Julkaistu: 2013-04-11T09:37:51+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: David Mamet
Espanjalainen vanki lukeutuu niihin viihteen valtavirroista miellyttävästi poikkeaviin elokuviin, jotka satsaavat huolellisesti hiottuun käsikirjoitukseen. Sen takaa löytyykin erinomaisia näytelmiä ja skenaarioita laatinut David Mamet, jonka omat ohjaukset liikkuvat intiimeissä, usein vainoharhaisuuden sävyttämissä tunnelmissa.
Filmissä yhtiölleen mittaamattoman arvokkaan keksinnön tehnyt tutkija epäilee työnantajan pimittävän siitä käärittävät voitot omiin taskuihinsa. Pian hänen seuraansa tunkeutuu nenäkäs sihteerikkö, sitten salaperäinen pohatta ja vihdoin murhaa pöyhivä virkavalta. Keksintö puolestaan on tyypillinen MacGuffin, tavallinen punakantinen muistikirja, joka pyöräyttää suuren huijauksen liikkeelle ja pakottaa syyttömän miehen lipettiin, kun mikään ei ole enää sitä miltä näyttää.
Espanjalainen vanki on tehty paikoin osoittelevasti, mutta Hitchcockin manttelia harteilleen sovittava Mamet kääntää puutteet edukseen filmin yhä uhkaavammaksi tihentyvässä kurimuksessa. Alusta lähtien katsoja aavistaa tapahtumat lavastetuiksi ja etsii johtolankoja järjelliselle selitykselle. Vaikka hitaasti syttyvä juoni ei täytä kaikkia loogisuuden vaatimuksia, vahvat roolihahmot ja nasevat vuorosanat pitävät kohtaukset tiukasti kasassa. Harhautusten lomassa elokuva valottaa myös liikemaailman likaisia silmänkääntötemppuja, joita talousrikosten tutkinnat meilläkin ovat paljastaneet. Kepeän lajityyppinsä suojissa teos siis raapaisee vakavaa asiaa ja kantaa siten aikakautensa väärentämätöntä leimaa.
Elokuvan muut nimet
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria