileskelevät ninjavastustajat ovat tavallaan videopelimäisiä vastuksia. Kuvaus muistuttaa myös satujen ja kansantarujen jaksotusta, jossa sankari voittaa kekseliäisyytensä ja nokkeluutensa avulla toinen toistaan voimakkaampia vastustajia.

Mitään erityisen syvällistä tai henkevää tarinasta on silti turha etsiä. Elokuvan tarkoitus on puhdas hauskanpito. Luova hulluus on ollut elokuvaa tehdessä hyvässä käytössä ja sekoilua on ihasteltava paikoin monttu auki. Esitetyn version hilpeän kökkö tekstityskin vain lisäsi elokuvan vinkeää tunnelmaa. Vakoojakolmiodraama hidastaa keskivaiheilla vähän menoa, mutta sitäkin seuraa mielikseen odotellessa vesi kielellä lopullista yhteenottoa. Ja taistelujaksot ovatkin sitten varsinaista nannaa: vimmaisia, intensiivisiä ja täysin ainutlaatuisia koitoksia. Jumpe, ei elokuvaa suotta nosteta erääksi ninjakaanonin kärkiteoksista!