Paavo Ihalainen

Self Referential Traverse: Zeitgeist and Engagement (2011)

Ohjaaja:

• Kim Sun

elokuva arvostelu

Ohjaus: Kim Sun

Helsinki Cine Aasia ‑festivaalin viralliseen Kumma Aasia ‑osastoon kuului tämä pääasiassa animaation keinoin toteutettu poliittinen satiiri. Länsikatsojalle elokuva aiheuttaa herkästi päänraapimista, sillä elokuva vaikuttaa irvailevan lähinnä Etelä-Korean presidentin ajamaa kaavoituspolitiikkaa. Poliittiselle johdolle naureskellaan myös paljastamalla poliisin maskotin likainen yksityiselämä. Hankala kaikkea tätä sekoilua on silti millään tasolla oivaltavaksi tunnistaa.

Elokuvassa on kolme jaksoa. Ensimmäinen on periamerikkalaisen sitcomin parodia, jossa korealaisperhe jutustelee aamiaispöydässä presidentin uusimmista päätöksistä ja miten kansa on ottanut ne vastaan. Höröttävä naururaita seuraa jokaista repliikkiä. Tytär kehittää älyhyvän poliittisen teorian, jonka mukaan elementit vesi ja tuli vaikuttavat pressan suosioon. Mieleen tulee vanha kunnon Monty Python ja Anne Elkin teoria brontosauruksista, sen verran hitaasti ja pointittomasti asiat esitetään. Tätä ei kuitenkaan pidä ottaa kehuna, sillä jakso ei ole promilleakaan yhtä hauska kuin edes Pythonin lopputekstit. Näyttelijät ovat karmivia ja kuvallinen ilmaisu silmiä särkevän kirkas ja mielikuvitukseton. Hidas ja toisteinen kerronta ei myöskään tuo asioita yhtään sen helpommin käsiteltäviksi Korean ulkopuoliselle.

Seuraavaksi nähdään traileri ninjaelokuvasta, joka muistuttaa tavanomaista digikameralla kuvattua kaveriporukan spedeilyä. Joku pointti tuossakin jaksossa on olevinaan. Tämän lyhyen mainosjakson jälkeen päästään pääasiaan, animaatioon joka seuraa Polidori ‑poliisikoiran arkea. Jalaton puunukke on kuin Pinokkio, jolle presidentti‑isä on unohtanut tehdä jalat. Ilman jalkoja Polidori ei pääse asunnostaan ulos järjestystä valvomaan, joten hän pyrkii kuumeisesti valmistamaan omat koipensa. Ongelmana ovat huoneistossa asustavat ilkikuriset rotat, jotka vittuillakseen ahmivat puujalat sahanpuruksi sekunneissa.

Stop motion ‑tekniikalla toteutetut Tom & Jerry ‑mallin kiusanteot ovat nekin turhan pitkitetyn oloisia. Fokus vaihtuu ajan mittaan Polidorin seksuaalisuuden puhkeamiseen. Aluksi tämä virkavallan edustaja ahdistelee pampullaan naisia kotitalonsa hississä, myöhemmin tarjoituu mahdollisuus lähempäänkin kanssakäymiseen talossa asuvan kajahtaneen lelunkorjaajanaisen kanssa. Käpälät jäävät Polidorilta taas hankkimatta, koska sisu nousee kaulaan ja hauva pötkii pakoon ennen tositoimia.

Self Referential Traverse: Zeitgeist and Engagementia on aika hankala teos yrittää ymmärtää – jo nimestään lähtien. Jos elokuvan kuvaama sekoilu olisi edes hauskaa tai muutoin kiinnostavaa, sitä jaksaisi seurata poliittisesta ulottuvudesta välittämättä. Nyt harvinaisena ilonkohteena ovat lähinnä hassut soundclipit ja viimeinen eeppinen taistelu rotta-armeijan ja fasistiseksi yltyneen, kusipäistyneen poliisimaskotin kanssa. Ainakaan Korean pressaa ei päästetä helpolla vaan hänelle irvaillaan joka välissä. Elokuva on nippa nappa yli tunnin mittainen, mutta niin pitkäveteisesti kerrottu että se tuntuu ikuisuudelta.