Julkaistu: 2013-05-13T09:24:21+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Naoki Takeda
Naoki Takeda on Bruce Lee ‑fanaatikko, joka oli vuosikymmen sitten mukana tuottamassa Bruce Lee in G.O.D. ‑elokuvaa (2000). Kunnianhimoinen projekti editoi alkuperäisen Game of Death ‑materiaalin Leen suunnitelmien mukaisesti ja höysti tarinaa haastatteluilla ja uusilla kohtauksilla. Myöhemmin Takeda siirtyi itse ohjaajaksi luoden harvoihin korviin kantautunutta nimeä taistelulajielokuvien tekijänä. Tuore toimintatykitys Sengoku Bloody Agent todistaa silti, ettei Takeda ymmärrä lajityyppiä.
Kungfu vastaan miekka. Tuliase vastaan tuliase. Tonfa vastaan veitsi. Kiinalainen miekka vastaan samuraimiekka. Sengoku Bloody Agentin lähtökohta on lievästi samankaltainen kuin samoihin aikoihin julkaistussa Bushido Manissa (2013), joka niin ikään latoo mahdollisimman monta eri taistelutyyliä samaan elokuvaan. Ero on kuitenkin selvä: siinä missä Bushido Manin sankaria esitti raskaan sarjan taistelulajiharrastaja Mitsuki Koga, on Sengoku Bloody Agentin tähti bikinikuvistaan muistettava valokuvamalli Ayumi Kinoshita.
Sengoku Bloody Agentissä Kinoshita johtaa nelihenkistä taistelijaryhmää, jonka jäsenet ovat erinäisten lapsuustraumojen johdosta vannoneet taistelevansa ilkeitä yakuzoita vastaan. Iskuryhmä laittaa kapuloita ammattirikollisten rattaisiin ilman, että koskaan selviää millä perusteella kukin konna on valittu kohteeksi. Paikoin vuorossa on agenttihenkistä tiedonkeruuta, mutta iskuryhmän kärsivällisyys loppuu aina kesken ja vuosien soluttautumisprosessi katkaistaan suoralla toiminnalla.
Elokuvan tarinassa on yhtä vähän järkeä kuin Kinoshitan ja kahden muun idolinpoikasen palkkaamisessa päärooleihin. Hahmosta tai tarinan käänteistä on turha etsiä mielenkiintoa. Kaikesta paistaa läpi televisioelokuvamainen kankeus, mitä loppuratkaisu entisestään vahvistaa. Kokonaisuus muistuttaa halvalla tehtyä ja huonommin kirjoitettua Alias-televisiosarjan jaksoa.
Kinoshitan puolustukseksi on todettava, ettei hän ole aivan pahin mahdollinen valinta pääroolin. Ikääntyvällä 30‑vuotiaalla mallilla on takanaan useampi television tokusatsu-sarja, mikä toimii käyntikorttina halpoihin toimintatuotoksiin. Katu-uskottavuudesta ei silti ole tietoakaan. Harvat ilon aiheet löytyvätkin sivurooleista, joissa nähdään muutama aito taistelulajiosaaja sekä yakuzaelokuvien luotettu b‑näyttelijä Yoshiyuki Yamaguchi (Bushido Man). Ohjaaja Takeda kuvaa toimintaa sortumatta vaijereihin tai sekavaan leikkaukseen, mutta se ei auta toteutuksen ollessa ponnetonta.
Yhden asian suhteen Sengoku Bloody Agent onnistuu mallikkaasti: hauska lopputekstijakso jättää hymyn kasvoille. Sinne asti on kuitenkin turha kärsiä ennen kuin elokuvaan lisätään pikakelaus-optio. Toimintaelokuvia teatteriympäristössä karsastavassa nyky-Japanissa Sengoku Bloody Agent on varma lippuluukku-floppi, mutta jatkoa saattaa seurata kotivideoformaatissa, jos vuokratallenne osoittautuu menestykseksi. Videovuokraamoissa näin huonot toimintaelokuvat menestyvät paremmin.
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
choreographers
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria