Tapani Maskula

Angel Baby (Enkelin lapsi, 1995)

Ohjaaja:

• Michael Rymer

elokuva arvostelu

Ohjaus: Michael Rymer

Varsinkin televisio syöttää liukuhihnalta siistittyjä sairaskertomuksia ja kauniisti paketoituja inhimillisiä murhenäytelmiä vain tyydyttääkseen passiivisten tuijottajiensa omahyväisyyttä. Ihmisten vaikeuksilla maiskuttelujen vastapainoksi onkin virkistävää joskus nähdä elokuvia, jotka tosissaan yrittävät paneutua ahdingossa pyristelevien asemaan ilman leimaavaa säälittelyä tai satumaisia ihmeparannuksia. Angel Baby kuuluu näihin rosoisiin pikkufilmeihin, mutta se onkin tehty alkuperäisillä tapahtumapaikoilla Australiassa, kaukana ylikansallisesta määräysvallasta ja kaupallisista studioista.

Elokuva kertoo mielenterveyskeskuksen kahdesta avohoidossa sinnittelevästä potilaasta. Toinen on veljensä perheessä asustava, lääkkeiden varassa jotenkuten pärjäävä nuorukainen, toinen taas todellisuudesta vieraantunut hento tyttö. He tapaavat terapiassa, rakastuvat silmittömästi ja koettavat rakentaa yhteistä kotia. Kun omissa maailmoissaan uneksiva kaunotar tulee raskaaksi, ei avulias kulkurikaan kykene hänestä enää huolehtimaan. Pariskunta eristäytyy loukkoonsa, huuhtoo pillerit viemäriin ja etsii neuvoja pulmiinsa television visailuohjelmasta. Elämä alkaa kummankin kohdalla luisua yhä syrjäisemmille raiteille.

Angel Baby on humaani elokuva, joka ei selittele liikoja eikä kerjää myötätuntoa. Turhia hurskastelematta se puolustaa jokaisen oikeutta onneen, mutta muistuttaa myös etteivät liian ohuet eväät riitä sosiaaliseen selviytymiseen kovien realiteettien huoltobyrokratiassa. Erityisen satuttavasti ohjaaja herkistää päähenkilöiden rakkautta heidän kahdenkeskisissä tuokioissaan vastakohtana ympäröivälle kaupunkimaisemalle. Mielen horjumisen voi filmissä tulkita vaikkapa puolustusmekanismiksi tylsyydelle ja suvaitsemattomuudelle.

Angel Babyn ohjannut Michael Rymer vastaa myös esikoisteoksensa käsikirjoituksesta ja viimeksi mainitussa tehtävässä hän paikkaa paljon visuaalisen näkemyksensä häilyvyyttä. Tarina ankkuroidaan jokapäiväisiin raameihin niin riipaisevasti, etteivät kliseiset jaksot heikennä filmin luontevuutta. Valitettavasti Rymer ei lunastanut myöhemmissä elokuvissaan Australiassa roppakaupalla palkintoja napsineen debyyttinsä lupauksia.